Razmyar ja Heinäluoma, otatteko vastuun Helsingin keskustan näivettymisestä?

Ihmettelen suuresti SDP:n päätöstä vastustaa maanalaisen kokoojakadun ja kävelykeskustan laajentamisen selvittämistä.

Nyt tehtävässä päätöksessä on kyse selvitysten jatkamisesta, ei rakentamispäätöksestä. Vasta yleissuunnittelu olisi avannut perusteellisesti hankkeen hyödyt ja haitat. Suunnittelu olisi varmistanut, että lopullinen päätös hankkeesta tehdään faktaperusteisesti eikä ohuiden mielikuvien varassa. Esimerkiksi SDP:n päätöksensä perusteena korostamasta hankkeen hinnasta olisi saatu tarkempi tieto.

Liikenteen vieminen maan alle sujuvoittaisi helsinkiläisten arkea, lisäisi liikenneturvallisuutta ja vähentäisi melua ja keskusta-alueen päästöjä. Keskustan katuverkon kuormituksen vähentäminen mahdollistaa joukkoliikenteen, pyöräilyn ja jalankulun kehittämisen. Tämä parantaisi keskustan saavutettavuutta ja tekisi siellä asumisesta, työskentelystä ja asioinnista houkuttelevampaa.

Vaikeuttamalla liikkumista keskustaan vasemmistopuolueet ovat vauhdittamassa kehitystä, jossa työpaikat ja asiointi karkaavat keskustasta. Heidän valitsemansa linja lisää entisestään Espoon ja Vantaan houkuttelevuutta asuinpaikkana ja yrityksen sijaintina. Helsingin keskusta ei saa jäädä ulkoilmamuseoksi,

Keskustasta autoliikennettä maan alle vievät tunnelit ovat yleiseurooppalainen ratkaisu. Maanalaiset väylät ovat osa liikenneratkaisua valtaosissa moderneja metropoleja. Tätä alleviivaa se, että Oslossa ja Tukholmassa on päädytty vastaavien tunneleiden rakentamiseen. Erityisen huolestuttavaa on, että ratkaisu uhkaa Helsingin kaupunkikuvaan kiinteästi kuuluvien ja keskustan elinvoimaa osaltaan takaavien keskustasatamien kehitystä.

Vihreät ja Vasemmistoliitto naulasivat jo aikaa sitten itsensä kapeakatseiseen autoilla liikkumisen vastustamiseen. Ilmaston näkökulmasta pitäisi vastustaa autoilun päästöjä, ei autoilua itsessään. On sääli, että SDP lähti vihervasemmiston apupuolueeksi, vaikka sillä olisi ollut mahdollisuus jatkaa tasapainoisen, kaikki liikennemuodot huomioivan kaupunkikehityksen edistäjänä. SDP:n johtavat poliitikot Razmyar ja Heinäluoma, kannatte vastuun ydinkeskustan näivettymisestä.

DanielSazonov

Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen ja kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja. Opetusministerin erityisavustaja. Oikkari ja teekkari. Ehdolla eduskuntaan. Twitter @dansazo. <a href="http://www.danielsazonov.fi" title="www.danielsazonov.fi">www.danielsazonov.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu