Mitä on kattava loppuun saakka ajattelu – osataanko sitä Suomessa

Mitä on kattava loppuun saakka ajattelu – osataanko sitä Suomessa

Suomea on sanottu ”yksi asia kerrallaan” -maaksi.

Otetaan yksi asia jota nostetaan toistuvasti julkisuuteen.

Tyyliin – jokainen käy esittämässä mielipidekannatuksen vailla loppuun saakka ajattelua – ja etenkin kattavaa sellaista. Ja media pyörittää sitä toistuvasti tilanteesta toiseen kuin hokemaa – ikäänkuin siitä tulisi hokemalla enemmän totta.

Kysynkin nyt – onko seuraava tyyppiesimerkki siitä

On esitetty että rokotusjärjestystä pitäisi muuttaa siirtäen rokotteita sinne missä on pahin tilanne.

Sitten ajattelin että rokotesiirrot pitäisi tehdä Uudenmaan sisällä jos halutaan vieraskielisten pahimpaan tilanteeseen vaikuttaa.

Sitten huomasin että jo sairastaneet ovat jo saaneet ja sairaana olevat ovat saamassa immuniteettia.

Joten heidät voi siirtää rokotejonon hännille.

Ja kun vieraskielisistä esim Vantaalla yli 50 prosenttia on sairastunut – niin heidätkin – siis jo sairastuneet –  voi siirtää rokotejonon hännille.

Jolloin voi kysyä – onko tämä kattavasti loppuun saakka eri puolilta ajatellen enää mikään hirmuisen suuri ongelma. Etenkään valtakunnallinen ongelma.

Ja voi myös kysyä miksi Suomessa ei osata eikä luultavasti edes valtaosin ymmärretä – mitä on kattava loppuun saakka ajattelu.

Onko yhden asian esille nostamisesta tullut julkisuuskipeyden ja median tapa – koko kansakunnan ajattelun siihen median toimesta taluttaen – että ajatellaan – ” tästä tulee hyvä uutinen mediaan ”.

Että siinä on syy ja mekanismi yhden asian Suomi -käsitykseen. Että ajatellaan sen olevan median roolin.

Minun käsitykseni kattavasta loppuun saakka ajattelusta on lähtökohtaisesti.

Ettei ongelmaa päästetä karkaamaan syiden ja ratkaisujen löytämiseksi itsensä ulkopuolelle.

Eli ikäänkuin tartuteta muita siihen kuulumattomia kiinni ongelmaan.

Ja samalla kasvateta ongelmaa itseään suuremmaksi.

Ja kun siinä lähtökohdan puitteissa ongelmaa katsotaan siinä itsessään monesta realiteettien näkökulmasta.

Niin ongelma ikäänkuin solahtaa itsensä sisällä omaan ratkaisuunsa tyyliin.

Ongelma itsessään sisältää oman ratkaisunsa.

Nyt kysynkin – onko tämä vastikään julkaisema tekstini esimerkki edellä sanotusta.

” Rokotusjärjestyksen muutos pitäisi tapahtua pääkaupunkiseudun rokotteista. Miksi.

Siksi kun siellä on ollut ylivoimaisesti eniten sairastuneita – niin siellä on parantuneita ja immuniteetin saaneita myös paljon – joiden rokottaminen ei ole kiireellisintä.

Joten se rokotejonon hännille siirtäminen olisi tietysti runsainta koko maassa suurimman sairastuneisuuden alueella Uudellamaalla.

Sitä paitsi siten suhteellisesti eniten sairastuneista vieraskielisistä ei tartunnan saaneitakaan tarvitse rokottaa. ( siinä määrin ja kaikkia, lisäykseni nyt asian selventämiseksi )

Eli kysymys kuuluu – onko tämä asia näin katsoen enää ongelma ollenkaan. ”

Olen sitä mieltä – että Suomessa pitää opetella kattavaa loppuun saakka vietyä ajattelua.

Ja sitä – ettei ongelmaa päästetä syiden ja ratkaisujen löytämiseksi itsensä ulkopuolelle – jolloin ongelmasta tulee muulle ympäristölleen tartuttavasti ja velvoittavasti dysfunktionaalinen.

Ulkopuolelta voi auttaa ongelmaa löytämään syyt ja ratkaisut ongelmasta itsestään – joka yleensä nostaa myös ongelman keskiössä olevan älyllisiä kykyjä ja itsetuntoa.

Mutta ulkopuolisten syyksi ja ratkaistavaksi ei ongelmaa saa päästää ennen kuin on varmuudella todettu mitkä ulkoiset syyt aiheuttavat tai ylläpitävät ongelmaa tai estävät sen ratkaisua.