Näin järjettömästi laukkaa Suomessa suhteellisuudentaju – kenenkään siitä huomauttamatta

Näin järjettömästi laukkaa Suomessa suhteellisuudentaju – kenenkään siitä huomauttamatta

Yle:

” Vuoden aikana tehtiin 2 198 sukupuolen vahvistamishakemusta, tiedottaa Digi- ja väestötietovirasto. ”

https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-219083

Kun noin pienestä joukosta 2198 ihmistä 5,5 miljoonasta suomalaisesta on nostettu hirveä häly – ja oikeinpa pelätty asian leviävän.

Tuo joukkohan on 0.04 prosenttia Suomen kansasta.

Se on vähän kuin sanoisi – poika polttaa tupakkaa, koko maakunta on vaarassa sairastua syöpään.

Valtionhallintoon pitää perustaa suhteellisuusoikaisuviranomaisen virka.

Ja sen mikä tämä kaikki myös kertoo että Suomen suvaitsematon kansa nirhaa kaiken pienenkin vähänkin poikkeavan oman normikeskinkertaisuutensa ulkopuolelle ilmaantuvan.

Ja ovat oikeinpa ylpeitä siitä kun ovat onnistuneet elämään elämänsä niin ettei hiussuortuvakaan ole poikennut normista. Eikä heitä hävetä yhtään mitä julmuuksia he ovat normista poikkeaville tehneet.

Oikein kyttäävät normipoikkeavia päästäkseen normimoralistista julmuuttaan toteuttamaan siinä ohessa kun normipoikkeavista juoruaminen on heidän sosiaalisuutensa ydin ja sidos – ” oletteko kuulleet, sekin… ”

eerojuhani vaarala

Valtion tuet pitää panna poikimaan vain ja ainoastaan vientiä - edes tuotekehitystukea ei pidä antaa - miksi - siksi että vientituki sisältää jo vaatimuksen tuloksekkaasta tuotekehityksestä joka yrityksen pitää itse maksaa - kun yritys joutuu itse maksamaan tuotekehitystukensa - niin taatusti tuotekehitysosasto ei uskalla laiskotella.

Ja eikö siis yritysten saamat valtion tuet pitäisi laittaa vientitavoitteisiksi - jos tuki ei nosta vientiä tuki pitää lopettaa. Niin kuin raviratojen tuki pitää heti lopettaa koska sillä ei ole mitään tekemistä viennin kanssa.

Ja myös niin että valtiontukia pitää hakea tuloksellisiin vientihankkeisiin. Muihin tukia ei anneta.

Silloin valtio panostaa tulosta vaatien Suomen keskeiseen ongelmaan - siihen että suomalaiset ei osaa viedä.

***
Eikö maailmassa ole yhtään arvotietoista eettistä maata - joka sanoo että nyt tämä riittää. Ja lähettää joukkojaan ja hävittäjiä lentäjineen Ukrainaan.

***
Kaikella omistamisella on ympäristövastuun taakka - kun siitä ei huolehdita syntyy ilmastonmuutos, monimuotoisuustuhot ja lajien kato

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu