On suuri vaara että Venäjä tai muu terroristitaho käyttää rahtilaiva Rubya hybridiräjähdyksen välineenä.
On suuri vaara että Venäjä tai muu terroristitaho käyttää rahtilaiva Rubya hybridiräjähdyksen välineenä.
Siksi sitä lasteineen ei pidä päästää mihinkään lännen satamaan.
Räjähdysvoimansa vuoksi lännen ei pitäisi ostaa kyseistä lannoitetta ollenkaan. Venäjä voi peukaloida laivoja niin että ne räjähtää lännen satamassa.
Näin karussa todellisuudessa valitettavasti Venäjän suhteen elämme.
Yle
” Ruby kuljettaa 20 000 tonnin lastia ammoniumnitraattia. Lannoitteisiin ja räjähteisiin käytettävä ammoniumnitraatti voi aiheuttaa räjähdyksen, mutta se vaatii kuumentamista. ”
Mossad harrastaa terveydellistä toimintaa ympäri maailman. Onhan niitä järjestöjä muillakin. Ranska räjäytti Australia/Uusi Seelanti -akselilla ympäristöjärjestön laivan, tosin kauan sitten.
HS kertoi tänään italialaisesta rikollisuudesta. Lehti herätti epäilyn siitä että Italian Eu:n suurimpana koronatukien saajana on maksanut valtaosan rahoistaan erilaisille rikollisjärjestöille. EU -korruptiossa liikkuu ilmeisesti isoja rahoja vuodesta toiseen. Luultavammin tuhat miljardia euroa vuodessa, mieluuummin ylitse kuin alitse.
– Te ja minäkin taidamme makssaa tuollaiset siivut veroissamme. Suomi antaa mutta ei tajua ottaa. Meillä kun on niin ”ymmärtämätön 6ja taitamaton maaseutua kontrolloiva virkamiehistö”.
Ei ollut Venäjän intressissä kaasuputken katkaisu. Norjalainen tutkimuskomissio (?) taisi määritellä tahoksi ukrainalaisen toimijan.
Mitäpä Venäjä tuosta laivan räjäyttämisestäkään hyötyisi? Kyllä se ”false flag” – operaationa palvelisi enemmän Ukrainan sodasta taloudellisesti hyötyvien intressejä.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä on leimallisesti aggressiivisesti imperialistinen terroristinen pahuuden suurvalta maailmassa joka heittää vaikka huvikseen 1000 kansalaistaan päivässä sotansa lihamyllyyn tai huvikseen räjäyttää lannoitelaivan.
Tuntemattomassa Sotilaassa sanottiin että sota on puhasta pahantekkoo. Ja Venäjä on oikein omistautunut sille. Joten mikä tahansa pahuus tai ilkeys sopii sille. Se on jo nähty.
Ilmoita asiaton viesti
Paljon suurempi mahdollinen räjähdysvoima kuin Beirutissa.
”Vaarallista lastia on vertailtu Libanonissa vuonna 2020 sattuneeseen räjähdykseen. Tuolloin Beirutin satamaan varastoitu 2 700 tonnia ammoniumnitraattia räjähti Sheffieldin yliopiston tutkijoiden mukaan voimalla, joka vastasi 500–1 100 tonnia TNT:tä.”
”2 750 tonnia ammoniumnitraattia sisältänyt varastohalli räjähti. Räjähdyksessä kuoli 205 ihmistä, 6 500 loukkaantui ja 300 000 menetti kotinsa”
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa laivassa on 10 kertainen määrä lannotteita.
Matalassa Itämeressä räjähtäessään lannoitelaiva tuhoaisi varmaan kymmeniä prosentteja Itämeren kaloista.
Laiva pitäisi pian viedä takaisin Pohjanmerelle.
Ilmoita asiaton viesti