Alkoholistin sometus on vahvaa itsepetosta!

Itsepetos lisääntyy alkoholismisairauden edetessä

Tässä on kuvamuisto kuuden vuoden takaa. Tapasimme esikoiseni kanssa kaupungilla. Hän oli juuri aloittanut kolmannen luokan alakoulussa. Vielä edeltävänä keväänä koulun jälkeen oli iltapäiväkerho, tämä vaihe oli kuitenkin jo syksyllä taakse jäänyttä aikaa.

 

Minulle alkoholistina se, että lapsi kulkee koulusta kotiin itse, oli vaihe, jolloin juomisen kontrollikäsijarru hölleni. 

 

Lapsi kulki jo itsenäisesti kouluun aamuisin, olin kuitenkin hakenut hänet aina ip-kerhosta. Hakeminen oli hetki jolloin ei saanut olla päihtyneenä, joku olisi voinut asiaan reagoida. Olin myös pyrkinyt olemaan juomatta joka toinen viikko, eli ne viikot jolloin poika oli luonani.

Nyt nuo hakemiset olivat kuitenkin historiaa ja lapsikin jo isompi.

 

Päivityksessäni kerron iloisesti ja ylpeästi siitä, kuinka poika on jo tullut isoksi,  sekä siitä, että sovimme hänen kanssaan ensimmäistä kertaa ikinä treffit kaupungille. 

 

Poika tuli suoraan koulusta yksin Esplanadin puistoon jonne tärskyt olimme sopineet. Hän tiesi missä Runebergin patsas on. Olin ylpeä tilanteesta! Minun poikani osasi kaupunkinsa❤️

 

Se mitä kuva ei kerro, on, että ylpeä isä on ottanut viiniä krapulaan. Kuvassa oloni on juuri alkanut  helpottamaan. Oli myös käytännöllistä sopia treffit keskustaan, lyhyen matkan päähän viinibaarista. Kukaan ei tietäisi, että olin juonut. Suurin osa ihmisistä tuli ulos toimistoistaan, minä taas baarista. Päivityksessäni nimenomaan todistelen aktiivista ja hyvää isärooliani koska häpeän juomistani.

 

En minä juonut tuolloin vielä päivittäin. Niin tapahtui vasta ihan alkoholismini  loppuluisussa. Omalla kohdallani loppuluisu oli nopea ja raju. Olinhan mennyt kesällä naimisiin ja kaikki oli päällisin puolin hyvin. Ainakin ulospäin. Kuitenkin perheemme sisällä ja minun sisällä oli kasvamassa siirtolohkareen kokoinen ahdistus.

 

Viina oli kuitenkin alkanut maistumaan sen verran hyvin, että arki-iltakin saattoi venähtää aamun tunneille. Sen mahdollisti sekin, että kahdeksanvuotias oli jo oppinut hoitamaan aamutoimensa itsenäisesti. Tämä(kin) on hyvin tyypillinen yksityiskohta päihdeperheen lapsella. Ja olihan minulla myös huolehtiva vaimo, jolta join salaa. Tai luulin juovani salaa…

 

Heräsin kuitenkin vielä tuossa vaiheessa (sairauttani) aina aamulla saattamaan pojan koulumatkalle. Valitettavan pian koittaisi kuitenkin paljon synkempi vaihe, se vaihe, kun isä makaisikin vielä nukkumassa, kun lapset tulevat koulusta kotiin. 

 

Minulle oli juuri näihin aikoina auennut täysin uusi vaihe ja ymmärrys viinanjuonnista: Oloni helpottuisi nopeasti jos hieman tissuttelisin seuraavana aamuna. Olin vielä hetkeä aikaisemmin pitänyt täydellisinä kummajaisina ihmisiä, jotka pystyivät juomaan aamulla alkoholia. Nyt minusta oli tullut paljon toimintakykyisempi tämän nerokkaan innovaation ansiosta. Pikku hiipissä kaikki onnistuisi kepeämmin!

 

Sisälläni kasvoi tiedostamaton ja syvä häpeä. Juuri tuo häpeä ajoi tekemään tällaisia päivityksiä. Minun piti todistaa itselleni (ja muille), ettei mitään ongelmaa ollut. Hallitsin juomistani, tapasinhan minä lastani kaupungilla. Häpeä ja ymmärtämättömyys siitä, mitä minulle oli tapahtumassa, lisäsi itsepetostani. En minä ajatellut tekeväni mitään sopimatonta. Mitä nyt jos joskus tissuttelee aamusta ja vähän helpottaa oloaan. Rakastin lastani kuten tänäänkin rakastan, ei siitä ole kyse. Jokainen alkoholisti rakastaa lastaan. Viina oli kuitenkin kiilaamassa tarvehierarkiassa tuon rakkauden ohitse. Sille kehitykselle ei mahda mahtavinkaan voima tai nöyrin anelu yhtään mitään.

 

Nykyisin tunnistan tyhjän ja lasittuneen katseen jollainen minulla tässä kuvassa on. Sen katseen oppi myös esikoiseni tunnistamaan hyvin. Hän tarkastelikin katsettani varmasti jo siitä lähtien, kun on oppinut kävelemään. Lapset aistivat paljon enemmön kuin ikinä arvaamnekaan. 

 

Sain sittemmin apua sairauteeni ja raitistuin. Yksin en olisi voinut kuopastani nousta. Saamastani avusta olen kiitollinen monille.

 

Noin puoli vuotta raitistumiseni jälkeen lopetti esikoiseni katseeni päivittäisen tarkistamisen. Hänelle alkoi rakentua luottamus sitä, että isä voisi tosiaan olla aina pirteä ja iloinen. Siitä luottamuksesta olen saanut nauttia nyt jo vuosia. Olen siitä äärimmäisen kiitollinen. 

 

 

Muita toipumistarinoita voit lukea osoitteessa www.kantamo.fi

ChristerSchoultz

Kirjoittaja on rahoitusalalla johtavassa asemassa mittavan uran tehnyt raitis alkoholisti, Kantamo päihdekeskuksen hallituksen jäsen, Vöner Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja perheenisä viidelle lapselle.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu