Periaatteellisen keskustelun vaikeuksia

 Periaatteellisen keskustelun vaikeuksia

Kun esitän periaatteellisia kannanottoja – niin en halua olla enkä ole niissä moralistinen eli osoittaa sormella joitakin syyllisiä.

Periaatteet ovat periaatteita – joista seuraa moraalisia johtopäätöksiä – mutta minä haluan pitäytyä periaatekeskustelijana. Joten moralisoijaksi en ala.

Ihmiset itse osoittavat itseään sormella – että ” minä kuulun tämän periaatteellisen näkökulman ongelmaihmisiin.

Eihän sitä voi estää. Jos esitetään periaatteellinen näkökulma on aina ihmisiä jotka ovat sen piirissä joko negatiivisessa tai positiivisessa mielessä

Ihmiset ei pidä siitä että heitä osoitetaan periaatteellisen näkökulman kautta moralistisesti syyttäen sormella. He itse havaitsevat kytkentänsä periaatteeseen, ärsyyntyvät ja syyttävät siitä periaatteen esittänyttä.

Tässä tulee vaan eteen kumma tilanne.

Että heidän mukaansa periaatenäkökulmia ei saa esittää koska se syyllistää heitä ja asettaa heidät vastuuseen.

Mutta miten voisi muka sanoa

– ” tämmöinen on periaatteellinen näkökulma, mutta kukaan paikallaolijoista ei liity tietenkään  periaatenäkökulmaan mitenkään”.

Eikä se ole totta.

Entä jos periaatenäkökulmia ei saa esittää koska ihmisiä ei  saa syyllistää.

Mutta mikä se semmoinen yhteiskunta jossa ei saisi keskustella periaatenäkökulmista.

Sehän on tunnetun filosofisen lauseen mukainen ” siitä mistä ei voi puhua pitää vaieta ”. Eikö se kuulosta Putinin Venäjältä.

Sitäkö me haluamme kun emme halua kuulla periaatteellisia näkökulmia.

Että olemme vaan pelkkä small talk ja viihde- Suomi. Putinistisella itsesensuurilla.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu