Ihmiskauppaan syyllistyneet viranomaiset

Katselin tositapahtumiin perustuvan HBO-kanavan elokuvan amerikkalaisesta naispoliisista, joka sai tehtävän auttaa Bosnian ja Hertsekovian alueella käydyn sodan uhreja. Sota käytiin 29. helmikuuta 1992 – 21. marraskuuta 1995 serbien, kroaattien ja bosniakkien eli Bosnian muslimien välillä. Sodan miesuhrit lähetettiin nälkäkuoleman leireihin ja naiset raiskausleireihin. Kohtelu raiskausleirissä oli täynnä silmitöntä vihaa, raiskauksia, väkivaltaa ja halveksuntaa.

Tilanne havainnollistui kolmen nuoren naisen kohtalon kautta. Yhden heistä, hänen omat vanhempansa olivat myyneet ”sotahuoraksi”, (jonka sotilas myöhemmin tappoi ampumalla häntä päähän). Kaksi muuta oli kaapattu kotoa autoon. Rajalla poliisipartio oli vastassa ja tytöt olivat helpottuneita; he pääsevät viranomaisten avulla turvaan. Toisin kuitenkin kävi. Poliisivoimat oli mukana ihmiskaupassa ja parituksessa. Poliisijohto nöyryytti asiasta perille päässyttä naispoliisia vetoamalla sukupuoleen ja äidinvaistoon. Hänet sanottiin irti tehtävästään.

Vähitellen kävi selville, että sekä ”hyvän” puolta olevat sotilaat, viranomaiset ja diplomaattikunta, olivat mukana ihmiskaupassa. Kävi myös selville, että monimuotoinen ihmiskauppa on nykyisin yksi maailman kannattavimmista bisneksistä.

Viranomaisten mukaan meillä Suomessa, ihmiskaupan uhrien määrä on moninkertaistunut – eikä poliisilla ole resursseja tutkintaan: ”Bisnestä johdetaan usein ulkomailta, josta hyväksikäytettävät henkilöt lähtevät”

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu