Mielikuva on että on pakko ruveta harjoittamaan ihmisten kykyä havaita oleellisia asioita tekstistä

Mielikuva on että on pakko ruveta harjoittamaan ihmisten kykyä havaita oleellisia asioita tekstistä – ja kykyä  löytää asioita joilla on dynaaminen yhteys – muodostaskseen sitten dynaamisen ratkaisun.

Olen toistuvasti hämmästellyt että edes päättäjien ja virkamiesten tasolla ei näytetä osattavan noita asioita. Eikä liiemmin kansalaistasolla. Niin monta kertaa olen ajatellut – eikö ne näe, eikö ne ymmärrä.

En nyt halua tuomita vaan vain hämmästellä ja työntää asiaa eteenpäin että kyllä sitä varmaan voi oppiakin.

Niinpä rohkenen nyt asettaa esimerkiksi omat ajatukseni sille mitä nuo oleelliset asiat ja dynaamisten näkökulmien löytäminen ja yhdistäminen tarkoittaa.

Kohteena tämä teksti:

Yle

” Havainnollistettuna, vuoden 2022 IP-liikennemäärä vastaa kaikkien koskaan tehtyjen elokuvien välittämistä internetissä noin minuutissa.

Netin ja sitä tukevien järjestelmien hiilijalanjälki on tutkimusten mukaan jo suurempi kuin lentoliikenteessä, ja on kasvamassa viidennekseen maailman koko energiankulutuksesta vuosikymmenen loppuun mennessä.

– Tämä on hinta, jonka maksamme individualismista. Digitaalisella medialla on kustannus, joka on ympäristön ja yhteiskunnan kannalta negatiivinen, Manner sanoo.

Tämä on hinta, jonka maksamme individualismista.

Jukka Manner

Individualismilla Manner tarkoittaa digimedian tuomaa vapautta katsoa esimerkiksi uutiset missä vain, milloin vain. Tosin tällä hetkellä yli 80 prosenttia internetin liikenteestä tulee videoista, ja pääosin viihdekäytöstä. ”

Tässä tekstissä on kaksi keskeistä pääasiaa – 1.internetin energiankulutus ja hiilijalanjälki on voimakkaassa kasvussa jolle pitää tehdä jotakin. 2. 80 prosenttia internetin liikenteestä tulee videoista ja pääosin viihdekäytöstä.

Joten – on puututtava videoiden ja viihdekäytön hiilijalanjälkeen.

Miten.

Esitin kysymyksen kahdessakin blogissa – kumpi kuluttaa energiaa vähemmän – valokuitu vai langaton lähettäminen.

Tiesin etukäteen että langaton viestintä tuottaa sellaisen määrän sähkömagneettista säteilyä joka ei ole laisinkaan aiemman luonnon monimuotoisuuden rajoissa joten jo siitä syystä sitä pitää vähentää.

Miten vähentää sitä. Ja miten netin videoiden ja viihdekäytön 80 % internetliikenteen energiankäyttöä.

Lisäksi tiesin että langaton viestintä leviää viuhkamaisesti ympäristöön – kun taas valokuitu viesti menee sen suuntaisesti leviämättä siinä välillä minnekään.

Eli – jos valokuitu vie vähemmän energiaa niin ratkaisu on se että videot ja viihdekäyttö ohjataan valokuidulla pitkät matkat ja levitetään paikallisilla langattomilla lähettimillä kuluttajatasolla. Ja toisaalta varataan globaali langaton viestintä vain tekstille, kuvalle ja muille tiedostoille ja kenties puheelle.

Eli käytännössä viihde siirretään valokuitukaapelille plus langattomalle lähijakelulle ja asiaviestintä pysyy globaalisti langattomassa viestinnässä.

Nyt kynnyskysymykseksi nousee miten paljon valokuitu- ja langaton viestintä kuluttaa energiaa.

Vastaus ja kokoava näkökulma ratkaisuun tuli eräässä blogin kommentissa näin – ja samalla tuli kokonaiseksi se ajatteluketju jonka tein – oleellisten dynaamisten asioiden huomaamisesta keskeisten muiden dynaamisten näkökulmien kytkentään asti kokonaisratkaisuksi.

Siis esimerkiksi siitä miten minä tämän asian alusta loppuun ajattelin.

Sillä ajatuksella – että tällaista osataan luvattoman heikosti – kun tämä ei kuitenkaan ole mitään rakettitiedettä.

Pentti Itkonen #3690796 20.6.2022 17:17

Uusi kommenttiValokuiden signaalia vahvisteaan milliwateissa kun taas langaton tukiasema toimii wattien luokassa. LIsäksi valokuidussa voidaan signaalia vahvistaa optisesti eli ei tarvita ulkoista teholähdettä ollenkaan – voi olla että merien ylitse kulkeville kuitukaapeleille tarvitaan jonkinlaista ulkoista teholähdettä tietyn välimatkojen välein?

Muuten signaali ei etene langattomasti kuin n. pari kilometriä? (näköyhteys kuitenkin on oltavat lähettimestä vastaanottimeen) kunnes se saavuttaa tukiasemaan ja tuosta edelleen kuitukaapelia pitkin vaikka meren ylitse.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu