Pitäähän poliisin osata aina resursseista riippumatta priorisoida oikein.

Eikö poliisin riskiperusteisuuteen kuulu se – että uhrimäärä ja riski siihen on suurin nimenomaan linja-autoissa ja etenkin niissä jotka ajaa pitkiä linjoja suuremmilla nopeuksilla – eikö oikeusviranomaisten pidä puuttua tällaiseen arvohaparointiin jos sellaista on.

Pitäähän poliisin osata aina resursseista riippumatta priorisoida oikein.

https://yle.fi/a/74-20092442

eerojuhani vaarala

Ympäristölle ja monimuotoisuudelle myönteinen asenne leviää ihmisten parissa - niistä on tullut sosiaalinen normi

Ihmiset rakastavat yhä enemmän luontoa ja luonnoneläimiä mutta myös kotieläimiä ja lemmikkieläimiä.

Käsite monimuotoisuus kuuluu ja näkyy yhä useammin joka paikassa - on ymmärretty miten keskeinen käsite se on ihmiskunnan luontosuhteessa myös ihmiskunnan säilymisen kannalta.

Metsä tulee yhä läheisemmäksi ihmisille monimuotoisena asiana - puupellot ja avohakkuut menettävät suosiotaan ja metsän ja metsätalouden käsitteet monipuolistuvat mm jatkuvan kasvun metsänhoidon suuntaan.

Materialismi on yhä enemmän kyseenalaistettua samaan aikaan kun aineettomien arvojen äärimmäisen rikkaaseen kirjoon herätään yhä paremmin. Mitkä mahdollisuudet pelkällä sosiaalisuudella voi olla.

Autoilun dominointi vähenee ja samaan aikaan kaupungeista tulee sekä terveellisempiä, hiljaisempia ja turvallisempia - kaduilla kaikuu yhä enemmän autojen äänten sijaan ihmisten puheensorina - ja kaukaa kuuluu haitarin soitto ja kirkonkellojen soittokin tulee takaisin kaupunkien äänimaisemaan.

Ja lintujen laulu - aamulla herättyään voi avoimesta ikkunasta kuulla lintujen laulua.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu