Uushenkisyys kuten Tarot-kortit perustuu seuraaviin asioihin

Uushenkisyys kuten Tarot-kortit perustuu seuraaviin asioihin

1. Toisaalta ne ovat luovaa irrottelua todellisuutta ja sillä tavoin eräälainen luovan kulttuurin muoto

2. Toisaalta ne ovat realiteettitajua ja rationaalista ajattelua heikentäviä silloin kun ne menettävät leikin luontoisen aseman – ja ne aletaan ottaa tosissaan elämää ennustavina jne – jolloin ne on sama asia kuin uskoisi fiktiivisen elokuvan olevan totta

3. Ne ilmentävät monilla ihmisillä kyvyttömyyttä rationaalisin keinoin ratkoa ongelmiaan – johtuen siitä kokemuspohjasta että traumaattiset kokemukset ovat jättäneet heidät voimattomiksi ja neuvottomiksi ongelmiensa suhteen – ja he ovat alkaneet uskoa maagisiin menetelmiin hallita todellisuutta.

4. Ne ilmentävät inhimillistä taipumusta haluta antaa ongelmansa jonkun muun ratkaistavaksi kun itse ei koe kykenevänsä ja juuri esimerkiksi Tarot-kortit ilmentävät sitä.

5. Erityisen vaikeina aikoina jolloin yhteiskunnassa on vaikeuksia löytää ratkaisuja ongelmiin on taipumusta päätyä uushenkisiin mutta myös uskonnollisiin keinoihin ratkaista ongelmia.

Uushenkisyys on siinä mielessä vahingollista että se upottaa realiteettitajultaan horjahtelevia ihmisiä yhä syvemmälle heidän ongelmiinsa koska uushenkisyyden keinot eivät ole ratkaisukeskeistä terapiaa vaan päinvastoin.

Joskin sillä luovana kulttuurisena arvona on oma virkistävä ominaisuutensa.

Siksi uushenkisyyden vastapainoksi sopii puhua ongelmistaan muiden kanssa ja asiantuntijoille – koska aina sieltä löytyy joku jolla on hyvä ajatus päästä ongelmiensa ratkaisemiseksi realistisesti eteenpäin.

Tässä mielessä hyvät vertaistukiryhmät voittaa uushenkiset keinot kuten Tarot-kortit mennen tullen – ja valtiovallan pitäisi vertaistukiryhmätoimintaa erityisesti suosiakin.

Uushenkiset samaten kuten myös uskonnon keinot tarjoavat ratkaisukeskeisiä keinoja heikosti jos ollenkaan.

https://yle.fi/uutiset/3-12372596

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu