Puoluekokouspuhe: Turkki ja Nato

Oheinen puhe oli tarkoitus pitää Vihreiden puoluekokouksessa, mutta viivästysten takia en mahdollisuutta saanut.

Poliittinen toimintani, on osittain saanut alkunsa rauhanliikkeestä, jonka myötä kevään mittaa käyty Nato-keskustelu on tuntunut ajoittain vaikealta. Loppupeleissä, päädyin Nato-jäsenyyden kannalle, mutta kriittinen suhtautumiseni Natoon ei ole muuttunut miksikään. Heti jäsenhakemuksen jättämisen jälkeen, saimme täydellisen esimerkin miksi.

Viittaan tietenkin Turkkiin. Maan presidentti Erdogan on jo useaan otteeseen ehtinyt tiedottaa, että Turkki ei tule hyväksymään Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä. Syynä on väitetty tuki terroristeille. Vastineena jäsenyyden hyväksymisestä, Turkki on vaatinut Suomea ja Ruotsia mm. lopettamaan tuen kurdeille, sekä poistamaan Turkkia vastaan asetetut asevientirajoitukset.

Tarkastellaanpa tilannetta tarkemmin: asevientirajoituket Turkkia vastaan asetettiin vuonna 2019, Turkin hyökättyä Pohjois-Syyrian kurdialueille. Samaan aikaan, Turkin sisällä maan kurdiväestö on ollut rajun sorron kohteena jo vuosikymmeniä. Turkin sortokeinoihin ovat lukeutuneet mm. väestön pakkosiirrot, pommitukset ja salamurhat. Käytännössä katsoen, Turkki siis vaatii sortopolitiikkansa tukemista, tai vähintään kritiikin lopettamista.

Tällaiseen kiristykseen ei tule missään tapauksessa suostua. Päinvastoin, tukea kurdeille tulee lisätä ja asevientirajoituksia tiukentaa. Jos Suomen Nato-jäsenyys kaatuu hirmuhallitsijan egoistiseen pelleilyyn, niin sietääkin kaatua. Kiitos.