Miksi ihmisten alistaminen ja tappaminen palkitaan mahdollisuudella kiillottaa omaa julkikuvaa?

Olympialaisten avajaisissa on tapana laskea vapaaksi kyyhkysiä. Kyseessä on rauhan symboli. Vuonna 1980 järjestetyissä Moskovan olympialaisten avajaisissa sattui omituinen tapaus, kun olympiatuli poltti kyyhkysen, joka syttyi tuleen ja kuoli.

Avajaisissa on siis ollut kyse rauhasta, mutta olympialaisten päättyminen on usein tarkoittanut sotaa.

Sotšin talviolympialaiset olivat juuri ja juuri päättyneet, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja valloitti laittomasti Krimin. Vuosi oli 2014. Vuoden 2022 Kiinassa järjestettyjen olympialaisten loppuseremoniasta kului neljä päivää ja sitten Venäjä hyökkäsi Kiovaan.

Tässä välissä jalkapallon MM-kilpailut pelattiin Venäjällä. Ei pidä myöskään unohtaa, että Venäjä hyökkäsi Georgiaa jo vuonna 2008. Siitä huolimatta se sai järjestää sekä talviolympialaiset että jalkapallon MM-kisat.

On pakko esittää kaksi vakavaa kysymystä: Miksi urheilun suurimmat arvokilpailut annetaan kerta toisensa jälkeen valtioille, jotka ovat diktatuureja, eivät kunnioita ihmisoikeuksia ja eivätkä kansainvälistä oikeutta? Miksi ihmisten alistaminen ja tappaminen palkitaan mahdollisuudella kiillottaa omaa julkikuvaa?

Asia on enemmän kuin ajankohtainen, sillä kahden päivän kuluttua alkaa jalkapallon MM-kisat. Ehdolla kisojen järjestäjäksi oli neljä länsimaista demokratiaa, mutta jostain syystä voiton vei Qatar. Olen itse entinen jalkapalloilija. Laji on ensirakkauteni. Maailman kaunein peli, joka perustuu selviin sääntöihin ja toinen toisensa kunnioittamiseen saa näyttämökseen valtion, joka ei kunnioita ihmisoikeuksia, humaaneja lakeja tai demokratiaa. Työväenluokan omaa peliä pelataan maassa, jossa ihmiset kuolevat epäinhimillisten työolosuhteiden takia.

Olen vahvasti sitä mieltä, että urheilu on aina politiikkaa. Liberaalin demokratian kannattajana ja sosialidemokraattina en voi enkä halua olla hiljaa, kun ihmisoikeuksia ja työntekijöitä poljetaan. On mahdotonta hyväksyä sitä, että urheilun suurimmista arvokilpailuista on tullut diktaattorien ja totalitarististen yhteiskuntien vallanpitäjien PR-työkaluja.

Poliitikot eivät päätä arvokisojen TV-oikeuksista, mutta poliitikoilla on velvollisuus luoda julkista painetta nostamalla epäkohtia esiin ja vaatimalla niihin parannuksia.

Ensimmäinen asia on, että järjestäjämaan on kunnioitettava työntekijöiden oikeuksia. Näihin oikeuksiin kuuluu keskeisesti oikeus työskennellä sellaisissa työoloissa, joissa ihmisen henki ja terveys ei ole uhattuna.

Vain sellaiset valtiot, jotka kunnioittavat ja edistävät ihmisoikeuksia, voivat toimia arvokilpailujen järjestäjämaina.

Urheilijoille on taattava oikeus protestoida kilpailujen aikana niin halutessaan.

Moraalin palauttaminen ei silti ole urheilijoiden vastuulla, vaikka moni heistä onkin rohkeasti avannut suunsa.

Olen keskustellut asiasta esimerkiksi Tim Sparvin kanssa pariin otteeseen kahden kesken. Dialogimme on ollut erittäin arvokasta, mutta vieläkin enemmän arvostan Sparvin rohkeutta puhua asiasta julkisesti ja kannustaa muita urheilijoita samaan. Suosittelen lämpimästi lukemaan hänen voimalliset kirjoituksensa, jotka on julkaistu Player’s Tribunessa.

Venäjä, Kiina ja Qatar on luettelo moraalin puutteesta sekä toisaalta osoitus siitä, että poliitikkojen täytyy pitää enemmän ääntä.

Vain se puuttuu, että tulevaisuudessa olympialaiset tai jalkapallon MM-kisat myönnetään Pohjois-Korealle. En tosin usko, että edes Zürichin ja Lausannen pomot vajoaisivat niin alas.

Olen täysin varma, että urheilun seuraajien ja ystävien ylivoimainen enemmistö – Suomessa ja ympäri maailmaa – haluaisi kuulla vastauksen yhteen kysymykseen:

Miten on mahdollista, että edes tuhansien ihmisten kuolema — oli syynä sota tai järkyttävät työolosuhteet — ei vaikuta siihen, mikä valtio saa kunnian järjestää urheilun suurimmat kilpailut?

Vuonna 1980 rauhankyyhkynen kuoli, mutta se ei ollut ainoa uhri. Samaan aikaan kisaisäntä Neuvostoliitto tappoi ihmisiä Afganistanissa.

 

Kirjoitus on julkaistu Hufvudstadsbladetin kolumnina 18.11.2022

+5
DimitriQvintus
Sosialidemokraatit Helsinki

Dimitri Qvintus on SDP:n ruotsinkielisen piirin (FSD) puheenjohtaja. Aiemmin Qvintus on toiminut mm. pääministeri Sanna Marinin ja pääministeri Antti Rinteen erityisavustajana, sekä lukuisissa muissa tehtävissä politiikassa vuosina 2011–2020.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu