On erehdys jos emme näe monimuotoisuutta vastustajan sijasta luonnon systeemisenä perusvoimana.

On erehdys jos emme näe monimuotoisuutta vastustajan sijasta luonnon systeemisenä perusvoimana.

Sillä luonnon monimuotoisuus tuottaa sitä mihin ihminen ei pysty – kuten puhtaiden luonnon voimien sitominen monimuotoisuuden avulla elollisen luonnon hallintaan niin että ne ei uhkaa sitä ilman monimuotoisuuden hillintää. Suojellen samalla ihmiskuntaakin.

Johon monimuotoisuuteen sopeutumalla me luovumme jostain ja saavutamme jotain. Ja suojelemme luontoa.

Jolloin pitää ymmärtää myös tämä.

Ihmiskunnan, instituutioiden ja yksityisten ihmisten monet sosiaaliset ja toimintakulttuurien tavat perustuvat monimuotoisuuden ylikävelemiseen, manipulointiin ja hyväksikäyttöön usein suoranaisen luonnon monimuotoisuuden tuhoamisen kanssa. Monimuotoisuusvastaisia sääntöjä ja lakeja myöten. Mukaan lukien mitkä tahansa teknologiset luonnon muokkaukset ja manipulaatiot ilmaston tasolle saakka – jotka ei lähde luonnon monimuotoisuudesta ja palaa siihen.

Jotka pitää löytää, oivaltaa ja muokata luonnon monimuotoisuuteen sopeutuviksi kunnioittavan monimuotoisuuskumppanuuden tavalla.

Vaikkapa tyyliin – monokulttuurisen viljelyksen pitää sisältää 15 % monimuotoista niittyä sopivin välein vaikkapa hehtaarilla jolloin lentävien hyönteisten avulla monimuotoinen niittyefekti ulottuu monoviljellyn alueen yli monimuotoisuusefektin koko viljelyalueella säilyttäen. Tietenkin niin että hyönteisiä tuhoavaa myrkyttämistä ei tapahdu. Monoviljelystä emme voi täysin luopua ruuansaannin turvaamiseksi.

Mutta metsissä  samaa monoviljelyn välttämättömyyttä ei ole nykyisten avohakkuutavoitteisten puupeltojen tapaan. Avohakkuu on aina äärimmäinen tuhoava teko metsäluonnon monimuotoisuudelle eikä sitä pidä sallia muutamaa hehtaaria suuremmassa harvassa esiintyvässä mitassa.

Sosiaalisissakin kulttuureissa on tapoja jotka ovat luonnon monimuotoisuudelle haitallisia.

Sosiaalisia kulttuureita voi myös viedä hienovaraisella tavalla luonnon monimuotoisuuden keskelle. Vaikkapa pieninä kahviloina ulkoilureittien luokse – mutta ei massiivisina rakennelmina vaan luonnon kiviä, kallioita ja puunrunkoja istuinpuina hyödyntäen.

Kaikkeen rakentamiseen on imeytynyt syvälle periaate että se tavalla tai toisella ideologiaperusteisesti kävelee luonnon monimuotoisuuskumppanuuden yli.

Ideologisobjektiivisella tasolla rakentamista vaivaa suoran viivan ja suoran kulman asenteellinen pakkomielle – joka on vierasta elollisen ja elottomankin luonnon kokonaisolemukselle vaikka esimerkiksi valonsäde on suoraviivainen ilmiö. Mutta vaikka on niin – niin luonto elollisessa ja elottomassakin monimuotoisuudessaan käyttäytyy aivan toisin laisinkaan asettumatta mihinkään suoraviivaiseen tai suorakulmaiseen moodiin. Luonnon monimuotoisuus on suoraviiva-anarkistista – ja pysyy sellaisena,

Siksi rakentamisen suoraviiva- ja kulmaideologia on monimuotoisuusvihamielistä ja sitä manipuloivaa lähtökohtaisesti – ja siksi sen olemus pitää oivaltaa ja torjua. Me emme saa kahlita luonnon monimuotoisuutta viivasuoran vaatimuksiin myöskään kaavoituksessa.

Luokkaa rakennetun vedenvirtauksen pitää olla luonnon vastaisesti viivasuora eikä mutkitteleva kuten luonnossa on aina vallitseva sääntö joka ainoassa purossa ja joessa. Siksi jokainen viivasuora oja mm metsässä sattuu monimuotoisuustietoisen ihmisen sieluun – koska se on sekä asenne- että käytännön väkivaltaa luonnon kaarevien muotojen monimuotoisuutta vastaan.

Kun voimme sanoa että suvaitsevaisuuskin kansojen ja kulttuurien välillä on monimuotoisuutta.

Niin huomaamme että monimuotoisuusprojektimme jossa olemme kasvavasti mukana onkin erittäin perustavanlaatuinen kulttuurimuutos ihmiskunnassa ja sen historiassa. Suuri ellei suurin käänne historiassa.

Ps. Voimme jopa sanoa että kun luonto näyttää olevan suoraviivakäsityksistä kokonaan vinksallaan – niin se onkin suoraviivakäsitykset jotka ovat luonnosta ja sen monimuotoisuudesta vinksallaan. Kaiketi perustutkimusta myöten.