Tunnistiko Suomen kansa raivaajabrändinsä Suo kuokka ja Jussi, Lalli ja Peltoniemen Hintriikka näin

Tunnistiko Suomen kansa raivaajabrändinsä Suo kuokka ja Jussi, Lalli ja Peltoniemen Hintriikka näin

Kansakunnan syväpsykologiaa.

Tunnistiko Suomen kansa raivaajabrändinsä näin.

Että Reino Helismaan sanoitus Peltoniemen Hintriikan Surumarssi – suurenmoinen tavallisen ihmisen raadannan arvostus ja sitä myöten ylistys – tulikin suomalaisten tietoisuuden esitietoiseen pintaan.

Kun kaikkien suomalaiset valitsivatkin kaikkien tyrmäystason yllätykseksi jokin aika sitten kaikkein kauneimmaksi kesämökiksi ikivanhan pienen hirsimökin – suon laidalla – Pelkosenniemellä.

Voisi olla eräs äärisyrjäisyyden ilmaus – suon laita Pelkosenniemellä.

Kysymys kuuluukin – miksi Suomen kansa sijoitti kesämökkisydämensä äärimmäiseen syrjäisyyteen äärimmäisen kauas mistään median ihannekesämökkimiljööstä – äärimmäisen vanhaan hirsimökkiin, sisältä toki uudistettuun mutta silti ikivanhaan.

Onko tämä suomalaisten syvätietoisuudesta noussut kunnianosoitus metsien ja soiden raatajille.

Niille jotka taannoin Suomaalle Suomen loi.

Suo kuokka ja Jussi ja joskus Hallin kirves mentaliteetilla loi. Ja Peltoniemen Hintriikan evästä reppuihinsa laittaen. Suon laidalla, syrjässä, päässä pitkospuiden – huonommassa päässä.

Ja jossa soi taustalla Peltoniemen Hintriikan Surumarssi. Kaukana vallan, rahan ja kirkon eliitistä että kerran pääsi käymään – kastejuhlassaan – kirkossa pitkospuiden takaa kunnes taas – kun vietiin kirkkomaahan.

Onko suomalaisuus ytimeltään syvällä tasolla suomaalaisuutta.

Turvetta kuokkaa puuta kirvestä – pitkospuuetäisyyttä eliittiin kylissä kaupungeissa Helsingissä.

Oliko kansan kauneimmaksi kesämökiksi valitsema ikivanha hirsimökki äärisyrjässä suon laidalla sitä että suomalaiset sanoivat

” Hintriikka – tässä on sinun kirkkosi kappelisi linnasi ja sielunmaisemasi, täällä sinun sielusi eli kärsi tyyntyi ja vaikeni – mutta ei koskaan hylännyt syrjäisyyttään eikä kaivannut pitkospuiden tuolle puolen. Eikä itse pois lähtenyt – muut veivät peräänantamattoman.”

” On suo, pitkospuut

Tienä on vain pitkospuut
Ja ne vie luokse töllin harmaan
Töllin huolen harmaan
Pois on asukas, autioituu
Pirtti ja seinät sammaloituu
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan

Hän sai köyhyyden
Osakseen sai köyhyyden
Vierahaks joskus hallan varmaan
Joskus hallan varmaan

Nyt on huoli pois, lopun saivat
Puute ja huolet, maiset vaivat
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan

Ja onni ihmeellinen vasta
Onhan Hintriikasta
Päästä jälleen kuulemaan
Miten veisataan
Niin harvoin tänne tuolta
Hallaiselta suolta
Köyhä joutaa lähtemään
Leipä kiireiltään
Toi äiti pienen Hintriikkansa kerran
Kastejuhlaan Herran

 
Jäi jo kauas taa aika leikin
Nuorena kirkkoon sitten veikin
Mies, rakas Peltoniemen Hintriikan
Ei elä onni hallasuolla
Siellä kukka kuolla
Tahtoo ennen aikojaan
Kesken nuoruuttaan
Niin myöskin päivä koitti
Jolloin kellot soitti
Puolisolle Hintriikan
Hetken muutaman
Sai kohtalokseen suon ja töllin harmaan
Töllin huolen harmaan

Pois on asukas, autioituu
Pirtti ja seinät sammaloituu
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan ”
+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu