Pitäisikö monet demokraattiset päätökset ja käytännön ratkaisut tehdä täysin toisinpäin kuin nyt tehdään.

Pitäisikö monet demokraattiset päätökset ja käytännön ratkaisut tehdä täysin toisinpäin kuin nyt tehdään.

Nyt väännetään ratkaisuja vuosia – viranomais- ja poliitikkovetoisesti – kun pyritään tekemään hyvin ja loppuun saakka harkittua.

Kun voisi tehdä toisinpäin – tehdään nopea perusratkaisu poliitikko- ja viranomaistasolla – ja aletaan sitä sitten palvelukentän tasolla ja kanssa luovasti korjailemaan.

Tällä tavoin saadaan nopea perusratkaisu ja palveluiden suoritustaso samantien luovasti korjaamaan sitä.

Esimerkiksi kiinalaisten kauppojen suhteen voisi näin tehdä.

eerojuhani vaarala

Näin siunataan tällä hetkellä Ukrainan kansanmurha - vetoamalla sivistymättömästi sivistykseen.

Toiselta nimeltään Putinille hyödyllinen idiotia.

Ei ole enää kenenkään hyve antaa laittoman hyökkääjän tuhota 40 miljoonaisen kansan elämisen olosuhteita.

Sellaisen salliminen on sivistyksellä hurskastelua.

Siksi kannatan että Ukraina toimii drooneillaan niin kuin Israel.

Lisäksi kannatan että Ukraina alkaa pommittaa Kaliningradia ahkerasti - ja että se valtaa Venäjältä lisää maa-alueita ja tuhoaa kaikki Venäjän sillat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu