Miksi autoilija pysäköi väärin? Siksi, ettei sallittuja paikkoja ole tarjolla
Vihreiden helsinkiläisen kansanedustajan Antero Vartian ehdotus http://anterovartia.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232579-vaarallisesta-pysakoinnista-tuntuva-sakko pysäköintivirhemaksun tuplaamisesta on jälleen yksi muistutus siitä, ettei autoilijan pidä erehtyä luulemaan vihreitä puolueekseen. Ihan sama, ajeleeko autolla töihin, markettiin, sienimetsään vai kuljettaako sillä lapsia tarhaan – vihreät tahtovat rangaista.
Vartian lakiesitys ei ole ollenkaan pahimmasta päästä, mutta tarpeeton se on. Hän siis haluaa suitsia vaarallista pysäköintiä kaksinkertaistamalla virhemaksun ja siten parantaa liikenneturvallisuutta. Minusta nykyinen käytäntö on jo kyllin tehokas: jos auto on pysäköity vaarallisesti, se hinataan pois, mikä poistaa vaaran, ja lisäksi perästä seuraa lasku, joka tuntuu varmasti riittävästi.
En missään nimessä halua puolustella väärinpysäköintiä enkä varsinkaan vaarallista sellaista. Jatkuvan sanktioista puhumisen sijaan haluaisin kuitenkin kiinnittää huomiota väärinpysäköinnin syihin. Suurin osa autoilijoista pysäköi väärin vain silloin, jos sallittuja paikkoja ei ole tarjolla. Kukaan ei halua autoilustaan lisäkustannuksia. Se on muutenkin kallista.
Osalla vihreistä on selkeä tavoite vähentää asukaspysäköintipaikkoja, joita varsinkin Helsingin kivikaupungin alueella on vain rajattu määrä. Autoilu varmasti muuttuu tulevaisuudessa ja autojen määrä vähenee, mutta asukaspysäköintipaikkoja ei voi vähentää ennen sitä. Muussa tapauksessa kantakaupungin autoilevat asukkaat päätyvät pyörimään korttelien ympäri parkkipaikkoja etsimässä. Sen sijaan, että paikkoja vähennetään, pitäisi esimerkiksi tutkia, löytyisikö vaikkapa kaupungin laitosten pihoilta asukasparkkipaikkoja virka-ajan ulkopuolella.
Kirjoitan blogini Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunnan jäsenenä, kaupunginvaltuuston varajäsenenä ja kunnallisvaaliehdokkaana, en poliisina.
Kruunusillalle tulee hyvä, iso parkkipaikka. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Väärin pysäköinnistä ajokortti pois niin rupeaa parkkipaikat riittämään ja liikenneturvallisuus lisääntyy:)
Ilmoita asiaton viesti
Vihreät haluavat että se autoilija etsii hieman pitempään sitä parkkipaikkaa ja aiheuttaa samalla niitä ylimääräisiä hiilidioksidipäästöja ja samalla osaltaan ruuhkauttaa liikennettä.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi autoilija ajaa päin punaisia? Koska on kiire.
Miksi yrittäjä tekee töitä pimeänä? Koska verot ovat liian korkeat.
Miksi myymälävaras varastaa? Koska ei ole rahaa kaljaan.
Miksi raiskaaja raiskaa? Koska kukaan ei anna vapaaehtoisesti.
Miksi varas vie auton? Koska ei ole omaa.
Onhan näitä syitä.
Ilmoita asiaton viesti
Piittaamatomalla parkkeeraamisella ja pysäköintipaikkojen määrällä on hyvin vähän yhteistä mutta siihen on toki aina helppo vedota. Autoja parkkeerataan myös sallituille paikoille miten sattuu ja viedään usein kahden ruudun paikka ja mitä milloin. Keskustan ulkopuolella villi ja muista piittaamaton pysäköinti on käytännössä sallittu ainakin iltaisin ja viikonloppuisin. Autojen mahdollinen poishinaus on käytännössä ikuisuuden kestävä projekti eikä sillä ole mitään tekemistä ulkomaisten esikuviensa kanssa. Kaikkiaan näyttäisi että meillä on vielä paljon tehtävää sen ymmärtämisessä että kaupunkitila on rajattua ja että se maksaa. Pysäköinti maksun saaneista ei myöskään pitäisi tehdä marttyyreitä mutta varsinkin näin vaalien alla se on näppärä keino saada julkisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Tapio, luit kolumnini huolimattomasti tai esitin asiani epäselvästi. Minä kannatan nykyistä tehokasta ja järjestelmällistä pysäköinninvalvontaa. Hyvästä toiminnasta osoituksena on se, että pysäköintivirhemaksujen määrää jatkaa laskuaan vaikka pysäköinninvalvonnan henkilöstöä on lisätty muutama vuosi sitten. Enään ei siis rikota pysäköintisääntöjä vanhaan malliin – hyvä niin. Se, että liikenneturvallisuutta vaarantavia pysäköintejä pitäisi rokottaa tuplasti ei mielestäni kuulosta järkevältä, sillä poliisi tai ensisijaisesti pysäköinninvalvoja hinaa ajoneuvoja jo nyt pois pahimmista paikoista, jolloin auton omistajalle muodostuu melkoisesti kuluja ja vaivaa. Vihreiden ajamaa autoilunvastainen politiikkaa, jossa asukaspysäköintipaikat saavat väistyä pyöräilyn tieltä alueilla, joilla on jo entuudestaan pulaa asukaspysäköintipaikoista en myöskään ymmärrä. Esimerkkeinä Mechelininkatu, Nordenskiöldinkatu, Caloniuksenkatu jne. jne. Kannatan lämpimästi pyöräilybaanoja ja pyöräteiden kehittämistä, mutten millä hinnalla hyvänsä. Helsingissä on turvallista pyöräillä ja sivukaduille mahtuu hyvin ilman pyöräkaistaa.
Ilmoita asiaton viesti
Dennis ei se ole parkkipaikkojen vähyydestä kiinni että väärin pysäköidään suurinmassaosassa väärin pysäköinneistä vaan autoilijoiden piittaamatomuudesta. Hyvin usein tätä näkee kantakaupungissa esim pitzerioiden edessä. Kadun toisella puolen on laillisia paikkoja niin pysäköidään jalkakäytävällä ja usein poliisiautot näyttää esimerkkiä tässä. Kun sanot asiasta poliisille vastaus on että ei kuulu meille.
Joten kannatan itse tuota pysäköintivirhemaksun korotusta.
Ilmoita asiaton viesti
Tän lisäksi myös pysäköinnintarkastajien määrän lisäämistä ainakin Helsingissä että ehtisivät valvoa riittävän tehokkaasti
Ilmoita asiaton viesti
Ville, pysäköintivirhemaksuhan on jo nyt I alueella 80 euroa ja II alueella 60 euroa. En ymmärtänyt, että Vartia olisi näitä korottamassa vaan liikenneturvallisuuttava vaarantavaa pysäköintiä. Ei jalkakäytävälle esim. pitserian eteen pysäköinti lähtökohtaisesti vaaranna liikennettä, toki haittaa siitä on.
Pysäköinninvalvojien määrää lisättiin muutama vuosi sitten. Pysäköintivirheet ovat vähentyneet ja pysäköintimaksut ovat lisääntyneet – tämä on oikea suuntaus.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä on keskeinen ongelma se että sakkotulot pysäköinnistä ovat laskussa. Siksi kuten maantieliikenteessäkin, tulee yhä vähäisemmistä teoista rangaista mieluusti moninkertaisesti ja paljon tiheämmin.
Näin tärkein tehtävä täyttää vuoden sakkokiintiö saadaan hoidettua.
Erityinen innovaatio onkin rikesakkojen muuttaminen uudessa tieliikennelaissa hallinnollisiksi maksuiksi. Koska ne eivät siten ole enää sakkoja, ei laki tule enää esteeksi siinä että sakon tarkoitus ei pitänyt olla varainkeruu.
Maksun suuruutta voidaan nostaa ilman ylärajaa, koska se ei ole rangaistus.
Erityisen hyvä on myös se että uudessa tieliikennelaissa ei maksamista keskeytetä kuten nyt. Koska <=60 kmh alueella saa ajaa 10 kmh yli ja muualla 15 kmh yli ennen kuin maksu vaikuttaa maksuoikeuteen (ajokortti)
Näin voidaan jatkossa antaa yhä pienemmistä ylityksistä tai alituksista maksuja, ilman että maksaja joutuu kuukausiksi maksuesteen vuoksi olemaan pois maksamasta (ajokielto).
Suosittelen myös että uusia alinopeuksia asetetaan siten että 81 kmh on maksullinen ja 74 kmh on maksullinen. Tämä kannustaa tarkkaavaisuuteen liikenteessä ja turvaa myös vuositavoitteiden saavuttamisen.
Näin ollen, mitä pahaa siinä voi olla jos vihreät haluavat edes jotain tästä innovaatiosta joka tieliikenteeseen on käytetty, soveltaa pysäköintiin?
Ilmoita asiaton viesti
Dennis, ehkä itse esitin kantani epäselvästi sillä minäkään en kannata maksujen automaattista kaksinkertaistamista. Olen kuitenkin edelleen samaa mieltä että pysäköinti on villiä ja siihen puututaan hyvin rajallisesti. Valvontaa on varmuudella vain tietyillä paikoilla ja kantakaupungin ulkopuolella ei käytännössä lainkaan. Mainitsemasi poishinaus toimii erittäin huonosti jos ollenkaan. Omistan itse kaksi autoa joten pysäköinnin , myös huolimattoman sellaisen mukanaan tuomat ongelmat ovat tuttuja. En kuitenkaan lähtisi tekemään väärin pysäköivistä marttyyreitä jotka ainoastaan olosuhteiden pakosta sydän verta vuotaen joutuvat pysäköimään väärin, koska on vaan kertakaikkiaan pakko.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus.
Ilmoita asiaton viesti
Kunhan väärin pysäköidyt autot oikeasti vietäisiin pois. Tosiasiassa ei viedä, tuloksena ryhmiä kuten ”Minä pysäköin pyörätielle” jossa jaetaan kuvia lukuisista väärin tai suorastaan vaarallisesti pysäköineistä autoista joille pysäköintivalvojat eivät tee mitään edes silloin kun pysäköintivirhe tapahtuu ydinkeskustassa jossa luulisi liikkuvan riittävän iso määrä pysäköintivalvojia. Näemmä ei.
Ilmoita asiaton viesti
Martin-Eric, mistä tiedät onko ajoneuvoja viety pois, silloinhan niitä ei enään näy väärällä paikalla? Nykyisen lainsäädännön mukaan liikenneturvallisuus pitää konkreettisesti olla vaarannettuna pysäköinnillä eli tuskinpa pyörätielle pysäköinti sitä on? En kyllä saanut sellaista käsitystä, että Vartian lakiesitys tällaisia tapauksia olisi tarkoitus koskea.
Ilmoita asiaton viesti
Dennis, tiedetään, ettei ole viety pois silloin kun samassa ryhmässä ilmoituksen alla joku kommentoi myöhemmin, että kuvassa oleva auto on edelleen samassa paikassa.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi pysäköinti paikkoja ei ole riittävästi, siksi että silloin kun kaupungit rakennetiin ei ollut autoja.
Pitää siis sopeutua siihen että paikkoja ei ole, emme voi purkaa kaupunkeja siksi että ne ei sovellu autoille.
Ilmoita asiaton viesti