Gazan kriisin kolme psykologista virhettä ja ratkaisun avaimet

Gazan kriisin kolme psykologista virhettä ja ratkaisun avaimet

1. Hamas meni tekemään kaksi suurta julmaa joukkomurhaa yrittäessään saada asioihin muutosta – äärimmäisen harkitsematonta ja tappamisen kierteen kiihdyttämistä sen lopettamisen sijaan

2. Israel ymmärrettävästi suuttui siitä – ja nyt pyrkii tuhoamaan Hamasin kokonaan – samalla virittäen äärimmilleen sen motiivin joka on Israelin tiedostamaton ja hyödytön tarve ylläpitää konfliktia – Israel yrittää sillä poistaa juutalaisten kollektiivisesta muistista sen trauman – jonka Hitler keskitysleireillään aiheutti yrittämällä tuhota juutalaiset kokonaan maailmasta – Israelin pyrkiessä nyt toimimaan kokonaan Hamasin tuhoamisen suhteen samalla tavalla kuin natsit – kun se tuhoaminen ei kuitenkaan onnistu – antaa vain palestiinalaisille tuoreet juuret jatkaa vihaansa,

3. Miksi Israel yrittää itse pitää palestiinalaisten terroristit eli Hamasin kurissa kun se ei kuitenkaan onnistu.

Israelin pitää antaa palestiinalaisten itse pitää terroristinsa kurissa.

Ja se voi tapahtua vain niin – että molemmat luopuu jostakin että molemmat voivat voittaa myös suhteessa toisiinsa.

Israelin pitää suostua Palestiinan valtioon – ja luovuttaa Gazan jatkoksi lisää maata että sinne saadaan Palestiinan valtio.

Palestiinalaisten pitää luopua vaateistaan Länsirannan suhteen vastineeksi sille että saa laajemman maa-alueen Palestiinalle.

Ja palestiinalaisten pitää tyynnyttää ja pitää kurissa terroristinsa.

Ja Palestiina saa valtionsa rakentamiseen lännen ja Lähi-Idän valtioiden tuen.

Lähi-Idän ja sen valtioiden on lopultakin alettava vastaamaan teoistaan eikä pyrkiä aina työntämään niistä vastuuta muille – ja niiden on opeteltava tekemään toisilleen hyvää – eikä vain pahaa.

Ja epäeettisintä on se että jatkuvan Lähi-Idän pahanteon pontimena on uskonnot – joiden pitäisi olla etiikan eikä tappamisen lähde.

Jos nämä ehdot ei toteudu – ei tappamisen kierre lopu Israelin ja palestiinalaisten välillä koskaan. Ei koskaan.

****

Alhaista Putin- ja Hamas-terroristien yhteistyötä – lue: ei tavallisten palestiinalaisten eikä tavallisten venäläisten

Putin ja Hamas kieroilee tätäkin venäläisten muka elitististä yli-ihmisarvoa korostaen. Kun päinvastoin Putinin Venäjä on kiistatta tämän hetken ylivoimaisin etiikan mätämuna maailmassa.

Yle

Tass: Hamas lupaa vapauttaa kahdeksan venäläispanttivankia

Venäjän valtionmedia Tassin mukaan äärijärjestö Hamas on luvannut vapauttaa kahdeksan vangitsemaansa venäläispanttivankia.

Hamasin edustajat matkustivat aiemmin tällä viikolla Moskovaan, jossa he tapasivat Venäjän varaulkoministeri Mikhail Bogdanovin. Tilaisuudessa keskusteltiin muun muassa panttivankien vapauttamisesta sekä venäläisten evakuoinnista Gazan alueelta.

– Annoimme listan [Hamasin edustajille] tapaamisessa Moskovassa. Listalla on kahdeksan ihmistä. He ovat Venäjän kansalaisia, joita pidetään panttivankeina. He lupasivat meille vastata, auttaa, löytää heidät ja tehdä kaikkensa venäläisten vapauttamiseksi, Bogdanov kertoi Tassille.

 

****

Kerääkö Putin taustatuekseen venäläisten yli-ihmisarvoa palvovia maita ja kansoja.

eerojuhani vaarala

Ollaksesi varmasti ajantasalla miten ajattelen ja mitä kirjoitan - kannattaa sinun seurata blogiani

http://jussivaaralathoughts.blogspot.com/

Hyvät neuvot tulevat kaikkein kalleimmiksi – silloin kun niitä ei ymmärretä kysyä. Kyllä minä konsulttina olen käytettävissä – tietty maksua vastaan – jos asiat jumittaa.

Aforismi. Jaettaessa hyvä lisääntyy - pelkästään vastaanotettaessa se ehtyy.

Aatteeni on kehittämäni eettis-realismi - se näkyy kirjoituksissani - tartun asioihin suoraan ja eettisesti.

Aforismi - meidän pitää rakastaa ja kehittää julkista sektoria - eikä vihata ja tuhota sitä

Talouden painopiste pitää siirtää teknologian kasvupakosta - aineettomien arvojen laajoihin kasvumahdollisuuksiin

Pitää vain myöntää että muukin on työtä kuin teknologia ja materialismi.

Talous on siis viritetty väärille arvoille joita ihmiset yhä vähemmän haluaa - ja mitataan väärillä mittareilla jotka ei juurikaan noteeraa aineettomia arvoja.

Ja ihmisten syvin ja korkein arvopohja on aineettomissa arvoissa - on aina ollut ja on aina oleva.

Talous, teknologia ja materialismi - on siis eksyksissä itseensä - ja eksyttänyt sinne poliitikotkin - ja pankit.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu