Onko Suomen poliitikoista tullut ”puhuu paljon sanomatta mitään” mediapersoonia

Linja: On niin paljon puhuttavaa ongelmista ettei ehdi niitä ratkaisemaan.

Median studiokeskustelutkin on kauttaaltaan ongelmien ratkaisemattomuuden julkisia päivityksiä.

Poliitikkojen puheet pitäisi olla muotoa 

1. Minulla ei ole ratkaisuehdotuksia mutta näkisin tilanteen olevan tämä. 

Tai

2. Minulla on ratkaisuehdotus ja näkisin tilanteen olevan tämä.

Onko Suomen poliitikoista tullut ”puhuu paljon sanomatta mitään” mediapersoonia

Ladellaan kliseitä.

Kaikessa  mukana ongelmista puhuminen kohtaamatta niitä.  Tai kiedotaan ne hallintokielilateluun kuten opetusministeri Henriksson teki koulukiusaamisen suhteen.

Konsensuksen ja sovun säilyttämisen vuoksi vastakkainasettelujen välttäminen – vaikka aidossa ongelmanratkaisussa sosiaalisena ilmiönä on lähes aina vastakkainasettelua, ristiriitojen kohtaamista.

Harrastetaan sosiaalisten kontaktien ristiriitaistumisen välttämisen win-win sopupeliä – ongelmien ratkaisun tai edes kohtaamisen lose-hinnalla.

Eihän tällä tavalla ongelmia ratkaista – niitä vain säilötään – ja säilömistä päivitetään aika ajoin – kuten on tehty koulukiusaamisen kanssa jo vuosia ellei vuosikymmeniä.

Osaatko havaita mitkä poliitikkojen puheenvuorot ovat paljon puhumista sanomatta mitään. Osaatko huomata – herranen aika onko heitä edes – poliitikot – jotka ovat aitoja ongelmien kohtaajia ja ratkaisuhakuisia.

Mielestäni Tampereen pormestarin Kalervo Kummolan tuore tarttuminen työryhmän perustamisineen skuuttien ongelmien rakentavaksi ratkaisemiseksi on aitoa operatiivista ongelmanratkaisua.

Kysymys kuuluu – onko suomalaisista tullut ongelmanratkaisijoiden sijaan – tyhjänpuhujia – kaikissa kansankerroksissa – ylimpään valtaan asti.

Sanoja riittää – näkis joskus vaan myös niitä tekoja.

Kaiken kaikkiaan Suomessa on tullut tavaksi jättää ongelmanratkaisujen arvoketjut etenkin poliittisella tasolla puolitiehen – jos ovat edes ongelmista paljon puhumisen sijaan muuhun yltäneetkään.