Vientivetoinen palkkamalli on naisvaltaisiin aloihin kohdistuvaa vientialojen teollisuus- ja teknologiatalebanismia.

Vientivetoinen palkkamalli on naisvaltaisiin aloihin kohdistuvaa vientialojen teollisuus- ja teknologiatalebanismia.

Jonka pöyristyttävin asia on se – että sen pitäisi saada suurin palkka ja saada määrätä muiden palkka.

Joka on jo vuosikymmeniä hoitanut kansantaloustehtävänsä huonoiten – eli vientialat teollisuus ja teknologia.

Jonka vuoksi Suomi rämpii niin syvällä. Eikö muka aina niin viisas Wahlroos ymmärrä tätä asiaa lainkaan vaan haluaa optiolihottaa vientiosaamattomia johtajia vuosikymmenestä toiseen.

Suomen vientisalojen teollisuuden ja teknologian vientitehottomuus on koko EU:ssa surkeinta ja muut pohjoismaat pesee Suomen teollisuuden ja teknologian viennin mennen tullen.

Ei ole vähäisintäkään järkeä että ne saisivat suurimmat palkat.

Kun päinvastoin vientialoilla teknologiassa ja teollisuudessa pitäisi johtajille ja hallituksille antaa heti potkut jos viime vuosina eivät ole saaneet vientiään nousuun. Laiskoja osaamattomia optiovehkeiöijöitä sellaiset johtajat ja yritysten hallitukset on.

Jos yrityksen tehtävä on vienti niin sen osattava se. Muissa Pohjoismaissa asia osataan – Suomessa ei. Se on fakta vuodesta toiseen.

Eli ei kun tulos tai ulos vaan.

eerojuhani vaarala

Onko geoturvallisuuspoliittiset odotuksemme Yhdysvaltoja kohtaan väärät - onko Yhdysvalloilla geoturvallisuuspoliittista strategista kykyä ollenkaan.

Ainakaan Bidenin, Trumpin tai Harrisin hajanaisissa otteissa on huutanut koko ajan sen puute eikä minkäänlainen strategisuus.

Sama koskee Scholzia, Macronia ja brittejäkin.

Tämä nostaa korostuneesti esiin sen - että yksittäisillä mailla ja lähi-intressejä omaavilla yhteistyömailla - pitää olla geoturvallisuusstrategiat kunnossa ja iskuvalmiudessa.

Täysin riippumatta muista sopimuksista tai ns suurten valtioiden strategisesta harhailuista.

Muistaen sen että Euroopan reunavaltiot eivät voi luottaa täysin Scholzin kaltaisiin johtajiin - jotka ampuu omat Tauruksensa itse alas ennen kuin niitä on edes ilmaan laukaistu.

Scholzia voi siis pitää reunavaltioiden kannalta turvallisuuspoliittisena riskinä joka saattaa politisoida aseet ja asiat arvaamattomalla tavalla.

Jopa niin että Scholz saattaa olla Saksalle itselleen riski. Evätessään reunavaltioiden puolustuspotentiaalia mahdollistaen Venäjän nopeamman marssin Saksaan.

Jos Venäjä pääsee menestysvyöryyn Ukrainassa nousee Saksa turvattomuusasteikolla monta pykälää ylöspäin.

Tauruksilla ei silloin enää auta Kertsin siltaa tuhota.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu