Koko terveydenhuolto pitää oleellistaa. Hoitoalan kriisissä ei ole kyse vain siitä mitä maksetaan vaan myös siitä mistä maksetaan.

Koko terveydenhuolto pitää oleellistaa. Hoitoalan kriisissä ei ole kyse vain siitä mitä maksetaan vaan myös siitä mistä maksetaan.

Tietenkään hoitajille ei kuulu sen enempää siivous- kuin hallinnolliset työt – edellisessä sitä vähemmän mitä vähemmän kyse on välittömästä kontaktista asiakkaaseen – jälkimmäisessä vain tehtyjen töiden kirjaamistyöt.

Hemmotteluhoidot eivät pitäisi kuulua julkisen terveydenhuollon piiriin lainkaan eikä niitä pidä millään lailla maksaa verovaroista mitenkään. Edes yhteiskunnan tarjoamina työtiloina.

Terveydenhuolto pitää oleellistaa – siihen millä on lääkärin arvioimana lääketieteellistä painoarvoa – mutta myös niin että jos asiakkaalla on itselleen haitallisen huono hygienia tai hän ei liiku tarpeeksi tai ei syö terveellisesti – niin lääkäri määrää kirjallisena määräyksenä hygieniaa, liikuntaa tai ruokavalion muutoksen.

Ja itsehoitona. Ei siihen tarvita hygieniahoitajien, fysioterapeuttien tai ravintoterapeuttien palvelua ollenkaan vaan lääkärin määräys on itsehoitopohjainen.

Johon lääkäri voi määrätä myös asiakkaan terveystietoisuutensa lisäämistä itsehoitona vaikkapa kirjallisuusluettelona jos havainto on että ikääntyvällä potilaalla ei näytä terveystietoisuus nousevan vaikka iän myötä tietoisuuden hygieniasta, liikunnasta ja ruokavaliosta pitäisi kasvaa – koska se on mitä luonnollisinta. Mutta esimerkiksi yhteiskunnassa kulttuurissa pianonsoittotaito, maalaaminen ja jopa laulu eivät ole liikunnan tapaista luonnollista osaamista vaan vaativat ohjaamista ja siitä yhteiskunnan pitää maksaa.

Yhteiskunnan maksuvelvoitetta fyysisiin luonnollisiin asioihin pitää leikata ja kulttuurin selvästi hankinnaisominaisuusluontoisiin asioihin yksilötasolla ohjaamisen rahoitusta selvästi lisättävä – ihminen osaa liikkua luonnostaan – ei sitä tarvitse erikseen uudestaan opettaa.

On myös kansantaloudellisesti terveellisintä että tietoisuus itsestään huolehtimiseen kasvaa – sillä ne tulee kalliiksi yhteiskunnalle joilla hygienia-, liikunta- ja ruokavaliotietoisuus ei nouse iän myötä. Se on mitä suuremmassa määrin selviö.

Eikä perustavanlaatuisesti ihminen tarvitse ohjaamaan itseään leegioittain terapeutteja miten hän hoitaa hygieniaansa, liikkuu tai syö. Ihminen tekee niitä elämänsä ajan lähes luonnostaan – ei niiden tietoisuuden nostattamiseen tarvita oleellistaen ajatellen muita kuin lääkärin kirjallinen määräys.

Jopa niin että esimerkiksi fysioterapiassa jonkun apuvälineen käyttöönotto ei tarvitse muuta ulkopuolista kuin laitteen antaminen, lyhyt perehdyttäminen ja kirjallinen tai internetin käyttöohje – sikäli kun laite ei ole vaaraksi väärinkäyttäen vaarallinen.

Yleisesti – ihmisen suhdetta aktiiviseen itsensähuolehtimiseen ei pidä viedä liialla hoivalla joka passivoi asiakasta tehden hänestä pahimmassa tapauksessa yhteiskunnalle kalliiksi tulleen passivoituneen hemmottelukohteen.

Ihmisen elämän perusasenne yleisesti jo lapsesta alkaen tulee olla että eniten ammennetaan aktiivisuudesta ja itsen sisältä eikä ulkopuolelta – ja sitä enemmän mitä iäkkäämmäksi tulee. Lapsena itsestään ammentamisen ollessa kyky- ja motivaatiopohjaisuutta ulkoiseen ja niin että ikääntyessään ihminen yhä enemmän ammentaa sisältöjä eri keinoin sisältään aktiivisella ja luovalla tavalla – lapsi on terve kun hän leikkii – aikuinen on terve kun hän luo.

Siis kaikenkaikkiaan – terveydenhuolto pitäisi oleellistaa ihmisen itsehoitolähtöiseksi lääketietiedelähtöiseksi arvoketjuksi jonka oleellinen hallinnolinen ydin olisi alueelliset lääkäri-hoitaja-kanslisti lääkäriasemat.

Hemmottelu- ja luontaishoidot kokonaan yksityistä tarjontaa – ja hoitotyö tiiviisti osana siitä arvoketjua joka lääketiedelähtöisestä pääosin itsehoitoisesta terveydenhoidosta seuraa. Hemmottelurönsyt ei kuulu julkiseen terveydenhoitoon.

Ihmisiä pitää valmentaa itsehoitoisuuteen ja elämänsä omaan hallintaan – sen olematta kuitenkaan heitteillejättöä.

Mutta pitää olla myös rajansa sille mitä esimerkiksi lasten ja nuorten vastuulle kannettavaksi annetaan. Nykyisin vaatimustaso on liian kova.

Yhteiskunnan arvoasetelma ei pidä koskaan olla ensin se että mitä se maksaa – vaan ehdottomasti se – onko ihmisen elämä kunnossa – ja onko hänen elämänhallintansa ja itsehoitoisuutensa kunnossa, joiden kuntoon saattamiseen pitää tarttua jos ei niin ole.

Tässä siis ajatuskulkuja otsikosta – terveydenhuolto oleellistettava ja ei riitä että ajatellaan mitä hoitamisesta maksetaan vaan pitää oleellistaa myös se mistä maksetaan.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu