On kuin suoraan Venäjän sotilasopista – uskotaan vain koneistoon ja improvisoimaan ei saa ruveta

On kuin suoraan Venäjän sotilasopista – uskotaan vain koneistoon ja improvisoimaan ei saa ruveta

Mika Aaltolan uusi kolumni on niin rönsyilevä ettei sitä jaksa lukea – se on kuin turvallisuuspoliittisromanttinen romaani.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009400240.html

Ja siinä on yksi kohta joka on hyvin arveluttava.

” Kriisitilanteessa ajaudutaan improvisoimaan, nyrkkejä ei synny. ”

Siis – AJAUDUTAAN – improvisoimaan.

On järkyttävän vaarallista että uskotaan strategiakoneistoon kuin peruskallioon. Kun on satavarmaa ettei semmoista strategiaa olekaan jota ei joutuisi muuttamaan jollain lailla kun tilanne tulee päälle.

Jo pelkkä hyökkääjän yllättävällä suunnalla tapahtuva aloitteen otto saattaa potkaista koko strategialta jalat alta.

On siis järkyttävän vaarallista uskoa että strategia vastaa aina kuin valokuva todellisuutta. Arvaamattomassa todellisuudessa jota sota on jos mikä.

Yhtä vaarallista – jähmettyä siis paikalleen – on suhtautua kielteisesti luovuuteen jota improvisoimiseksikin voi kutsua.

Sehän on heti kieltää joukkueenjohtajalta, komppanianpäälliköltä ja pataljoonankomentajalta luova improvisointi – ja mitä he eniten tekivät sodissa menestyksekkäästi – improvisoivat. Niin kuin noitakin vielä ylemmältä taholta improvisoitiin menestyksekäs joskin riskialtis kaksoismotti jolla vihollinen tuhottiin perusteellisesti. Tai Raatteentien taktiikat.

Samalla luovuuden kieltäminen on sitä että uskoo kuin jumalaan upseerien sanaan ylhäältä alaspäin – ja ilman ylhäältä tulevaa käskyä ei tehdä mitään – juuri niin kuin ennätystappioita takova Venäjän armeija tekee.

Herranen aika – jopa yksittäiset rivimiehet improvisoivat – pst-tykki rikki mutta jo vain improvisoiva suonalaissotilas tähtäsi putken läpi ja tuhosi monta panssaria – tai joku toinen otti kasapanoksen ja ryömi tulen alla vihollisen bunkkerin viereen ja räjäytti sen. Kenenkään käskemättä – kun näki että se on tuhottava ja meni ja tuhosi.

Se koko Suomen talvisotahan ja jatkosota oli myös etulinjassa ja myös kaukopartioissa hyvin improvisaatiopitoista – kaukopartiokäskyllä, no, menkää nyt, tulkaa takaisin sitten kun ehditte tehtävän suorituksen jälkeen – jos pääsette.

Toisin sanoen strategioita pitää olla – mutta niistä ei ole silloin mihinkään jos ne pettää eikä yhtäkkiä olekaan innovaatiovoimaa tai se peräti kielletään.  Kun pitäisi äkkiä keksiä jotain uutta. Ja silloin ollaan totisesti vaaran alla jos koska.