Onko Venäjä – ja kenties Eurooppakin – unohtanut että Suomi pelasti mahdollisesti Euroopan ja maailman Hitleriltä
Onko Venäjä – ja kenties Eurooppakin – unohtanut että Suomi pelasti mahdollisesti Euroopan ja maailman Hitleriltä
Kun nyt Putinin porukka harrastaa lapsellista kiusantekoaan Suomea kohtaan – niin Venäjää on syytä muistuttaa näistä historian tosiasioista – jotka ovat nykyhetkessä saaneet voimakkaan lisäpainoarvon – sekä Natosta että voimakkaasta yhteistyöstä niin Yhdysvaltojen, Britannian kuin Pohjoismaidenkin kanssa.
Suomi oli sodassa Neuvostoliittoa vastaan voittamaton – voitimme taistelun toisensa jälkeen – niin miehistön kuin sotamateriaalisesta alivoimasta huolimatta. Ja olimme niin taitavia että otimme jatkuvilla voitoillamme tarvittavia tykkejä jne sotasaaliina venäläisiltä.
Olimme hyvin lähellä Leningradia – ja mitä olisi tapahtunut jos Suomen voittamaton armeija ja Mannerheim olisi päättänyt että me hyökkäämme Saksan rinnalla Leningradiin. Joka oli kaiketi vain noin sadan kilometrin päässä. Mikä matka se olisi Suomen voitokkaalle armeijalle enää edetä jos olisimme halunneet.
Se olisi johtanut valtavaan neuvostojoukkojen lisäsitoutumiseen muualta Leningradin puolustamiseen joka olisi todennäköisesti murtunut etelän ja pohjoisen sotavoimien pihdeissä.
Samalla se olisi antanut pontta Hitlerille edetä kenties voittoisasti sodan voittoon saakka kun neuvostoarmeijaa olisi pitänyt sitoa Leningradiin. Joka olisi saattanut johtaa Hitlerin voittoon.
Suomi ja Mannerheim siis mahdollisesti pelasti niin Leningradin kuin Euroopankin Hitleriltä – kun ei lähtenyt Leningradin valloitukseen.
Ei riitä ettei Putin roskasakkeineen kunnioita Leningradin piirityksessä kuolleiden venäläisten muistoa harrastellessaan pikkupoikien kiusantekoa Suomea kohtaan.
Vaan nuo paskiaiset sanoo vielä että oli virhe että Lenin edesauttoi Suomen itsenäistymistä – sillä jos Suomi ei olisi ollut itsenäinen – ja ymmärtänyt sodassa omaa etuaan että Leningradin valloitukseen emme lähde – ja ollut samalla myös eettinen – että Hitlerin valloituksia emme tue – niin Neuvostoliiton ja Leningradin tukena ei olisi ollut sitä Suomen armeijan voittamatonta tulppaa – joka käytännössä esti Hitlerin pyrkimykset vallata Leningrad ja jossa olisi onnistunutkin jos Suomi olisi siihen osallistunut.
Suomi siis käytännössä esti Hitlerin hyökkäyksen pohjoisesta Leningradiin – onko Kremlin pölkkypäillä koskaan tullut tämä edes mieleen.
Ja nyt Suomi saattaa olla siinä tilanteessa – että sen vahvan armeijan on syytä ryhtyä kaatamaan muun lännen kanssa nykyhetken Hitler – tuo eettisesti alikehittyneiden paskiaisten joukko jota Putinin hallinnoksi kutsutaan – joka on kuin kaikki maailman pahuus ja rikollisuus ja kierous olisi kertynyt samaan siivilään.
Mukaan lukien se että tuo roskajoukko ei kunnioita edes Leningradin piirityksen valtavan nälkään ja kylmään kuolleiden uhrimäärän muistoa.
Eli senkin Putinin roskajoukko duuma mukaanlukien häpäisee.
Kommentti uutisvirtaan
On aluepoliittisesti strategisesti tärkeitä juna- ja bussiyhteyksiä – Hangon junayhteys on sellainen
Bussiyhteydet aamusta iltamyöhään maaseutukunnista kaupunkeihin ja takaisin ovat myös strategisia aluepoliittisia liikenneyhteyksiä. Muutaman kymmenen minuutin junan matka-ajan lyhennys Helsingin ja Tampereen välillä ei ole strateginen asia – negatiivinen strateginen asia olisi sen sijaan panna siihen miljardeja.
https://yle.fi/a/74-20055598
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin Suomi pelasti Euroopan kommunismilta ja tämä tapahtui Raatteentiellä ja Suomussalmella, joissa puna-armeijan Tornioon maan katkaisemiseen komennetut 44. ja 163.divisioonaat tuhottiin. Mikäli vihollinen olisi päässyt Hitlerille välttämättömien Ruotsin malmikenttien uhkaksi, olisi Hitler miehittänyt myös Ruotsin ja kun sodan lopputulos tiedetään, olisi Stalin miehittänyt Pohjolan ja loppupelissä myös Euroopan!
Ilmoita asiaton viesti
Tuo näkökulma on ainakin alkupäästään oikea – olisi ollut todella vaarallinen kehityskulku Suomen ja Pohjolan kannalta.
Ymmärretäänköhän Ruotsissa minkä sankarityön se pienehkö suomalaisjoukko teki Raatteentiellä.
Ilmoita asiaton viesti
Hitler oli Ruotsille ilmoittanut, että mikäli malmikuljetukset vaarantuu, hän miehittää välittömästi myös Ruotsin ja hän on varannut tähän 40 divisioonaa! Ilman Ruotsin malmivarantoja ja laakereita Saksa ei olisi kyennyt sotimaan 4 kk. pidempää, sillä sen sotateollisuus oli täysin riippuvainen näistä!
Ilmoita asiaton viesti
Hitler ei vienosti vihlaillut vaan sanoi miten on. Putinin kanssa on koko ajan arvailua.
Ilmoita asiaton viesti
Suosittelen lukemaan Gunnar Hägglövin muistelmat. Niistä ilmenee, että Hitler oli myös luvannut Suomelle puolet Ruotsista, pohjoisosan ja Karjalan, jos Suomi suostuu Leningradin piiritykseen!
Ilmoita asiaton viesti
Ohhoh. Enpä ole kuullutkaan. Ei tuosta kaupankäynnistä ole kai julkisuudessa keskusteltu.
Mutta mahtoiko valtiojohto ja Mannerheim ajatella ettei niihin puheisiin kannata luottaa puhui Hitler mitä tahansa.
Ilmoita asiaton viesti
Eli olisi Hitler sittenkin vallannut Ruotsin. Kauppamies muiden mailla kauppaa tehden.
Mutta Mannerheim vaikutti enemmänkin vaivaantuneelta Hitlerin yllätysvierailusta syntymäpäiville.
Kävi mielessä että tahallaanko juhlittiin pienessä pöydässä pienessä vaunussa Mannerheimin keskisormi pystyssä.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta huonoa arvostelukykyä itsensä epäluotettavaksi alleviivaten Hitler osoitti jos alkoi ostaa Suomen osallistumista Leningradin valtaukseen Ruotsin alueita Suomelle luovuttamalla. Eihän Hitler ollut millään lailla perillä eikä ymmärtänyt kunnioittaa Suomen ja Ruotsin välisiä suhteita – siis teki kardinaalimokan.
Onko mainitussa kirjassa mainintaa tämän kaupanteon piirteistä.
Ilmoita asiaton viesti
Putinin päähurskastelija Peskov
https://yle.fi/a/74-20060383
Ilmoita asiaton viesti