Mikä on tieteellisten viranomaisten ja poliitikkojen toiminnallinen suhde

Mikä on tieteellisten viranomaisten ja poliitikkojen toiminnallinen suhde

Tieteellä ei ole kai koskaan kattavaa käsitystä todellisuudesta – johtuen mm siitä että on todellisuuden katvealueita joihin tiede ei yllä.

Jos sitten tieteilijät saavat järjestellä tieteensä kattavuuden ulkopuolelle jääviä alueita ominpäin ovat tieteilijät ekspertiisinsä ulkopuolella – tieteen tulosten soveltamisen organisointi, viestintä, katvealueiden ratkaisut.

Ja silloin mennään metsään – joka tyypillisesti näkyy siinä että tieteilijä rupeaa politikoimaan jossa auttamatta kompuroi koska ei ole poliitikko, media vetää ymmärtämättömyyttään tieteilijöitä siihen rooliin, esimerkkinä poliitikon rooliin hyppäämisestä THL:n Mika Salminen ja median tekemästä poliitikon rooliin vetämisestä UPI:n Mika Aaltola.

Ja siinä kohdin missä alkaa tieteen väistämättömiin katvealueisiin ratkaisun hakeminen, asioiden strateginen ja taktinen organisointi, viestinnällinen kansan kohtaaminen – niin siinä astuu poliitikot tekemään sen työn. Se on poliitikkojen ekspertiisi sovittaa tiede politiikaksi kaikkine piirteineen mukaan lukien lakeihin sovittaminen tai lakien muuttaminen.

Tästä että tieteilijä ei ole lähtökohtaisesti hyvä organisoija ja johtaja seuraa kysymys – onkohan lääkärit useinkaan erityisen hyviä terveydenhuollon johtajia – koska heitä saattaa huomaamattaan kampittaa se että toimivat tieteensä katvealueita tiedostamatta.

Että siis terveydenhuollon johtajien pitäisikin olla ehkä entisiä poliitikkoja jotka ovat luopuneet poliittisen edunvalvojan roolistaan ja käyttävät politiikan tuomaa asioiden variaatioiden hallinta-, strategisointi- ja taktiikkakykyään asioitten saamiseksi toimimaan myös tieteen katvealueet tavoittavalla tavalla.

Mutta poliitikkokaan ei ole aina hyvä johtaja jos ei ole oppinut organisoimaan asioita siinä asioiden villissäkin variaatioiden viidakossa joka usein esiintyy heidän silmiensä edessä usein jopa vilinänä.

On siis olemassa erityinen johtajuuden kyky – ja johtajiakin on tietty montaa eri laatua painopisteen mukaan mihin johtajuutta tarvitaan.

Kysymys kuuluu – millä mallilla on Suomessa johtajuuden käsiteinstituutio.

Itse koen ettei hyvällä – mutta toisaalta hyvä niinkin – ettei koulukuntajohtajat pääse pesiytymään johtajiksi – pois se meistä sillä johtaja joka oppinut johtajuuden opit mutta ei johtamaan on yksinkertaisesti vaarallinen.

Mutta se että johtajuuskäsite on heikossa hapessa on toisaalta luonut sen että meillä on selfmade johtajia, nyky Antero Rokkia ja Sven Tuuvia – jotka hoitaa hommansa hienosti koska osaavat sen jollain tavalla tehdä luontaisesti hyvin. Hyvänä esimerkkinä Sanna Marin tietty. Joka venyy venymisen jälkeen haasteissa.

Se että johtajuuskäsite on heikossa hapessa toisaalta kätkee sisäänsä paljon tärkeämmän seikan – sen että johtajuusajattelu on heikossa hapessa käsitteenä – ettei tiedosteta ja mietitä mitä johtajuuden ajattelu on.

Siitä voisi ja pitäisi keskustella.

Ja kansan pitäisi ymmärtää johtajuuskäsite kouraantuntuvalla tavalla juuri tällä tavalla kuin sen nyt tähän sanon – koska se kertoo juuri sen mikä johtajuuden ydin on.

Eli ”ota tämä parinsadan ihmisen pakolaisjoukko johtoosi, vie se 300 km päähän, organisoi sinne asuminen, lämpö, vesi, ruoka, organisoituminen ja tulevaisuuden suunnitelmat ja johda alaisiasi jonka alaisjärjestelmän luot heti nyt ennen kuin lähdet viemään niitä ihmisiä sinne.

Miksi tämä täytyy sanoa kansalle. Siksi että siellä on tomppeleita jotka luulevat että se sujuu tuosta vaan heiltäkin ja siksi suhtautuvat johtajiin törkeästi – tai että kaikki on aina johtajien, poliitikkojen, virkamiesten vika – eikä koskaan heidän itsensä.

Tämä on siis asetelma josta toivoisi keskustelua poliitikkojen, virkamiesten, johtajuuden ja median rooleista. Ettei typerrellä sen takia ettei tiedosteta mikä niiden kaikkien rooli on.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu