Kulutusmaaniselle kokoomuksen linjalle on parempi historialliseen hetkeen sidottu vaihtoehto olemassa

Kulutusmaaniselle kokoomuksen linjalle on parempi historialliseen hetkeen sidottu vaihtoehto olemassa

Siis ei näin kuten kokoomuksen puheenjohtaja Orpo esittää

” Suurimpien oppositiopuolueiden mukaan valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) torstaina esittelemä budjettiehdotus ei tarjoa keinoja velkaantumisen hidastamiseen.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo odottavansa hallituksen budjettiriihestä toimia velkaantumisen hillitsemiseksi sekä työllisyyden ja ihmisten ostovoiman parantamiseksi.

– Ennusteiden mukaan Suomen talous kasvaa hitaimmin euroalueella ensi vuonna, ja se on todella huolestuttavaa. Siksi uusien kasvua ja työllisyyttä tukevien toimien päättäminen ja sitä kautta velkaantumisen tahdin hidastaminen olisi ollut aivan välttämätöntä, Orpo sanoo. ”

Vaan näin:

Kansalaisten vakavaraisuutta ja säästämisastetta pitää lisätä – tasaisesti kaikille kansanosille – joka väistämättä tarkoittaa varakkaampien vapaaehtoista suostumista lisäverotettaviksi – jotta voidaan tehdä tulonsiirto vähävaraisempien talouden vakauttamiseksi.

Ja kun kansalaisten säästämisen kasvuun ja sitä tukevien tulonsiirtojen kautta varakkailta – on saatu taloudellista hätää tasattua välttämättömien menojen osalta.

Niin sitten ei suinkaan rynnätä ostomaanisesti kuluttamaan materialismimanian linjalla – vaan kun kaikkien kansalaisten taloudellista tilannetta on saatu vakautettua tyytyväisyyden tasolle – niin sitten aletaan rakentaa kansakuntaan aineetonta arvohyvää. Aletaan etsimään ja toteuttamaan sitä – mikä on ympäristötietoinen aineettomilta arvoiltaan rikas ja monipuolinen elämä.

Jo nyt hallitus on esittänyt tulotasaavia toimia lapsiperheille – jolla tavoitellaan ja saavutetaan aineettomia arvoja vähävaraisempien perheiden osalle – jota voisi kutsua perheonneksi. Mutta myös niin että hallituksen toimi nostaa esiin lapsiperheiden hyvinvoinnin – tärkeänä kansakunnan aineettomien arvojen peruskalliotasoisena aineettomana arvona – suoraan poliittiseen keskiöön – jossa on myös suuri  kansantaloudellinen ulottuvuus – lapsiperheiden voidessa hyvin se edesauttaa syntyvyyttä.

Mutta kuten sanottu – lapsiperheiden hyvinvoinnin aineeton arvo ei onnistu – ellei varakkaat kansalaiset mielihyvin suostu verotulonsiirtoon heiltä  taloudellisen lapsiperheturvallisuuden aikaansaamiseksi kaikissa tuloluokissa.

Lapsiperheiden taloudellinen turvallisuus ja säästämisasteen nousuun saamisen täytyy olla kansantalouden perustavimpia pehmeitä arvoja jota koko kansan on rakennettava.

Olkoon se sitten vaikka nimeltään lapsiperheiden taloudellinen äitiyspakkaus.

0
eerojuhani vaarala

Miehellä kansainvälisyyttä suomalaisella metsälaavulla - päässä Venetsiasta ostettu lippalakki

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu