Ei kai nyt kuitenkaan jonkun sukupuolisen roolin perusteella kriittinen jopa vihainen suhtautuminen voi olla sukupuolivihaa

Ei kai nyt kuitenkaan jonkun sukupuolisen roolin perusteella kriittinen jopa vihainen suhtautuminen voi olla sukupuolivihaa

Sehän olisi täysin järjetöntä. Naisia kuten miehiäkin pitää voida kritisoida sukupuolirooliperustaisesti.

Jos esittää esimerkiksi jostain naisvaltaisesta ammatista naisten ominaisuuksiin liittyvän kommentin jopa asennepohjalta. Niin eihän sitä voi tulkita sukupuolivihaksi – vaan tapauskohtaiseksi kenties ylikriittiseksikin vihaisuudeksi. Jopa niinkin että vaikka puuskahtaa että te naiset olette kaikki samanlaisia. Niin sehän ei ole vihaa – se on vain noin ilmaistuna kokemusperäinen asenne.

Ihmisellä pitää olla oikeus niin asenteisiin kuin jopa vihaankin – hänellä voi olla siihen omat kokemusperäiset syynsä. Olisi luonnotonta ja demokraattisen keskustelun vastaista jos ihminen ei saisi kokea ja ilmaista kokemusperäisiä asenteitaan toisesta sukupuolesta.

Eli kyllä tässä nyt tarvitaan sukupuolivihasyytteissä kokeneen psykologin tai psykiatrin konsultointiapua että selviää mistä asiasta on kyse.

Tietenkin tapauksessa jossa yleistetään oma kokemus yleiseksi vihaksi toista sukupuolta kohtaan astutaan sukupuolivihan rajan yli – jos ko henkilö hyökkää tavalla tai toisella toista sukupuolta kohtaan ihan vaan sen takia että on toista sukupuolta – voidaan puhua aidosta toiseen sukupuoleen kohdistuvasta useinmiten varmaan kokemusperäisestä traumasta yleistyneestä vihasta. Jolloin tietenkin pitää auttaa hänet yli kokemuksestaan niin että yleistynyt sukupuoliviha lakkaa.

Kuten huomataan ei sukupuoliviha ole juurikaan kansalaisten torikokouspäätettävä asia. Sillä siinä on niin paljon monitahoisia kiemuroita. Ja tietenkin sitten syyte kaatuu jos oheisen kaltaisia ajatusjuoksua siihen liittyy mm demokraattisen keskustelun kannalta.

On oikeuslaitokselta ja naisilta huorittelun tasolle itse luisumista jos ei kyetä nousemaan oheisella tavalla älyhelikopterilla korkeammille tasoille.

Tämä vaan varoituksena mitä ajatuskeskeneräisyyksiä koko asiaan runsaasti liittyy.

Koska luultavasti sukupuolivihasyytteitä ei rajattomasti ole niin kyllä noita vaikeita kysymyksiä varten pitäisi perustaa neuvoa-antava asiantuntijalautakunta jonka pitää pystyä eettisesti, realistisesti ja rationaalisesti perustelemaan kantansa lausunnollaan. Ei tämä asia voi olla käräjäoikeuden päätettävissä ilman asiantuntijalausuntoja ja syytetyn kuulemista asiantuntijalautakunnan edessä – jossa arvioidaan asian psykologinen puoli.

Emmehän voi tehdä oikopäätä sitä oikeusmurhaa että jos joku vihaa naisia vaikkapa sillä perusteella että exvaimo vei mieheltä lapset – niin että sellaiset näkökulmat peiteltäisiin oikeusunholaan naisvihasyytteillä.

Ihmisten pitää voida niin vihata kuin olla vihaisiakin.

Sille on hyvä käsitekin jonka juuri tähän keksin – kyse on luonnollisesta sosiaalisesta ja emootiomonimuotoisuudesta.

Niin että jos joku vihaa – niin kyllä eettinen yhteiskunta kysyy – mistä kokemuksista tai traumoista se on syntynyt. Eikä koskaan haudata tuota kysymystä olemattomiin.

https://yle.fi/a/74-20010599

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu