Päästökompensaatioiden pitää lähteä siitä että sillä kompensoidaan SIIRTYMÄÄ päästöttömyyteen

Päästökompensaatioiden pitää lähteä siitä että sillä kompensoidaan SIIRTYMÄÄ päästöttömyyteen eikä sitä että päästöt saa jatkua

Kaikkeen ympäristöhaitalliseen pitää olla sen alasajon paine – sen pitää olla pysyvää – siihen asti kunnes toiminta on korjattu ympäristöystävälliseksi.

Ja sitä siirtymäaikaa – jonka pitää olla tiukka eikä löysä vaatimuksiltaan – voi kompensoida päästökompensoinnilla.

Mutta ei voi tulla kuuloonkaan – että esimerkiksi joku kaupunki päästökompensoi autolla ajeluitaan vuodesta toiseen – viherpesuna.

Tavoite pitää olla että tänä vuonna ajelemme – ensi vuonna emme.

Ja nimenomaan kaupunkien autoilulle yleensä pitää asettaa autoilun alasajon pakko – joka suoritetaan liikennejärjestelyillä – niin että kaupungeissa pienimpien kuntien keskustoja myöten yksityisautoilu suorastaan alasajetaan.

Miksi niin voi tehdä – siksi että on korvaavia liikennevälineitä, julkinen liikenne, pyöräily ja sähköpyöräily ja skuutit. Ja palvelut – etenkin kauppajättien kaupat – järjestetään niin että kauppaan menoon ei tarvita autoa eikä edes koko kaupassa käydä ruokarobottien vuoksi tai ruokalähettien vuoksi.

Kaupunkien ja kuntien pitää olla muutaman vuoden kuluttua Suomessa autottomia pienten kuntien keskustoja myöten. Niin että sinne ei pääse kuin jakeluautot kaukosäätimellä ohjattujen porttien kautta.

Ja silloin sitä että kaupungeista ja kuntien keskustoista tulee autottomia – voi pitää kompensaationa sille että harvaan asutussa Suomessa maaseudun pitkät välimatkat voi tehdä autolla joko omalla tai vuokratulla. Tiheästi asutussa keskisessä ja eteläisessä Euroopassahan autoja ei tarvitse ollenkaan lyhyiden välimatkojensa vuoksi.

Tuossa on siis esimerkki siitä miten päästökompensaatio toimii fiksusti – niin että puristetaan pois ne päästöt jotka voidaan ja jätetään ne joita ei voi.

Tämä on myös esimerkki siitä että päästöjen poisto ja sen kompensaatiot pitää tapahtua saman asian sisällä kuten tässä autoilun.

Päästökompensaation vuotaminen saman alan ulkopuolelle johtaa helposti siihen että se päästöjen vähennyspaine ja kehityspaine vuotaa pois kun sen voi korvata jonkun toisen asian tai alan päästökompensaatiolla.

Siksi se pitää kieltää että toimintaansa saisi päästökompensoida asian ulkopuolelta toiselta alalta – ja juuri silloin toteutuu se.

Että puristetaan asiasta ne päästöt pois mitä voidaan – ja sillä kompensoidaan ne päästöt joita ei voida. Niin kuin yllä autoiluesimerkissä.

Ja päästöjen poistopaine säilyy siellä missä sen pitääkin.

https://yle.fi/uutiset/3-12447650

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu