Aktiiviset kulttuurinharrastajat on jopa globaalisti eristetty sosiaalisesti toisistaan yhteiskunnan toimin

Aktiiviset kulttuurinharrastajat on jopa globaalisti eristetty sosiaalisesti toisistaan yhteiskunnan toimin

Sillä ettei heille rakenneta urheilun ja liikunnan tapaan yhteiskunnan toimesta tiloja – aktiivisten kulttuurinharrastajien vapaasti mennä keskenään harrastamaan kulttuuria ja tapaamaan toisiaan.

Urheilun tyrannimainen dominanssi kulttuuriin nähden – indikaationa asiasta – on näkynyt vuosikymmeniä mm siinä että televisiokanavia pelkkää urheilua varten on ollut lukemattomia määriä puhtaiden kulttuurikanavien loistaessa poissaolollaan. Tämä on ollut esimerkiksi työmatkojen hotelliyöpymisten fakta televisiokanavissa aina. Silkkaa urheilua kanavasta toiseen.

Ja tärkeässä kulttuurin sosiaalisuuden diskriminoinnin roolissa on ollut – globaalistikin – keskeisesti myös talouselämä – se ei ole pannut senttiäkään alueittain tämän joka ainoan kunnan huutavan puutteen poistamiseksi.

Siksi on täydet syyt sanoa – talouselämä on globaalisti kulttuurin suhteen kattavasti henkisesti kehittymätön ja sivistymätön.

Ja se näkyy ja kuuluu puheissa, teoissa ja arvoissa.

Ja talouselämä on myös syvästi tiedostamaton tästä faktasta – mikä jää vuosisadasta ja jopa vuosituhannesta toiseen elämään historialliseen tietoisuuteen.

Kulttuurin saavutukset.

Tämäkin alleviivaa laajaa kulttuurisen tietoisuuden sivistymättömyyttä. Jota sivistymättömät hallitukset, presidentit, kansanedustajat, parlamentaarikot ja senaattorit kautta maailman kapeakatseisina myötäilee.

Johtopäätös – kansalaisten aktiivinen kulttuurin harrastaminen elää globaalisti hallinnollisesta ja taloudellisessa diskriminoinnin tilassa.

 

Ps. Jalkapalloilun mainitsemisestakin on tullut globaalisti poliitikoille kannatusopportunistinen lipaisu vaikka montaa poliitikkoa ei jalkapallo voisi tosiasiassa vähempää kiinnostaa.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu