Ano Turtiainen perustamassa omaa uutta puoluetta

Edustaja Ano Turtianen oli erotettu PS eduskuntaryhmästä pitkän ajan sitten (vuosi) ja tämän jälkeen myös kokonaan puolueesta. Ano Turtiainen on käyttäytynyt ylimielisesti ja tätä ennen pyrkinyt puolueen puheenjohtajaksi. Häntä ei yhtään haittaa tai hän ei ainakaan esitä, että häntä haittaisi se, että hänet erotettiin Perussuomalaisista. Nyt Ano Turtiainen on lähtemässä perustamaan omaa uutta puoluetta. Liikkeen nimi on Valta Kuuluu Kansalle (vkk).

Liike ei tule tulvaisuudessa menestymään, sillä kansallismielisille liikkeille on vain tietyn verran kysyntää Suomessa ja suurin osa on keskittynyt Perussuomalaisille. Siksi Perussuomalaisista lentäminen on ollut kuin poliittinen itsemurha, eikä siinä ole mitään järkeä. Ylimielisyyskään ei tässä pelasta. Uudella liikkeellä ei ole kovin vahvoja perustajia ja jäseniä, eikä liikkeellä ole myöskään ainutlaatuista visiota. Se pieni osa kansallismielisestä kysynnästä, joka on perussuomalaisen ulkopuolella on niin pieni ja jakautunut, että onni Anolle jos hänen puolueelle jokin siivu sieltä tulee. Todellisuus on ankara ja se käytännössä tarkoittaa liikkeen katoamista poliittisesta kuviosta ja Anon tippumista eduskunnasta, kuten hän tippui omasta valtuustostakin.

YouTube video aiheesta liitteenä: https://youtu.be/RC0PU4WD42s

0
Dmitry Trubnikov
Helsinki

Kirjailija | Somettaja | Sentristi | Demokratian ja äänestysoikeuden kannattaja | Autoritarismia ja korruptiota vastustava liberaali | Patriootti |

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu