Mietteitä Natosta

Kuten suurin osa varmaan tietää, Suomi haki pari päivää sitten sotilasliitto Naton jäseneksi, yhdessä Ruotsin kanssa. En ole juurikaan ottanut kevään aikana käytyyn keskusteluun kantaa, sillä olen kokenut käydyn keskustelun hankalaksi. Oman yhteiskunnallisen toimintani taustat ovat osittain rauhanliikkeessä, joten ajatus sotilaallisesta liittoutumisesta on aiheuttanut vaikeuksia oman ajatteluni kanssa. Loppupeleissä päädyin jäsenyyden kannalle, mutta kriittinen suhtautumiseni ei ole muuttunut mihinkään.

Kriittinen suhtautumiseni Natoon johtuu pitkälti ihmisoikeuksista. Naton johtomaa Yhdysvallat on vuosien saatossa syyllistynyt vakaviin sotarikoksiin, jonka lisäksi se tukee mm. Israelin ja Saudi-Arabian kaltaisia valtioita, joiden ihmisoikeustilanteissa ei ole kehumista, Yhdysvaltojen äärimmilleen kärjistyneestä sisäpoliittisesta tilanteesta puhumattakaan. Lisäksi jäsenvaltioihin kuuluu EU:n ongelmatapaukset Unkari ja Puola, sekä luultavasti kaikkien huulilla oleva Turkki.

Ja tästä päästään kirjoituksen varsinaiseen pointtiin: Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on jo useaan otteeseen ehtinyt todeta vastustavansa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä. Syyksi on annettu väitetty terrorismin tukeminen: Suomi ja Ruotsi ovat mm. kieltäytyneet luovuttamasta epäiltyjä terroristeja Turkkiin, jonka lisäksi ne ovat tukeneet kurdi-järjestöjä, kuten Kurdistanin työväenpuoluetta eli PKK:ta, sekä Syyrian kurdien YPG:tä. Turkki on vaatinut luovuttamaan terrorismista epäillyt henkilöt, sekä lopettamaan kurdien tukemisen, vastineena Nato-jäsenyyden hyväksymisestä.

Syytökset terrorismin tukemisesta ovat tietenkin vakavia, mutta kannattaa muistaa tosiasiat. Vuoden 2016 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen Turkissa käynnistyivät poliittiset puhdistukset, joiden seurauksena arviolta 160,000 ihmistä on menettänyt työpaikkansa väitettyjen vallankumous-yhteyksien takia. Joukkoon kuuluu mm. poliiseja, tuomareita ja opettajia. Pidätyksiä on puolestaan tehty 77,00. Terrorismi-syytteiden kohteiksi on päätynyt mm. Amnesty internationalin Turkin maajohtaja Taner Kılıç, suomalais-turkkilainen toimittaja Ayla Albayrak sekä NBA koripalloilija Enes Kanter. Turkin käsitys ”terrorismista” on siis niin laaja, että syytöksiin on syytä suhtautua varauksella.

Kurdien suhteen tilanne on pahempi. Turkki on kohdistanut kurdeihin sortotoimia jo vuosikymmenten ajan, keinojen vaihdellessa väestön pakkosiirroista, ilmapommituksiin ja kurdin kielen kieltämiseen. Ja tästä päästään PKK:hon.

PKK on EU-tasolla listattu terroristi-järjestöksi, huolimatta siitä, että EU:n oikeusistuimet ovat päätöksissään kyseenalaistaneet luokittelun vuosina 2008 ja 2018. Vuonna 2020 samaan tulokseen päätyi Belgian korkein oikeus. Ottaen huomioon kurdeihin kohdistetut sortotoimet, on ihan syytä kysyä, miksi PKK on listalle edes päätynyt.

Tiivistettynä, Turkki on siis ottanut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden pamttivangiksi, hakeakseen tukea omalle sortopolitiikalleen. Tai näin ainakin paperilla: Erdoğanin venkoilun on myös spekuloitu olevan pelkkää sisäpoliittista pullistelua, jolla Erdoğan pyrkii lujittamaan omaa valtaansa. Oli miten oli, Suomen ja Ruotsin ei tule missään tapauksessa suostua Turkin vaatimuksiin. Jos Nato-jäsenyys tähän kaatuu, niin sietääkin kaatua.

+2
Eero Kivistö
Vihreät Kotka

Ihmisoikeusaktivisti, ja vihreä paikallistoimija Kotkasta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu