Ei riitä että varusmieskoulutusta lisätään.

Ei riitä että varusmieskoulutusta lisätään.

Minusta kaikissa Pohjoismaissa – väestöpohjan pienuuden vuoksi – aikuisväestölle sukupuolesta riippumatta n 55 vuotiaisiin asti.

Pitää opettaa puolustustaistelun perusosaaminen

– rynnäkkökiväärin hallinta ja ampumaosaaminen

– olaltalaukaistavien ohjusten osaaminen valikoidulle joukolle

– juoksuhautakäytännöt

– muut perusasiat valikoiden

Niin että suurimmalla osalla kansalaisista on perusvalmius asettua puolustamaan maataan ja kansalaisiaan missä vaan.

Se on luja ja voimakas perusvalmius kun ihmiset osaa sen. Eikä sen koulutukseen tarvita kuin päiviä että perusasiat on kohdattu. Sitten niitä ei tarvitse eikä ehdi opettaa kun tilanne tulee päälle. Kun ihmisillä on käsitys että kyllä minä osaan asetta käyttää niin siitä on hyvä lähteä.

https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-218949

eerojuhani vaarala

Jos patoat joen ja ohjaat sen muualle – patoamisesi kädenjälki näkyy lähes kaikessa joen virtaama-alueella padon alapuolella – mutta myös uuden uoman virtaaman alueella.

Ihmisen kädenjäljen vaukutuksen dynamiikan logiilkka on juuri näin yksinkertaista.

Jos rikot monimuotoisuuden logiikan rikot kaikkea myös logiikan dynamiikan laajalla vaikutusalueella – luonnonvoimiin asti.

***

Hieno päätös EU:lta jota olen vaatinut siitä lähtien kun vaadin aineetonta kasvua

EU päätti - pesukoneet, pölyimurit ja älypuhelimet jne on pystyttävä myös korjaamaan.

***

Kaikella omistamisella on ympäristövastuun taakka - kun siitä ei huolehdita syntyy ilmastonmuutos, monimuotoisuustuhot ja lajien kato

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu