Ollaanko nyt ajautumassa maailmansotaan kahdesta syystä – johon länsi voisi vaikuttaa yhdellä tavalla

Ollaanko nyt ajautumassa maailmansotaan kahdesta syystä – johon länsi voisi vaikuttaa yhdellä tavalla

1. Ensimmäinen mutta ei ratkaiseva syy on Putinin järjen ja todellisuuden vastainen sotaseikkailu hyökkäyksellä Ukrainaan – jonka päätymisestä tappioon tulee länsi varmasti huolehtimaan – sillä Putinin tapaa toimia ei tulla missään tapauksessa ja millään ehdolla hyväksymään. Lopultakaan missään päin maailmaa.

2. Toinen ja tärkeämpi syy on Kiinan ajautuminen taloudelliseen yhä pahenevaan umpikujaan – josta Xi ja muu Kiinan johto yrittää päästä turvautumalla sotaan – mutta se johtaa Kiinan entistä pahempaan katastrofiin sekä taloudellisesti että sisäpoliittisesti – koska on vaikea kuvitella että kiinalaiset pahenevassa taloudellisessa ahdingossaan reagoisivat sotaan mitenkään muuten kuin venäläisetkään – me emme halua sitä ja emme näe siihen mitään syytä.

Apu maailmansodan uhkan laukeamiseen voisi löytyä siitä.

Éttä ensinnäkin länsi jatkaa Putinin tappion varmistamista.

Mutta sen lisäksi länsi – EU, Yhdysvallat, Britannia ja Japani ja kenties Intia – auttavat Kiinan ja Xin ulos taloudellisesta umpikujastaan.

Se lienee varma että jos länsi ei niin tee – niin se luo Kiinalle pakon yrittää ulkoistaa vastuunsa taloushädästä ulkoiseksi viholliseksi ja sodaksi – jonka aikaansaamiseksi Putin lähtee mielellään riehumaan pelastaakseen nahkansa – joka jo melkein jo roikkuu nahkurin orsilla.

Putinia ei voi enää pelastaa koska hän on mennyt liian pitkälle – Kiinan Xin voi.

Pelastamalla Kiina nyt talouden umpikujastaan.

eerojuhani vaarala

Eettis-realismin mukainen asioiden ja ratkaisuiden eettisyyden tarkistuslista

1. Toteuttaako asia tai ratkaisu hyvyyttä

2. Toteuttaako se kauneutta - estetiikka

3. Toteuttaako se oikeutta - oikeusvaltio

4. Toteuttaako se totuutta - tiede

5. Toteuttaako se kohtuutta - empaattinen suhteellisuudentaju

6. Toteuttaako se luonnon, ihmiskunnan ja ihmisyhteisöiden monimuotoisuutta

Miksi materialistiselle kasvulle ja aineettomien arvojen kasvulle ei tehdä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Saattaisi olla aika lailla vihreää siirtymää aineettomiin arvoihin suuntaava vertailu.

Eettis-realismin mukaista asioiden arvoketjukritiikkiä - joka voi olla myös positiivista eli kehumista

1. Onko tiedostettu edes asian arvoketjuluonnetta

2. Onko se eettistä

3. Onko se realistista

4. Onko se dynaamista ja dynamiikkoja tiedostavaa

5. Onko se loogista

6. Onko se monimuotoisuutta vaalivaa niin luonnon kuin ihmiskunnan ja ihmisyhteisöjen suhteen.

Olen kehittänyt filosofian eettis-realismi

Ajan aineettomia arvoja ihmiskunnan keskeiseksi asiaksi

Eettis-realismin filosofiassani olen määritellyt keskeisiksi aineettomiksi arvoiksi nämä

1. Hoivaaminen ja huolenpito

2. Sosiaalisuus

3. Kulttuuri

4. Itsensäkehittäminen

5. Luontosuhde

Kuudenneksi voisi lisätä

6. Monimuotoisuus sosiaalisesti ja luontosuhteessa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu