Kiina ottaa rohkean ja jännittävän askelen – ja nimenomaan tämän vuoksi

Tämä blogi sopii hyvin taustamietteeksi miten Euroopassa kohdata Kiinan tulossa oleva aloite.

Jäljet päättyvät Berliiniin ( Lezte Spur Berlin ) on noussut rohkeaksi syvälliseksi, inhimilliseksi ja hyvin näytellyksi poliisisarjojen selkeäksi ykköseksi

Vaikka se teemaltaan onkin hieman teennäinen peruspoliisisarjaksi kadonneiden etsinnässään. Mutta se onkin vain ovi avata esiin yhteiskunnan inhimillisyyksiä.

Se uskaltaa tarttua vaikeisiinkin aiheisiin ja tekee sen hienovaraisesti arvottamatta mitenkään vinosti.

Siinä on tavoitettu ihmisten elämän syvällisiä puolia lähestymistavalla jota voi vain vielä syventää – jolloin se tuo ihmisten tajuntaan ja miettimisen kohteeksi vaikeitakin inhimillisen elämän asioita.

Joten sitä voi pitää aidosti ja oikeastaan ainakin minun silmissäni ensimmäistä kertaa – poliisisarjana joka prosessoi asioita katsojien itsensä prosessoitavaksi.

Poliisisarja Silta nosti pääosan esittäjän kautta ihmisten kummallisuuden arjen kohdattavaksi. Mutta jätti sen ihmisten ihmettelemisen tasolle.

Letzte Spur Berlin vie sen askelta pidemmälle niin että se saa aikaan asioiden prosessointia katsojissa. Josta tietenkin asioita voi vieläkin syventää.

Saksalaisissa poliisisarjoissa on korostuneen selvästi inhimillisyyden sävyä myös esimerkiksi poliisisarjassa Syyttäjä. Jota niissä osataan myös hienostuneesti käsitellä – tyyliin – on muitakin mahdollisuuksia kuin epäeettisyys.

Ja se on sanottava Kunniaksi Saksalle valtiona jos se on kauhean natsimenneisyytensä raunioista jalostunut tuohon asti. Se on hyvä lämmin ydin Euroopan keskellä – sekin on reilusti ja kunnioittaen ääneen sanottava

Sen sijaan esimerkiksi brittipoliisisarjoissa kovuus ja julmuus ja kyynisyys yhteiskunnan yleisarvona piirtyy esiin. Se on melkein masentavaa katsottavaa – maailma on kova – mitään et voi – josta syntyy poliisillekin oikeus olla kyyninen ja kova – joka tietysti toimii päinvastaiseenkin suuntaan – ruokkien sitä yhteiskunnan kovuutta – kuten tuore suomalaisten vartijoiden harrastama ihmisten pahoinpitely on kaavaltaan. En todellakaan allekirjoita tuota ettei maailman pahuudelle mitään voisi.

Vaikea sanoa – onko se brittiyhteiskunnan kuvaus – vai onko se pyrkimys kovuuden suuntaan johon sitä halutaan viedä – että brittien poliisisarjat huokuu kyynisyyttä ja kovuutta joka halutaan myös yhteiskunnan kovuudeksi työntää. Nimittäin ei pidä sulkea silmiään siltä että poliisisarjat ovat myös tendenssimäisiä ja jopa propagandistisia.

Tästä näkökulmasta tervehdin ilolla saksalaisten poliisisarjojen ilmiselvää pyrkimystä inhimilliseen hyvään yhteiskuntaan – ja jos se on Saksan henkisen ilmapiirin kuvaus – niin ilolla sitäkin on tervehdittävä että Saksa vahvimpana valtiona keskellä Eurooppaa on niin inhimillinen. Ääriliikkeittensä olemassaolosta huolimatta.

Suomen poliisisarjoista pitää taas sanoa että ne kömpelösti yrittää taiteilla poliisisarjatrendien aalloilla – kömpelyyden johtuessa siitä – että Suomessa psykologinen ja eettinen tietoisuus ja kultivoituneisuus on vielä lapsen kengissä – joka heijastaa enemmän itänaapurin kyynistä brutaliteettiä kuin keskisen Euroopan syventynyttä inhimillisyyttä ainakin niiltä osin mitä se poliisisarjoissa näyttäytyy. Suomessa ei osata välittää eikä välitetä toisista aidosti. Kiusanteko on tärkeämpää kuin hyvä tahto. Itseensä eläytyminen – ei muihin – on suomalaisten kansallisuusidentiteettiä. Ei edes eroteta mikä on muille haitallista itseensä eläytymistä ja mikä ei. Kylmää itsekkyyden kyytiä Suomessa mennään koko ajan.

Ja vuosien onnellisuuskansan saavutuskin vertailussa perustuu siihen itseensäeläytymisen omahyväiseen peruskokemukseen suomalaisissa – minulla menee hyvin. Me olemme onnellinen kansa – minulla menee hyvin.

Eli hyvin oikeistopropagandistinen asia koko maailman onnellisin valtio status. Että onnellisuus saavutetaan sillä että kaikki ovat itsekkäitä – hah.

Eli – huoleti voi saksalaiset keventää henkistä taakkaansa ruman menneisyytensä suhteen. Nykyisin Saksa on tekemässä ihan toisen suuntaista tulevaisuutta.

Uutisvirtsaa

Ammattikoulutuksessa vallitsee työllistymisajattelu joka kampittaa itse itsensä

Jos nuoret valitsevat alan sillä perusteella missä on hyvä työllisyystilanne. Kuten Ylen oheinen juttu kertoo.

Ja jos koulutussuunnittelussa katsellaan koulutusaloja ja -paikkoja alueellisesti sen mukaan mikä on alueella työvoiman tarve.

Niin perusfilosofiassa on perusvirhe joka kampittaa itse itseään niin että varmasti on tuhansittain työttömiä koulutuksen saaneita.

Nimittäin siinähän opiskelijoita käsitellään massoina – niin kuin sitten itsekin tekevät – ettei millään henkilökohtaisella ole mitään väliä että et ole yksilö ja hädintuskin ihminenkään – tärkeintä että olet tuottava työssäsi.

Ja koulutuksen – kuten lopulta yritysmaailman ja yhteiskunnankin – itsensä kampitus tulee siitä – että pidetään ammattikoulutettuja työvoimakarjana – joista ei ennen koulutukseen menoa oteta selvää seuraavia asioita.

1. Millä suunnalla kunkin lahjakkuus ja kyvykkyys on muihin verraten

2. Ja millä tasolla muihin verraten

3. Mikä häntä kiinnostaa.

4. Mihin koulutukseen ja ammattiin ja millä tasolla hän olisi sopivin

Josta seuraa että jos nuo neljä faktoria ei natsaa koulutuksen kanssa jonka hän valitse.

Niin hän ei elä työssä ja työnsä kautta sitä elämää – joka olisi hänelle sopivin.

Josta seuraa helposti tyhjäkäynti-, hälläväliä- tai työssä uupumismotivaatio nimeltään evvk.

Siksi.

Olisi äärimmäisen helppoa tehdä nuorille joukkotestaus noista asioista – ja lyhyt palautekeskustelu psykologin kanssa.

Tätä tärkeämpää asiaa ei voi nuorille ammattikouluun pyrkiville tehdä.

Siis – saatetaan heidän työelämään pyrkimisensä jo alkumetreillä ennen koulutukseen menoa sellaiseen ammattiin tähtääväksi joka heille sopii – mikä sen parempi työntekijä kaikille kuin se joka on itsensäsuuntaisessa ja -tasoisessa työssä josta hän tykkää. Siksi koko alueellinen ammattikoulutussuunnittelu on täysin pielessä – kun se tuottaa työntekijöitä joista tulee ainaista harmia motivaation, pysyvyyden jne osalta. Eli ongelmia yrityksille.

Ympäriinsä seilailevat haakuroijat ovat niitä joilla ei tuota tietoa itsestään ole – kun sitä ei heille jo nuorena ole annettu joukkotestien esimerkiksi joukkotestien kautta.

Kun valtakunnallinen opetushallinto on niin ammattitaidotonta ettei se ymmärrä eikä kaikesta päätellen edes halua ymmärtää yksilöiden joukkotestausta kansakunnan tärkeimmäksi työvoimaresurssiperustaksi. Eikä poliitikotkaan ole niin valistuneita.

Niin Suomessahan on valtavan hyvät testit ja vertailuaineistot joukkotesteihin vaikka miltä alalta kiitos Työterveyslaitoksen uraauurtavan kaiketi 70 vuotisen työn.

Niin miksi ihmeessä psykologit ja Työterveyslaitos ei möisi ammattikouluun pyrkiville nuorille mediassa joukkotestausta – joissa he saisivat tietää kykysuuntauksensa ja -tasonsa ja muut ominaisuutensa kokeneiden psykologien toteuttamana.

Jos sellainen nyt maksaisi vaikka jopa sata euroa – niin mikä hinta se on siitä että saisi tietää yksilöllisen tiedon itsestään suhteessa eri alojen eri tasoisiin ammatteihin.

Myydäänhän Suomessa mopoautojakin – miksi ei kykyjen joukkotestausta – jolla pääsee paljon halvemmalla paljon pitemmälle kuin mopoautolla.

Ja nykyiseen työvoiman massakuljettelun kohteena olemisen sijaan nuoret saa kokemuksen – minä olen yksilö – minulla on nämä ominaisuudet, vahvuudet ja heikkoudet ja tiedän mihin koulutukseen ja ammattiin sopisin.

Ja voisin olla siinä onnellinen ja viihtyä.

Oliko tämä vieläkin jollekin jotain rakettitiedettä.

https://yle.fi/a/74-20016556