Presidentti Niinistö ei tee julkisesti julkisena henkilönä kielteistä kantaa median menettelyyn

Presidentti Niinistö ei tee julkisesti julkisena henkilönä kielteistä kantaa median menettelyyn

Mutta yksityiselämän päätöksenä tekee.

Joten hän nostaa kätensä pystyyn asialle – ja julkisuuden henkilön julkiseksi liukumisen prosessille jonka älykkäästi kuvaa – että prosessi johtaa väistämättä siihen että julkisuuden henkilöiden lapsista tulee väistämättä julkisuuden sekä vankeja että uhreja. ”Tuskinpa mennään” sanoo presidentti yksityiselämään kohdistuvasta linjastaan liittyen lapsen haluun mennä urheilutilaisuuteen – jolloin hänen Aaro-poikansa elämä kärsii median ja JSN:n eettisestä mädännäisyydestä. Jolle presidentti ei mahda mitään.

Lapsi uhrataan sille että media  limboetiikallaan ja sen yleisö saa tehdä julkisuudella mitä lynkkauksia vain.

Josta seuraa – poliitikoksi pyrkivän on pakko miettiä – uhraako lastensa vapauden liikkua yksityisyytensä suojaan luottaen julkisuudessa.

Poliitikon ura vai lasteni yksityiselämä – kuuluu poliitikon kysymys.

Jolloin journalismin kiero liero on luikerrellut suoraan demokratian ytimeen – myös siihen että saako poliitikko turvan tehdä työtään ilman yksityiselämän riskejä.

Selvähän on että herkullisen kuvia poliitikon lapsista saanut läpimätä papparazzi saattaa sekä kiristää kuvilla poliitikkoa että myydä samaan aikaan kuvia hintaa koko ajan nostaen medialle. Ja lopulta saada kiristysrahat poliitikolta ja hyvät rahat medialta myytyään kuvat sille – kertomatta että oli kiristänyt poliitikkoa – jolloin media osallistuu rikolliseen tekoon johon osallistumattomuutta se ei voi osoittaa koska kiristysrahat maksetaan aina ihan jotenkin muuten kuin tilille. Ja jopa median osallisuutta väittäen papparazzi voi kiristää medialta lisää rahaa. Jolloin isokin media on eettisesti syvällä kaatumisen partaalla – upottuaan syvälle omaan epäeettisyyteensä.

Ja tietenkin oikeistovetoinen media suojaa oikeistopoliitikkojen lapsia julkisuudelta mutta murjoo armotta poliittisista syistä vasemmisto- , demari- ja vihreiden poliitikkojen lapsia. Vedetäänhän Mariniakin koko ajan epäeettisesti oikeistolaisen medialaivan kölin alta kohusta toiseen että eikö se perkele huku.

Kysymys kuuluu – tätäkö ja tällaista alhaistamediaa ja JSN:ää – ja saamattomia oikeusviranomaisia haluamme jotka ei asiaan puutu mitenkään edes keskusteluissa. Saati ymmärtäisivät asiaa.

 

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009041930.html

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu