Teknologian ihmiskuntaan kohdistuvan tuhoisuuden ydin on tässä.
Teknologian ihmiskuntaan kohdistuvan tuhoisuuden ydin on tässä.
Teknologia on ominut itselleen käsityksen – ja työntää ihmisiäkin siihen käsitykseen.
Että kaikki aineettomat arvot on teknologiassa – ettei teknologia luo niille edellytyksiä ja luo niitä.
Vaan että aineettomat arvot on teknologiassa – aineettomia arvoja ei ole edes ilman teknologiaa.
Mutta se on sekä – raskaan sarjan huijaus – että tieteen vastainen epätotuus – mutta myös ihmiskunnalle tuhoisa – ihmiskunnan viimeinen aate.
Miksi.
Siksi että
1. Kaikki aineettomat arvot oli ihmiskunnassa olemassa ennen teknologian pieniäkään askelia
2. Aineettomat arvot olivat myös itsenäisiä ja riippumattomia – päinvastoin kuin nykyisin – että aineettomat arvot on yhä enemmän kahlittu teknologiaan – myös taloudellisesti niin että teknologia ottaa rahat aineettomilta arvoilta – ja investoi ne teknologiaan – mutta ei teknologiariippumattomasti aineettomiin arvoihin.
3. Suomesta ollaan tekemässä Orpon oikeistohallituksen toimesta TEKNOLOGIA TOTALITARISMIA – kulttuuria ja sotea ajetaan alas, rahoja pannaan Orpon tunnin junaan Turkuun – ja mikä pahinta työmarkkinaneuvottelutkin hoidetaan työmarkkinaneuvottelematta – lakiin säädetyssä vientivetoisessa työmarkkinamallissa jossa teknologia ottaa isoimmat palkat ja määrää alemmas aineettomien arvojen palkat.
4. Samalla kun teknologia imee itseensä aineettomat arvot – joissa ihmisten elämä tapahtuu – teknologia paitsi tuhoaa aineettomia arvoja ja tekee niistä teknologian orjia – niin teknologia myös tuhoaa luontoa – teknologia tuhoaa luonnon – ei aineettomat arvot.
5. Siksi teknologiatotalitarismin aate on ihmiskunnan vaarallisin aate – aseet ja sotakin ovat myös teknologia totalitarismia – jos joku ei sitä ole tullut ajatelleeksi.
”Kaikki aineettomat arvot oli ihmiskunnassa olemassa ennen teknologian pieniäkään askelia”
Pythagoras teki aineeonta arvoa teknologialla kehittämällä mm. pythagoraan lausekkeen. Aivan varmasti piirteli papyrukselle tai hiekkaan jotain. Ja se taas oli aineellista.
”että aineettomat arvot on yhä enemmän kahlittu teknologiaan”
Niin kun se teknologia on aineetonta arvoa. Niitä aineettomia arvoja sitten suojellaan vaikka patentein, tavaramerkein jne. Ymmärrä mitä on aine: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aine
Tuo wikipedia artikkeli on esimerkiksi aineeton.
”myös taloudellisesti niin että teknologia ottaa rahat aineettomilta arvoilta”
Raha on aineeton.
”teknologia paitsi tuhoaa aineettomia arvoja ja tekee niistä teknologian orjia – niin teknologia myös tuhoaa luontoa – teknologia tuhoaa luonnon – ei aineettomat arvot.”
Jos Newton keksii vaikka painovoimateoriaa tai Richard Stallman kirjoittaa vapaita ohjelmistoja niin ovat juurikin aineetonta arvoa ja tuottaneet ihmiskunnalle hyvää, eivätkä nämä ole luontoa tuhonneet.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmiskunta aineettomine arvoineen oli kauan ennen Pythagorasta – ja hänenkin ajattelunsa aineettomia arvoja ilman viivankaan piirtämää hiekkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Suomalainen hallintojärjestelmä on rakennettu niin, että siinä ei ole sijaa yksinvaltiudelle. Nyt kuitenkin moni kirjoittaja on alkanut nähdä yksinvaltiuden piirteitä hallinnossa. Vaikuttaa siltä, että maahan järjestettyä tasavaltaista (demokratian kehittynyt muoto) hallinnon toiminnan protokollaa ei noudatettaisi. Vähemmästäkin on asetettu valtiopetossyytteeseen. Ennen kuin syytetään, pitää alkaa vaatia laajempaa päätöksiin osallistumista siihen valituilta henkilöiltä.
Minkälainen asia se on, että joku yksi henkilö, olkoonkin korkeassa asemassa, päättäisi asioista yksin?
Teknologia on hyödyksi monessa asiassa, ja sen avulla voitaisiin mm. rahoitusjärjestelmiä tehostaa paremmin kattamaan kansalaisten tarpeita, mm. soten toteutumista tarpeiden mukaan. Ei teknologiaa eikä sosiaali- ja terveyssektorin sotea tule toteuttaa muutoin kuin tarve edellä. Tärkeisiin tarpeisiin rahoitusta voi löytyä, kuten kirjoitan e-kirjassani Kansantalouden uudet mahdollisuudet.
Ilmoita asiaton viesti