Perussuomalaisten rasismiongelma – millainen ajattelu sellainen puheenparsi – ja päinvastoin

Perussuomalaisten rasismiongelma – millainen ajattelu sellainen puheenparsi – ja päinvastoin

Lyhyin ytimekkäin ja vaikuttavimmasta päästä oleva julkaisemani ajatukseni on tämä

Ei voi olla niin – että 20 prosentin kannatuksella oleva eduskuntapuolue on käytännössä hallituskelvoton perustuslain vastaisten rasismipuheittensa takia.

Tämä ytimekäs lause saattaa olla jopa kaikki puolueet – jotka myös kunnioittavat demokratiaa – pysäyttänyt lause johtaen ajatukseen – perussuomalaisten rasismi on kohdattava – ja hoidettava pois päiväjärjestyksestä.

Sillä yhtä lailla kuin kaikki puolueet kunnioittavat demokratiaa – niin yhtä lailla he ovat sitä mieltä että rasismin kieltoa perustuslaista ei poisteta.

Perussuomalaiset ovat siis varmaan itsekin sen tiedostaen törmänneet muuriin jota he eivät voi ohittaa.

Ja asia on – hyvä niin – päätynyt perussuomalaisten korvien väliin konfliktiksi. Jonne se konfliktina kuuluukin.

Perussuomalaisilla on vuosikausien keskinäinen rasistinen keskusteluperinne.

Ja nyt se oleellinen kysymys onkin juuri tällä hetkellä.

Että onko perussuomalaisissa edelleen rasistista ajattelua joka ruokkii heidän rasistista puheenparttaan – ja päinvastoin.

Toinen tärkeä huomioni asiaan liittyen on poliittisoperatiivinen.

Se havainto että perussuomalaisten esittäessä maahanmuuttokritiikkiä rasistisina puheenparsina – maahanmuuttokritiikki hautautuu rasistisen kielen alle – eikä pääse ollenkaan käsittelyyn.

Jolloin perussuomalaiset ovat käyttökelvoton hallituspuolue.

Sillä valtioneuvosto ei kuori rasismia pois perussuomalaisten puheista – jotta päästään puhumaan maahanmuutosta sen alta. Se on etukäteen jo perussuomalaisten tehtävä.

Kysymys kuuluu – onko perussuomalaiset vielä puolitiessä kulttuurinsa väistämättömässä muutosprosessissa.

Ja vieläkin tärkeämpänä kysymyksenä – ovatko perussuomalaisten kannattajat valmiita kulttuurinmuutokseen ja onko se edes vielä alkanut.

Pääministeri Orpon ponnistelut ei asiassa auta.

Se ponnistelu on perussuomalaisten kannattajien itsensä tehtävä.

Jos ei niin tapahdu – on Suomen eduskunnassa ikuinen perussuomalaisten oppositio – lukemassa rasistisia iltasatujaan eduskunnan puhujapöntöstä.

eerojuhani vaarala

Eettis-realismin mukainen asioiden ja ratkaisuiden eettisyyden tarkistuslista

1. Toteuttaako asia tai ratkaisu hyvyyttä

2. Toteuttaako se kauneutta - estetiikka

3. Toteuttaako se oikeutta - oikeusvaltio

4. Toteuttaako se totuutta - tiede

5. Toteuttaako se kohtuutta - empaattinen suhteellisuudentaju

6. Toteuttaako se luonnon, ihmiskunnan ja ihmisyhteisöiden monimuotoisuutta

Miksi materialistiselle kasvulle ja aineettomien arvojen kasvulle ei tehdä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Saattaisi olla aika lailla vihreää siirtymää aineettomiin arvoihin suuntaava vertailu.

Eettis-realismin mukaista asioiden arvoketjukritiikkiä - joka voi olla myös positiivista eli kehumista

1. Onko tiedostettu edes asian arvoketjuluonnetta

2. Onko se eettistä

3. Onko se realistista

4. Onko se dynaamista ja dynamiikkoja tiedostavaa

5. Onko se loogista

6. Onko se monimuotoisuutta vaalivaa niin luonnon kuin ihmiskunnan ja ihmisyhteisöjen suhteen.

Olen kehittänyt filosofian eettis-realismi

Ajan aineettomia arvoja ihmiskunnan keskeiseksi asiaksi

Eettis-realismin filosofiassani olen määritellyt keskeisiksi aineettomiksi arvoiksi nämä

1. Hoivaaminen ja huolenpito

2. Sosiaalisuus

3. Kulttuuri

4. Itsensäkehittäminen

5. Luontosuhde

Kuudenneksi voisi lisätä

6. Monimuotoisuus sosiaalisesti ja luontosuhteessa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu