Että ei tule tunnetta että haetaan opettajalle rangaistusta….? ”

” Että ei tule tunnetta että haetaan opettajalle rangaistusta….? ”

Se on outo tunne kun kiusattuja on niin paljon ja pitkältä ajalta.

Mutta tunne on sikäli oikea että rangaistavia pitää pitkään jatkuneesta tilanteesta hakea Tampereen kaupungin viranhaltijoista.

Luulin että tällaista ei olisi suositussa kaupungissa Tampereella.

Ps. Median kokokuva miten lasten kärsimys sijoittuu kiva kiva Suomeen

” Eräs huoltajista kertoo poikansa alkaneen oireilla viime syksynä oudosti. Poika oli itkuinen ja vältteli kouluun menemistä. Alkoi esiintyä epämääräisiä vatsakipuja, jotka paranivat ihmeellisesti, kun sai jäädä kotiin. Lopulta syyksi paljastui pelko opettajaa kohtaan.

– Poikani sanoi, että opettaja huutaa ja kiusaa kavereitani.

Toinen haastateltu kertoo vastaavanlaisista kokemuksista. Äidin mukaan hänen poikansa on aina syytettyjen listalla, jos jotain tapahtuu.

– Opettaja ottaa oppilaita käytävään ja huutaa. Kun sitten käy ilmi, että joku muu olikin syyllinen, ei anteeksipyyntöä tule. Lapsilla on kova kuri, mutta opettaja saa tehdä mitä haluaa, kertoo äiti puhelimessa.

Monet huoltajista ovat vedonneet opettajaan, koulun johtoon ja kaupungin opetustoimeen asian oikaisemiseksi. He muun muassa ovat ehdottaneet palaveria perheiden ja koulun edustajien kesken, mutta tällaiseen koululta ei ole löytynyt halukkuutta. Opettajan ongelmallinen käytös on koulupsykologin, erityisopettajan ja koulun johdon tiedossa.

Yle kysyi koulun rehtorilta, onko asian korjaamiseksi tehty toimenpiteitä. Rehtori ei ota kantaa kyseiseen tapaukseen. Hänen mukaansa yleensä asiat ratkeavat keskusteluin, ja joskus syynä voivat olla väärinkäsitykset opettajan ja oppilaiden välillä.

– Mikäli opettajan kuitenkin todetaan käyttäytyneen asiattomasti, se johtaa tarvittaviin kurinpidollisiin toimiin. Koulu ei tiedota kurinpitotoimistaan tiedotusvälineitä.

Rehtori esiintyy jutussa nimettömänä, jotta koulun nimi ja asianosaisten henkilöllisyydet pysyvät salassa.

Ongelmat myös kaupungin tiedossa
Kyseisen koulun pitkään jatkuneet ongelmat ovat päätyneet myös Tampereen kaupungin johdon tietoon. Tampereen perusopetusjohtaja Kristiina Järvelä ymmärtää, että vanhempien suuntaan voi joskus näyttää siltä, että kaupunki ei tee asialle mitään.

– Teemme työyhteisön sisällä monenlaisia kurinpitotoimia ja järjestelyjä. Emme kuitenkaan saa lain mukaan kertoa niistä ulkopuolisille.

Monet järjestelyt, kuten se kuka opettaja millekin luokalle määrätään, kuuluvat rehtorin toimivaltaan.

– Kaupunki ei voi näihin päätöksiin puuttua, vaikka haluaisikin, Järvelä sanoo.

Kristiina Järvelän mukaan näin pahasti kriisiytyneet tilanteet ovat harvinaisia. Järvelä sanoo, että tilanteet eivät saisi pitkittyä näin paljon, ja että vanhempien ja henkilöstön kesken tarvitaan nykyistä avoimempaa yhteistyötä.

– Toimintakulttuurissa on kehitettävää. Ongelmiin pitää puuttua entistä herkemmin siten, että opettajalle ei tule tunnetta, että tässä haetaan hänelle rangaistusta. Ja kun ongelmiin päästään nopeasti kiinni, saa henkilöstö myös työterveydestä paremmin apua. ”

0
eerojuhani vaarala
Ruovesi

Vanha puheenvuorokonkari jotenkin peruutti tänne.

Taisi eksistentiaalifilosofi Sartre sanoa - maailmaa ei ole tehty nähtäväksi vaan muutettavaksi.

Picasso sanoi - säännönmukaisuudesta poikkeamisesta aukeaa variaatioiden valtakunta.

Näillä mennään.......

Kehittämälläni eettis-realismin aatteella - mitä enemmän asiassa on sekä etiikkaa että realismia, sitä parempi se on ratkaisuna - etiikan peruskallio on jokaiselle elolliselle hyvä elämänkaari muita tarpeettomasti vahingoittamatta

https://jussivaaralathoughts.blogspot.com/

Puoluekantani:
Kallistun vasemmalle kun pyyhin oikealla keskeltä, ja se mikä sieltä tulee muuttuu vähitellen vihertäväksi, puhun ruotsia huonosti, enkä huuhdo persettä merivedessä kuten Soini ja käyn harvoin kirkossa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu