Minun pitää vissiin reservin luutnanttina näyttää edellä mallia käskyllä – tehkää näin

Minun pitää vissiin reservin luutnanttina näyttää edellä mallia käskyllä  – tehkää näin

Kun ei näytä pyöräilyreittiasiassa tapahtuvan ainakaan Ruoveden kunnassa kunnan ja yrittäjien puolesta pyöräilyreittien suunnittelemiseksi tapahtuvan mitään – vaikka muutamalle yrittäjälle olen ehdottanut asiaa.

 

Siis – otin valokuvan Karttapaikan kartasta että voin siihen oman reitin piirtää – kun ei siellä näy sellaista omatoimisuusmahdollisuutta olevan – höh.

Oheinen reitti on yhteensä noin 25 km ehkä yhteensä.

Osuus 1 – aluksi Ruoveden keskustasta asfalttia pian kuitenkin vasemmalle kääntymisen jälkeen hyvää hiekkatietä pyörälle, mukavia näkymiä järvelle paljon alamäkiä ja loppupuolella yksi iso ylämäki joka menee juuri ja juuri sähköpyörällä ylös, loppuosa oikealle käännyttäessä metsätietä, avohakkuuaukeaa ja sitten vankkaa kuusikkoa ympärillään. Osuus 1 erittäin kiva osuus molempiin suuntiin paitsi palatessa ylämäkiä riittää mutta hoituu sähköpyörällä.

Osuus 2. Hieman kivistä metsätietä metsän keskellä loivaa ylämäkeä, ja loppuosa kaunista reittiä metsän keskellä

Osuus 3. Ensin lyhyt pyörän työntö suon yli, sitten Pirkantaival nimistä reittipolkua ajaen joka on pääosin kuivaa mönkijän jälkeä, muutama suokohta hakkuuaukealla, kivaa ponnistelua vaativaa sähköpyörällä pienine mäkineen ja hiekkatien ylityksen jälkeen toiselle hiekkatielle

Osuus 4. Kerran ajanut tuon ja muistaakseni vanhaa käytöstä poistettua mutta ajokelpoista hiekkatietä, korpimetsän tuntua että tuolta voisi karhukin ilmaantua. Tunnelmallinen osuus unohdetun hiekkatien tyyliin.

Osuus 5. Sitten asfalttia hetki ja kääntyminen oikealle jossa kivaa vaihtelevaa maalaismaisemaa jonkun verran mäkiä kunnes saavutaan osuudelle 1. päinvastaiseen suuntaan.

Erittäin virkistävä ja monipuolinen ja sopivan vaativa, ei ylivoimaisia mäkiä ja paljon sekä tasaista että alamäenkin laskettelua.

No niin – jokohan joku muukin edes osaisi ajatella näin saati piirtää kartalle selityksin.

Koska tämä on myös kansainvälisessä blogissani niin kutsun ulkolaisia pyöräilijöitä ajamaan tuon reitin Ruovedelle. Kartanlukutaitoiset osaa sen kyllä.

Jos ei nyt kunnissa tajuta mitä voisi ja pitäisi tehdä niin tomppeleitahan siellä on.

Ja laittakaa sinne valtion omistamaan karttapaikkaan nettikarttaan piirtämismahdollisuus.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu