Rikossarjojen rooliasetelmat on mennyt siihen että poliisien ja rikollisten yksityisyys nostetaan esille – ja rikosten uhrien ei

Rikossarjojen rooliasetelmat on mennyt siihen että poliisien ja rikollisten yksityisyys nostetaan esille  – ja rikosten uhrit ovat vain lukuja

Esimerkkinä poliisien typerästä yksityiselämän levittämisestä on Ylen Areenassa uudessa sarjassa Chelsean etsivä – päähenkilön yksityiselämää nyplätään naurettavuuksiin asti.

Tietysti se että poliisin työ ja elämä kuten myöskin rikollisten kerrotaan todellisuuspohjaisesti on jotenkin perusteltavissa.

Mutta se ei ole mitenkään perusteltavissa että rikosten uhrien jopa läpi loppuelämän rikosseuraukset arkipäiväistetään poliisisarjoissa asioiksi jotka ketään ei kiinnosta. Hävittämällä ne kokonaan rikossarjagenrestä.

On suorastaan naurettavaa että omaisten ja uhrien kohtelu on rikossarjoissa luokkaa kuinka vaikea on mennä kertomaan omaisille jonkun kuolemasta ja käyttää heitä sitten tunnistamassa uhri ruumishuoneella.

Sehän on silkkaa uhrien tulevaisuuteen kohdistuvaa vääristynyttä empatiaperversiota – niin kuin alkaa olla poliisisarjatkin.

Kovasti epäilyttää että ne tuollasina palvelevat vain rikollisuuden sosiaalisen hyväksyttävyyden etua. Seurauksella että uudeksi rikollisuuden motiiviksi on noussut – kiitos medioiden – julkisuus. Mitä rikollisten narsistista oikeussalipaistattelua julkisuudessa näemmekään kiitos median loputtoman vastuuttoman tyhmyyden.

Sen lisäksi ainakin Suomen mediassa on rikollisia alettu inhimillistää – samaan aikaan kun rikosten uhrien elämään suhtaudutaan jääkylmällä epäinhimillisyydellä peittäen heidän todellisuutensa julkisuudesta kokonaan. Mitä kerrotaan julkisuudessa huumekauppiaiden uhreista, mitä siitä kuinka huumekoukkuun jääneet ryöstää, pahoinpitelee ja varastaa ja mitä se uhreille merkitsee – ei yhtään mitään. Ei se riitä mediatiedoksi rikollisuudesta yhteiskunnassa että uhri on loukkaantunut ja toipumassa – kun sen toipumisen yhteyteen voi liittyä työkyvyttömyys, asunnon menettäminen, liikuntarajoitteisuus, aivovamma, avioero….. vain että joku löi lujaa kaksi kertaa päähän saadakseen häneltä hänen omaisuuden.

Sekö on rikollisuuden kuitti mediassa että uhri on loukkaantunut ja toipumassa – kun media saattaa samaan aikaan kertoa miten rikollinen on elellyt ja minkälainen hän on – jollaista tietoa ei ikinä näe mediassa uhreista – että minkälaisen elämän uhri menetti rikoksen seurauksena.

Kokonaiskuva poliisisarjoista on siis yhteiskunnallisesti kyseenalaisesti empatiapervertti ja rikollisuutta sosiaalistava ja arkipäiväistävä. Ja uhreja syrjivä. Ja sama meno on mediassakin oikean rikollisuudenkin suhteen.

Tämmöinen linja ei käy. Siihen on tultava elokuva- ja televisiosarjakulttuurissa muutos.

Rikos on lähes aina valinta. Uhrin osa absoluuttisen aina ei.

Niitä faktoja ei pidä hävittää sen enempää rikossarjoista kuin median rikosuutisoinnistakaan.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu