Perussuomalaiset kevyen eurooppalaisen talouden asialla

Perussuomalaiset on liberaali puolue, joka kannattaa yksilönvapauksia, matalia veroja ja ylipäätäänsä kevyttä ja yksinkertaista valtionrakennetta. Siksi Euroopan unionin politiikassakin periaatteet säilyvät. Perussuomalaiset haluavat pitää EU:n kokonaisuudessaan mahdollisimman kevyenä ja lähteä aina jopa siitä, että EU on kauppaliitto. Tämän pohjalta Perussuoamalaiset vaativat EU:lta mahdollisimman pieniä jäsenmaksuja ja muita kuluja.

Suomi on Euoopan unionissa nettomaksaja, eli Suomi maksaa sinne enemmän, mitä sieltä saa. Perussuomalaiset eivät halua, että Suomi hyväksyisi minkäänlaisia jäsenmaksukorotuksia vuosien 2021-2027 kehyskaudelle, vaikka komissio niin ehdottaakin. Perussuomalaiset ovat valmiita jopa tekemään muiden maiden kanssa asemoitua yhteistyötä sen eteen, että jäsenmaksut eivät nousisi. Esimerkiksi maat, joilla on jäsenmaksujen suhteen samankaltaiset intressit, kuin Suomellakin voisivat huutaa samaan torveen asian puolesta. 

+1
Dmitry Trubnikov
Helsinki

Kirjailija | Somettaja | Sentristi | Demokratian ja äänestysoikeuden kannattaja | Autoritarismia ja korruptiota vastustava liberaali | Patriootti |

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu