Suomen pitäisi suosia aineettomien arvojen eli pääasiassa kulttuurin vientiä niiden korkean ympäristöystävällisyyden vuoksi.

Suomen pitäisi suosia aineettomien arvojen eli pääasiassa kulttuurin vientiä niiden korkean ympäristöystävällisyyden vuoksi.

Erinomaisesti henkilöohjatut ja siksi jatkuvasti suositut erittäin vientikelpoiset elokuva- ja televisiosarjat Komisario Palmu, Taivaan tulet ja Raid.

Onko televisiosarjojen henkilöohjaus se joka tekee niistä ikivihreitä – sellaisia joita jaksaa katsoa uudelleen ja uudelleen.

Suomessa sellaisia hyvin henkilöohjattuja sarjoja on ainakin kolme – joiden pitäisi olla henkilöohjauksensa puolesta myös viennissä ympäri maailmaa.

Tällaisia elokuva- tai televisiosarjoja ovat tietysti Komisario Palmu elokuvat sekä Taivaan tulet ja Raid televisiosarjat.

eerojuhani vaarala

On astuttu jo aikaan - jolloin globaalin maailman on pysäytettävä Venäjän mielipuolisuus - kokonaan ja pysyvästi.

Lännen on kovennettava otteita Ukrainan pelastamiseksi. Pehmopuheet ja -otteet ja edes aseiden toimitus ei enää riitä.

IL:

" EU:n korkean edustajan Josep Borrelin mukaan tärkein Ukrainaa koskeva kysymys on, kuinka maan energiantuotannon täydellinen tuhoutuminen voidaan välttää.

Venäjä on Borrellin mukaan tänä kesänä tuhonnut 70 prosenttia Ukrainan tuotantokapasiteetista.

Tämä tarkoittaa, että ensi talvesta tulee Ukrainalle entistä vaikeampi kestää. Borrell pyytää EU:n jäsenvaltioita antamaan Ukrainalle lisää tukea maan sähköverkon jällenrakentamiseen ja energiantuotannon ylläpitämiseen "

Se tarkoittaa Venäjän häätämistä Ukrainasta ja Venäjän kaiken öljyn ja kaasun viennin estämistä.

Putinin täydellisen barbaariset otteet tulevat onneksi ajamaan vähänkään itseään kunnioittavat kansat ja valtiot irtautumaan Putinista.

Putinin teot sairaudessaan ovat vastenmielisiä. Kaikille.

On astuttu jo aikaan - jolloin globaalin maailman on pysäytettävä Venäjän mielipuolisuus - kokonaan ja pysyvästi.

***
Aforismi - kaiken hyvän perusta ja päämäärä on eettisyys

Todellisten ongelmanratkaisijoiden keskeinen piirre on - he kävelevät populismin yli - miksi - siksi että nykyongelmissa on sekä ongelma että ratkaisu epäpopulistisia - mutta - ratkaisijoiden pääominaisuus korvaa kaiken paremmalla - heidän tinkimätön eettisyytensä - kaiken hyvän perusta ja päämäärä on eettisyys.

Aina.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu