Kaikenlaisia mielipiteitä tutkijoilta jopa maailmaan päästelläänkin

Kaikenlaisia mielipiteitä tutkijoilta jopa maailmaan päästelläänkin

Yle

”Maailman vaurain prosentti aiheuttaa enemmän päästöjä kuin köyhin puolisko väestöstä, jos mukaan lasketaan rikkaiden ihmisten sijoitusten aiheuttamat päästöt…….

Ulkopoliittisen instituutin tutkimusprofessori Antto Vihma ei innostu ajatuksesta.

Kansainvälistä ilmastopolitiikkaa tutkivan Vihman mukaan tuloeroista keskustelu on tärkeää, mutta ilmastoneuvotteluissa tuloeroihin puuttuminen käy vaikeaksi.

– Perinteisesti päästöjä tarkastellaan alueellisesti sen mukaan, mikä valtio on niistä vastuussa. Valtio on se yksikkö, joka pystyy päästöihin puuttumaan. Yksilöiden päästöjen käsittely kansainvälisillä areenoilla kuulostaa epäkonkreettiselta ja hähmäiseltä, Vihma pohtii. ”

eerojuhani vaarala

Eettis-realismin mukainen asioiden ja ratkaisuiden eettisyyden tarkistuslista

1. Toteuttaako asia tai ratkaisu hyvyyttä

2. Toteuttaako se kauneutta - estetiikka

3. Toteuttaako se oikeutta - oikeusvaltio

4. Toteuttaako se totuutta - tiede

5. Toteuttaako se kohtuutta - empaattinen suhteellisuudentaju

6. Toteuttaako se luonnon, ihmiskunnan ja ihmisyhteisöiden monimuotoisuutta

Miksi materialistiselle kasvulle ja aineettomien arvojen kasvulle ei tehdä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Saattaisi olla aika lailla vihreää siirtymää aineettomiin arvoihin suuntaava vertailu.

Eettis-realismin mukaista asioiden arvoketjukritiikkiä - joka voi olla myös positiivista eli kehumista

1. Onko tiedostettu edes asian arvoketjuluonnetta

2. Onko se eettistä

3. Onko se realistista

4. Onko se dynaamista ja dynamiikkoja tiedostavaa

5. Onko se loogista

6. Onko se monimuotoisuutta vaalivaa niin luonnon kuin ihmiskunnan ja ihmisyhteisöjen suhteen.

Olen kehittänyt filosofian eettis-realismi

Ajan aineettomia arvoja ihmiskunnan keskeiseksi asiaksi

Eettis-realismin filosofiassani olen määritellyt keskeisiksi aineettomiksi arvoiksi nämä

1. Hoivaaminen ja huolenpito

2. Sosiaalisuus

3. Kulttuuri

4. Itsensäkehittäminen

5. Luontosuhde

Kuudenneksi voisi lisätä

6. Monimuotoisuus sosiaalisesti ja luontosuhteessa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu