Tämä on erinomainen esimerkki miten kehittämäni eettis-realistinen ajattelu pystyy saavuttamaan win-win ratkaisuja joissa kaikki voittaa
Tämä on erinomainen esimerkki miten kehittämäni eettis-realistinen ajattelu pystyy saavuttamaan win-win ratkaisuja joissa kaikki voittaa
Eettis-realismin ydin on kaksi lausetta – mitä enemmän asiassa on molempia sekä etiikkaa että realismia sitä parempi se on ratkaisuna – ja etiikan perusta on – jokaiselle elolliselle hyvä elämänkaari muita eloĺlisia ja itseään vahingoittamatta.
Eettis-realismi pyrkii siis syventämään käsitystä asian etiikasta ja realismista – ja luomaan niistä win-win synteesin parhaimmillaan.
Ja eettis-realismi ei tee sitä ajallisten poikkileikkaustietojen perusteella – vaan dynaamisien aikajanakäsitysten pohjalta – ajatuksella että asioissa on aikajanoillaan dynaamisia voimia – joihin kuuluu myös ettei niitä ole, dynaamisen voiman puuttuminenkin kun on dynaaminen asia.
Siten eettis-realistinen etiikan ja realismin synteesi on niiden ja dynaamisten voimien kokonaisuus – ratkaisu jossa parhaimmillaan asiat loksahtaa kohdalleen win-win tavalla – vain siksi että syvennetään etiikan ja realismin käsitystä dynaamisen aikajanan kehikossa.
Tämä seuraava lyhyt kirjoitus on erinomainen esimerkki eettis-realistisesta synteesistä.
Jonka ymmärtämiseksi täytyy ymmärtää realiteetti että metsän kasvulla on rajansa-
1. Biologisista syistä eli puun kasvukyvystä johtuen
2. Kasvupaikkasyistä johtuen ja
3. Siitä johtuen että liian tiheä metsä kasvaa huonosti.
Ja toinen realiteetti on että ei kannata tuhota avohakkuulla metsän pääomaa vaan tyytyä siihen ajalliseen korkotuottoon mitä metsänkasvu tuottaa.
Kolmas realiteetti on se että tekemällä avohakkuu tuhotaan se kasvupotentiaali mikä pienillä puilla olisi täyteen mittaansa kasvaessaan jos ne kaikki saisivat kasvaa.
Ja vielä yksi realiteetti – jos ei realistisesti ja eettisesti voi saada metsästä taloudellista kasvua metsän kasvukoron tasolla kuin rajallisesti – niin sitä taloudellista tuottoa voi saada tekemällä korkeampaa jalostetta vähemmällä puulla ja siten korkeammalla myyntihinnalla.
Ja vielä yksi realiteetti – metsän eri hyötykäyttöjen Suomen ja EU:nkaan tasolla ei pidä lyödä toisiaan korville tyyliin – avohakkuu on luontomatkailuedellytysten tuhoamista.
Tässä alempana siis teksti jossa eettis-realistinen synteesi on tuottanut hyvän win-win kokonaisuuden.
Tietysti voin olla väärässä – se kuuluu eettis-realismiin sekin asia.
Mutta pyytäisin silti tutkimaan asiaa siltä kannalta myös – mitä ja miten eettis-realismi voi aidosti saavuttaa todella hyvää ja aikaa kestävää – vain siksi – että on saavutettu syvempi käsitys etiikasta, realismista ja aikajanadynamiikasta.
Jossa eettis-realistinen synteesi palvelee niin yleistä jopa globaalia hyvää peräti historiallisella tavalla.
Siksi rohkenen sanoa – eettis-realismi tulee nousemaan aikamme johtavaksi aatteeksi tai filosofiaksi.
”” Suomessa pitää sallia vain jatkuvan kasvun metsänhoidon hakkuut ja harvennukset. Eli vain suurimmat puut hakataan – joka tekee metsistä vähitellen eri-ikäisiä puita sisältäviä – nykyisen samanmittaisen metsäpellon sijaan – ja että metsät näyttävät metsiltä myös ja toimivat kuin metsä.
Monimuotoisuuden tärkeä periaate on että metsä toimii kuin monien puun kokojen metsä eikä niin kuin monoviljelty saman kokoisten puiden metsäpelto.
Sitä paitsi – kun jokaisen puun annetaan kasvaa täyteen mittaansa on metsä monimuotoisin, sitoo hiiltä parhaiten ja tuottaa myös puuta parhaiten ja joka ainoa vuosi. ””
Jussi Vaarala
Eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Omat assosiaatiot kirjoituksesta, vie aarniometsän olemukseen. Mitä siinä on niin tärkeää. Jätin kysymyksen avoimeksi joskus, tosin sen takia, etten osannut siihen vastata järkevää.
Isot puut ovat hyviä, sillä ne luovat jonkin verran pysyvyyttä ja jatkuvuuden mahdollisuutta, valtakuntaansa, joka voi alkaa elämään rikkaammin.
On todettu, että metsä kasveineen, on luononnoloissa hyvin kytkeytyvä. Peruselämää jos ajattelee, ts elämistä ”maasta, ilmasta ja vedestä”, aika luontevaa ajatella, että tämä tosiaan vaatii taustalle jotain.
Ihminen omissa tarpeissaan, näkee kytkennällisyydet rikkaruohona, ja haluaa eristää elämän perustasoa, paremmin itseään palvelevaksi. Ei niin, että tekisi koneita samoista aineksista, vaan muovaamalla jopa perustavaa pohjaa tarjoavat kasvit, laboratorion ja tehdantuonnon rooliin. Periaate sama kuin Raamattua väännellessä, tai virsiä viritellessä, kun omia ei ole luoda.
Eristyneisyys, mitä ihmisille ujutetaan, kaikkea yhteisemmin hyvää ja tarpeellisempaa korostaen, .. näkyy myös reaaliotteissa, mitä myös kasvimaailma joutuu kohtaamaan.
Taustalla on iso kytkentä, ja sen mahdollisuuden korostuminen, joka näkyy epäsuorasti ihmisen toiminnan kautta, ja jota toimintaa ihminen ilmentää, ja elämä, pyrkiessään menestymään kuin aarniometsä.
Luonnossa on nämä primitiivirakenteensa. Kun ovat selviytymisellistä, äärimmäisen nopeasti tuotuna ja ilmenevinä, johtavat romahtamiseen.
Luontoa tällä tavoin, on ihmisellisemmällä tasolla, että alkukantaisemmassa muodossa. Luontokin onnistuu joskus ähkyyntymään, tosin poistuu tämän haaran (aallon) osalta, muuhun tasaisuuteen.
Ihmisen kuuluu ottaa (muka) asiakseen se, että on eläin, ja lähinnä eläimen tasoinen, primitiivisählärin toimenottaja. Voi olla, että mennään rajusti ohi, tässäkin.
Ihmisestä ei näinollen, ole aina isoksi ja vanhaksi (+lahoksi) aarniopuuksi. Ilmankos ei osaa tällaista kunnioittaa, kun näkee, ja josta elää.
Luonto oikeasti, ei ole vain vanhaa metsää, sillä kaikenlaisia ilmiöitä liikkuu, kuten metsäpaloja, vulgaanista toimintaa, sääolojen muuttumista, meteoriitteja, pieneliömaailman hyökkäyksiä (muuntumisia), …. viimein kai jotain treeniä (koettelumuksia), elämän vahvistumiseksi (=kulku).
Ilmoita asiaton viesti