Vihreiden käsikirja katujen autioittamisesta

Miten saadaan Helsingin kadut autioitettua mahdollisimman tehokkaasti? Sitä kannattaa kysyä vihreiltä, jotka ovat osoittaneet olevansa autioittamisen mestareita. Esimerkiksi Hämeentiestä saatiin kalliilla remontilla ja uusilla liikennejärjestelyillä kolkko ja autio.

”Katujenautioittamiskäsikirjan” mukaan yksityisautoilijoiden painostamista jatketaan, kunnes kaikki ihmiset saadaan kulkemaan julkisilla, jalan tai pyörällä vuodenaikaan ja säähän katsomatta. Suuresta maailmasta opittu vihreä ideologia ei myöskään huomioi erilaisissa elämäntilanteissa olevia ruokakuntia: yksityisautoilun vähentäminen on helpompaa ajokortittomalle etätyöntekijälle tai opiskelijalle kuin suurperheen arkea pyörittäville työssäkäyville vanhemmille. Näin saavutetaan käsikirjan oppeja noudattaen aikaan autio ja kolkko kaupunki, jossa kivijalkakauppa ei käy. Keskustasta saadaan mahdollisimman hiljainen, jolloin siellä on helppoa liikkua pyörällä ja jalan.

Katujenautioittamiskäsikirjasta löytyy monia hyviä ideoita, joilla autojen hävittämistä katukuvasta voidaan nopeuttaa. Yksi parhaista on kiinteiden ja tehottomien pyörätelineiden asettaminen kaduille. Näillä pyörätelineillä saadaan helposti satoja asukaspysäköintipaikkoja vähennettyä juuri niiltä alueilta, joilla pysäköintipaikoista on suurin pula. Erityisen sopiviksi käsikirjassa katsotaan puistikkojen ja muiden virkistysalueiden läheisyydessä sijaitsevat paikat, jotta paikalliset asukkaat saadaan varmasti hermostumaan pysäköintipaikkojen menetyksestä.

Päättyvällä valtuustokaudella nähtiin yksi käsikirjan nerokkaimmista oivalluksista. Keskustatunnelin suunnittelua ei tyrmätty, vaan sen tilalle suunniteltiin täysin ylimitoitettu, kustannuksiltaan miljardiluokan tunneliverkosto, jolloin varmistuttiin siitä, että puolueiden usko tyssää naurettaviin kustannuslaskelmiin. Tämä meni tismalleen käsikirjan oppien mukaan.

Kolmantena oppina on massiivisten julkisen liikenteen infrastruktuurihankkeiden toteuttaminen siten, että suunnitteluvaiheessa kustannukset esitetään epärealistisen matalina. Projektin käynnistyttyä hinta sitten nouseekin täysin yllättäen ja pyytämättä kymmenillä prosenteilla. Esimerkkinä tämän opin onnistuneesta soveltamisesta voidaan mainita Kruunuvuoren sillat, joiden kustannusten on tätä kirjoittaessa arvioitu nousevan ”vain” noin puolitoistakertaisiksi valtuustolle alun perin myytyyn hintaan verrattuna.

Kun käsikirjaa selailee, voi sieltä löytää kappaleen, joka käsittelee Länsisataman ja Länsiväylän liikenteen ruuhkauttamista. Raskaiden ajoneuvojen lähes taukoamaton liikenne Länsisatamasta saadaan nykyään melko sujuvasti imaistua pois keskusta-alueelta Länsiväylää pitkin Jätkäsaaren liikennesumpun jälkeen. Jotta tilanne ei helpottuisi, löytyy siihen käsikirjasta pari ”lääkettä”: Vastustetaan satamatunnelia, jotta ruuhkat saadaan jatkumaan maksimaalisina kaupunkialueella, ja muutetaan Länsiväylä kaduksi, jotta liikenne matelee mahdollisimman pitkään kaupunkialueella. Näiden toimien toteuttamisen jälkeen voidaankin sitten todeta, että tarvitaan tietulleja vähentämään Helsingin ruuhkia. Käsikirjan kirjoittajan täytyy olla nero.

Todellisuudessa tällaista katujenautioittamiskäsikirjaa tuskin on olemassa, mutta jos on tutustunut vihreiden kuntavaaliohjelmaan ja päättyvän kauden ehdotuksiin ja aikaansaannoksiin liikenneratkaisujen osalta, on vaikea välttyä ajatukselta, että tällainen salainen kuntavaaliohjelman lisäpöytäkirja on olemassa ja että sen toteuttamiseen suhtaudutaan äärimmäisen vakavasti.

Kirjoitan blogini kunnallispoliitikkona ja kuntavaaliehdokkaana, en poliisina. Kaikki tiedot mihin kirjoituksessani viittaan, olen saanut tietooni poliisityön ulkopuolella.