Atleettisen muskelimiehen ihannointi parhaana taistelijana on lopetettava naurettavana

Atleettisen muskelimiehen ihannointi parhaana taistelijana on lopetettava naurettavana

Ensinnäkin – osaavan taistelun ytimessä on pää eikä lihakset.

Toiseksi keskeisempi väline on myös ase eikä lihakset. Lihakset tuovat tietty voimaa mutta ei ne mikään kestävyyden tae ole etenkään kun isot lihakset tuo myös kymmeniäkin kiloja painoa lisää kroppaan joka ei ole kestävyydelle hyvä asia. Eikä niitä voimakkaita lihaksia pääse oikein lähitaisteluunkaan käyttämään vaan soveltuvat paremmin ammuslaatikoiden kanteluun.

Kolmanneksi esimerkiksi 160 cm hintelää maailman tehokkainta tarkka-ampujalegendaa Simo Häyhää ei mitenkään voi pitää atleettina – mutta ampui pelkällä avotähtäinkiväärillä tarkka-ampujista eniten vihollisia maailmassa ja jopa lyhyessä ajassa ennen haavoittumistaan.

Lisäksi jos katsoo urheudestaan palkittuja Mannerheim-ristin ritareita – niin eivät he mitään atleetteja ja muskelikimppuja olleet.

Joten tämä atleettisten muskelimiesten paremmuus taistelijoina on silkkaa naurettavaa elokuvafantasiaa vailla katetta. Etenkin kun se kuvitelma asuu usein myös heidän omassa päässään – joka usein vie heiltä kyvyn käyttää päätään niin kuin pitää taistelutilanteessa. Ja sitten lähtee se oma henki.

Ja edelleenkin – ei kukaan voi ennustaa etukäteen kenestä tulee aidossa tilanteessa yhtäkkiä aito sankari – koska aito tilanne on aito eikä sitä voi mitenkään keinotekoisesti etukäteen kaikilla tasoilla aidosti simuloida.

Joten johtopäätöksenä voi huoletta sanoa – taistelukenttien sankarit eivät todellakaan ole maskuliinista muskeliuhoa pursuavat atleetit vaan ihan tavalliset todelliset aikaansaajat todellisissa tilanteissa.