Naisten kansalaisoikeustaistelun saavutetut oikeudet voivat kumoutua translain myötä.

Translakia on tulossa. Asia on monipuolinen ja tärkeä. Halutaan uudistaa lakia siten, että se kunnioittaisi enemmän itsemääräämisoikeutta ja ihmisoikeuksia. Yleisesti translakia vaativat aktivistit vaativat sukupuolta määrittelevän lääketieteellisen suorituksen sijaan henkilön omaa ilmoitusta riittäväksi, lisääntymiskyvyttömyyden ilmoituksen vaatimuksen kumoamista, alaikäisten mahdollisuutta osallistua sukupuolimuunnokseen huoltajan suostumuksella ja antaa kolmannen sukupuolivaihtoehdon väestörekisterijärjestelmään.

Lääketieteellisen prosessin kumoaminen ja sen vaihtaminen nopeammaksi itsejulistautumiseksi siten, että voisi alaikäinen julistautua on hyvin riskillinen toimenpide, sillä väärinkäytöksiä voi tulla. Uusi laki koskisi alaikäisiä ja kysyntää tulisi paljon. Tulisi tämän ohella väärinkäytösten ja joukkopaineen mukana paljon katumisia. Tulisi tottakai myös hyviä vaikutuksia, mutta nämä eivät ole tarpeeksi merkittäviä, sillä sukupuolimuunnos ei todellisuudessa muuta biologista sukupuolta täysin. Katuminen on hyvin vakava asia ja siihen voi todennäköisesti joutua tietämättömänä.

Intersektionaalisen feminismin maailmassa on oma uhriutumishierarkiansa. Sukupuolta vaihtaneet ihmiset ovat hierarkian eliittiä ja nauttivat myös valtavaa joukkopainetta. Jos nämä alkavat jälkeenpäin katuamaan omaa harkitsematonta sukupuolivaihdostaan, tulee se olemaan elämän katastrofi ja täysin varma syrjäytyminen yhteiskunnasta. Joukkopaine ei taatusti ole heidän puolellaan enää.

Asia on hyvin vakava ja haasteellinen. Edustaja Leena Meri (ps.) on hyvin huolissaan nykyisestä lainsäätökehityksestä, jossa aletaan lain avulla puuttumaan/sopeutumaan alaikäisten lasten elämään. Nykyinen kehitys on mielestäni myös haasteellinen sananvapauden kannalta, sillä itsemäärääviä ei saisi kutsua oman biologisen sukupuolensa perusteella ja lapsia kasvatettaisiin alusta lähtien “sukupuolineutraalisti” sopeuttaakseen enemmistön “erikoistapauksiin”.

Nykyisen lainsäädännön mukaan sterilisaatiota vaaditaan sukupuolta vaihdattessa, sillä se on luonnollinen osa prosessia. Uskon tavoitteen olevan myös estää luoda mahdottomuus “miesten” tehdä “naisten” biologisia toimintoja, kuten synnyttämistä.

Kun ihminen, joka on virallisesti ja juridisesti tullut miehestä “naiseksi” siten, että asiaa ei saa kyseenalaistaa, on hänellä yhtäläiset oikeudet naisten vessoihin ja pukukoppeihin, kuin naisillakin. Tämä horjuttaisi valtavasti naisten valtaenemmistön oikeuksia ja toisi valtavasti häiriintymistä ja ahdistumista. Pieni intersektionaalisen feminismin hienosäätö “tasa-arvon puolesta” saattaa romuttaa todellisuudessa valtavasti tasa-arvoa.

Video aiheesta liitteenä, tilaathan kanavan myös: https://www.youtube.com/watch?v=Z2T_um7TSm0

+2
Dmitry Trubnikov
Helsinki

Kirjailija ja blogisti. Harrastan pöytätennistä ja juoksemista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu