Suomessa on palkkakorruptoitunut johtotaso joilla kaikilla on huono tuottavuus.

Suomessa on palkkakorruptoitunut johtotaso joilla kaikilla on huono tuottavuus.

Ei kai me tässä kusessa muuten olisi vuosikymmeniä oltu. 

Suomi tarpoo järjettömässä epäeettisyyden ja epärealistisuuden suossa.

Jossa vallassa olevat uhraavat alempiaan. Etteivät itse joudu lähtemään.

Kun vaaditaa lisää tuottavuutta.

Niin ajatellaan suorittavien tasojen olevan epätuottavia – ja heitä vähennetään.

Mutta ovatko soten suorittavat tasot epätuottavia – he joista on eniten pulaa – ja silti heitä irtisanotaan – ja samaan aikaan hyvinvointialueiden johtajilla on valtavat palkat – ja aluevaltuustolaumat kerää kokouspalkkioita saamatta ratkaisuja aikaan.

Mikä tässä on eettistä ja realistista kun se on järjetöntä.

Ja samaan aikaan Turun rataa tehdään hinnalla joka pelastaisi soteuudistuksen – ja Orpon hallitus estää maakuntaveron jolla soteuudistus saataisiin jaloilleen.

Samalla tavalla yritysmaailman johtajat ei osaa saada vientiä aikaan mutta näkee kaikkeen syypääksi julkisen sektorin – jonka suorittavan tason tuottavuudessa ei ole mitään vikaa – joita uhrataan kiivaaseen tahtiin

Siksi että Suomessa on

1. Huonot yritysjohtajat

2. Huonot poliittiset johtajat

3. Huonot oikeusviranomaiset

5. Huonot pääosin palkallaan maksetut talousasiantuntijat

6. Huono media joka ei toimittajatasolla huomaa olevansa Suomen surkean johtamiskuplan tukipilareita – kykenemättä analysoimaan asioita eettisesti ja realistisesti ohi tämän hämäävän huijauskuplan.

Jossa suoritustasoa uhrataan tuottavuuden noston nimissä vaikka surkein tuottavuus on Suomen johtajien tasolla.

Yritysmaailma voisi alkaa pikanäyttöjä luokkaa kuudessa kuukaudessa uusilta johtajilta vaativan etotusrumban pelkällä peruspalkalla ilman optioita.

Niin kauan että löytävät aikaansaavia vientijohtajia. Ja vaihtakaa EK:n ruikuttava johto joka ei edes ponnistele viennin eteen.

Suomessa on palkkakorruptoitunut johtotaso joilla kaikilla on huono tuottavuus.

Ei kai me tässä kusessa muuten olisi vuosikymmeniä oltu. Se on selvä osoitus että johtajat puolueitakin myöten ovat Suomessa huonoja.

eerojuhani vaarala

Onko geoturvallisuuspoliittiset odotuksemme Yhdysvaltoja kohtaan väärät - onko Yhdysvalloilla geoturvallisuuspoliittista strategista kykyä ollenkaan.

Ainakaan Bidenin, Trumpin tai Harrisin hajanaisissa otteissa on huutanut koko ajan sen puute eikä minkäänlainen strategisuus.

Sama koskee Scholzia, Macronia ja brittejäkin.

Tämä nostaa korostuneesti esiin sen - että yksittäisillä mailla ja lähi-intressejä omaavilla yhteistyömailla - pitää olla geoturvallisuusstrategiat kunnossa ja iskuvalmiudessa.

Täysin riippumatta muista sopimuksista tai ns suurten valtioiden strategisesta harhailuista.

Muistaen sen että Euroopan reunavaltiot eivät voi luottaa täysin Scholzin kaltaisiin johtajiin - jotka ampuu omat Tauruksensa itse alas ennen kuin niitä on edes ilmaan laukaistu.

Scholzia voi siis pitää reunavaltioiden kannalta turvallisuuspoliittisena riskinä joka saattaa politisoida aseet ja asiat arvaamattomalla tavalla.

Jopa niin että Scholz saattaa olla Saksalle itselleen riski. Evätessään reunavaltioiden puolustuspotentiaalia mahdollistaen Venäjän nopeamman marssin Saksaan.

Jos Venäjä pääsee menestysvyöryyn Ukrainassa nousee Saksa turvattomuusasteikolla monta pykälää ylöspäin.

Tauruksilla ei silloin enää auta Kertsin siltaa tuhota.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu