Ihmiskunta on perusrealiteettivalinnan tienhaarassa

Ihmiskunta on perusrealiteettivalinnan tienhaarassa

Ilmastonmuutos, lajien häviäminen, monimuotoisuuden tuhot, evoluution hitaan kehityksen saavutusten mureneminen – niin elollisessa kuin elottomassakin luonnossa. Siinä ensimmäinen perusrealiteetti jonka evidenssit on yhä voimakkaampia.

Talouden asema ja keinot ja aiheuttamansa haitat ja olemassaolevat mahdollisuudet siihen nähden mitä luonnossa yhä kiihtyvämmin tapahtuu. Siinä toinen perusrealiteetti.

Kaipuu vanhaan, takertuminen nykyisyyteen, omaan etuun, todellisuuden torjunta, vasta-anarkia yhä pelottavammaksi käyvälle todellisuudelle. Hautautuminen epärealistiseen bunkkeriinsa. Siinä kolmas valittavissa oleva perusrealismi.

Vaihtoehto että siirtymällä painokkaasti aineettoman kasvun elämään – voidaan voimakkaasti vaikuttaa elollisen ja elottoman luonnon myönteiseen tulevaisuuteen. Siinä neljäs perusrealiteettivaihtoehto.

Kaikki mitä somessa, ihmisten elämässä, politiikassa tapahtuu on sen tilanteen toivotonta väistelemistä että perusrealiteettivalinta pitäisi tehdä ja edetä sen mukaan.

+1
eerojuhani vaarala
Ruovesi

Vanha puheenvuorokonkari jotenkin peruutti tänne.

Taisi eksistentiaalifilosofi Sartre sanoa - maailmaa ei ole tehty nähtäväksi vaan muutettavaksi.

Picasso sanoi - säännönmukaisuudesta poikkeamisesta aukeaa variaatioiden valtakunta.

Näillä mennään.......

Kehittämälläni eettis-realismin aatteella - mitä enemmän asiassa on sekä etiikkaa että realismia, sitä parempi se on ratkaisuna - etiikan peruskallio on jokaiselle elolliselle hyvä elämänkaari muita tarpeettomasti vahingoittamatta

https://jussivaaralathoughts.blogspot.com/

Puoluekantani:
Kallistun vasemmalle kun pyyhin oikealla keskeltä, ja se mikä sieltä tulee muuttuu vähitellen vihertäväksi, puhun ruotsia huonosti, enkä huuhdo persettä merivedessä kuten Soini ja käyn harvoin kirkossa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu