Miten edistää elinkeinotoimintaa?

Suomessa on nyt kansallisen
ylpeytemme alamäen takia lakattu toivomasta ”uutta Nokiaa”. Sen sijaan uusi
mantra on puhe ”kasvuyrityksistä”, kenties Rovion ja Angry Birdsin
innoittamana. Sinänsä uusi linja on hyvä, että jo pitkään on ollut
tilastollinen fakta että suurin osa uusista keksinnöistä, tuotteista ja
palveluista syntyy pk-sektorin aktiivisissa, nuorissa yrityksissä. Tuntuu
kuitenkin, että aika monella taholla hoetaan vain iskusanaa kuin papukaijat
ymmärtämättä mitä se oikeasti merkitsee. Keinovalikoimien suhteen puhutaan
erilaisista tuista, kohdennetuista verohelpotuksista ja ehkä yritysveron
alentamisesta.

En kiistä sitä, etteivätkö
kasvuyritykset voisi hyötyä hyvin suunnitellusta tukijärjestelmästä, mutta
lähtökohtaisesti parempi ajatus olisi sosialidemokraattien tuoreissa
yrittäjyysteeseissään ottama linja julkisen byrokratian selkeyttämisestä,
keventämisestä ja tiedonsaannin kohentamisessa. Veronkevennykset ovat molemmin
tavoin ongelmallisia, vaikken niillekään täysin kääntäisi selkääni. Jos ne
kohdennetaan, tehokas kohdentaminen vaatii byrokratiaa ja silti järjestelmään
todennäköisesti jää porsaanreikiä. Jos veroa taas lasketaan yleisesti, homma
menee haulikolla ampumiseksi eikä veronalennus kohdistu sitä erityisesti
tarvitseviin.

Pahinta kuitenkin on, että ”kasvuyrittäjyys”
voi jäädä pelkäksi tyhjäksi vaalipuheeksi ellei härkää tartuta sarvista.

 

Menneen politiikan synkkä
saldo

 

Täytyy myöntää että olen säälien
seurannut sitä, miten huonoa edunvalvontaa yrittäjät ovat porvaripuolueilta
saaneet huolimatta uskollisesta tuestaan ja vannomisestaan menestymisen
vapauden ja ylhäältä alaspäin säteilevän hyvinvoinnin nimeen. Yrittäjä on
edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa lähes lainsuojaton, tienaa keskimäärin
palkansaajatoveriaan kehnommin. Hänellä ei ole toimeentuloturvaa,
irtisanomissuojaa tai mahdollisuutta pitää sairaslomaa. Täytyykin olla todella
itsellinen, sinnikäs ja urhea, että jaksaa tässä maassa olla yrittäjä.

Osa risuista menee tosin myös
työmarkkinajärjestöjen suuntaan. Vaikka sosialidemokraattina pidänkin arvossa
sitä, mitä yleissitovat työehtosopimukset, irtisanomisturva ja muut
työnantajille asetetut velvoitteet ovat saaneet aikaan, niin on myönnettävä
että niiden synnyttämä järjestelmä on liian jäykkä kun tarkastellaan asiaa
pienten, uusien ja kasvavien yritysten näkökulmasta. Pienyrittäjälle nimen
omaan ensimmäisten työntekijöiden palkkaaminen on byrokratian ja kustannusten
vuoksi todella raskas rasite. Kasvuyrityksillä voi uusien tuotteidensa ja
liikeideoidensa vuoksi olla hyvin hämärä käsitys kysynnästä ja voitosta
pitkällä aikavälillä. Molemmille työntekijän palkkaaminen synnyttää merkittävän
riskin, etenkin kun vahvaa irtisanomissuojaa ja pitkiä irtisanomisaikoja
sovelletaan myös tällaisten yritysten työntekijöihin.

EK ei korvaansa lotkauta
pienyrittäjien murheille. Sen piirissä olevat yritykset vallan mielellään
kierrättävät voittonsa investointitukina alemman verotuksen maihin, käyttävät
vähintään hiljaisesti hyväksyen hämäriä alihankkijoita ja häikäilemättä
polkevat kustannuksia sellaisin keinoin joihin pk-sektorin yritykset eivät voi
vastata. Suurille yrityksille kilpailua tukahduttavat, pienyrityksiin iskevät
työllistämisen esteet passaavat vallan mainiosti. Tämän kaliiperin yritykset
myös huolehtivat siitä, ettei porvaripuolueilta puuttunut rahoitusta vuoden
2007 eduskuntavaaleissa. Ja saiko niiden vaalien jälkeen muodostettu
porvarihallitus vastattua pienyrittäjien suurimpiin murheisiin politiikallaan?
Tulokset tunnemme.

En toki kiistä, etteikö SDP aivan
yhtä lailla olisi ollut kovakorvainen. Historialliset syyt ovat johtaneet
sosialidemokraatit ajamaan perinteisen työväestön oikeuksia ja ratkomaan sen
kohtaamia ongelmia. Jossain määrin monet pienetkin yrittäjät on nähty
vastapuolena ja jos ei nyt suoranaisina riistäjinä niin jonkinasteisina porvareina
kuitenkin. Kuitenkin koko sen historian ajan SDP:n kannattajiin ja jäseniin on
kuulunut myös liikkeenharjoittajia, yksityisyrittäjiä ja muita itsensä, ehkä
kenties muitakin työllistäneitä ihmisiä. Nyt aika on tullut kypsäksi todeta se
tosiseikka, ettei mitään ”työn ja pääoman” välistä ristiriitaa ole
palkkatyöläisen ja yrittäjän välillä, sillä yrittäjä yhtä lailla tekee työtä ja
on jonkin alan ammattilainen, joka hyvin harvoin on yritystoiminnan
pyörittäminen. Joukosta löytyy niin valko- kuin sinikaulushommiakin
insinööreistä sähkömiehiin, mekaanikkoihin, kirjanpitäjiin, asentajiin,
juristeihin, kirvesmiehiin ja koodareihin.

 

Mitä on tehtävä?

 

Nyt onkin herättävä siihen että
meidän työpaikkoja ja täysin uusia elinkeinoja ja palveluita luovat ystävämme
ovat aivan liian pitkään kärsineet sorron ikeen alla. Siksi esitänkin, että
ryhdyttäisiin valmistelemaan erityisesti mikroyritysten ja kasvamaan pyrkivien
pk-firmojen kohdalla työnantajille lankeavia veroluontoisia maksuja
helpotettaisiin ja työnantajavelvoitteiden kohdalta haettaisiin joustoa. Koska
emme tietenkään halua asettaa näissä yrityksissä työskenteleviä eriarvoiseen
asemaan muiden palkansaajien kanssa, on yhteiskunnan tultava heille yhtä lailla
vastaan tarjoamalla heille parannettua ja joustavampaa ansiosidonnaista sekä
tehokasta tukea jälleentyöllistymiseen.

Yrittäjyyteen on myös kannustettava entistä
useampia tarjoamalla tukea tällaisiin valintoihin koulutusjärjestelmän
puitteissa, vahvistamalla yrittäjien sosiaaliturvaa ja kohentamalla mahdollisuuksia
saada apua alkuun pääsemisessä. Kasvuun pyrkivistä yrityksistä murskaava
enemmistö tekee jossain vaiheessa konkurssin, joten konkurssi ei saisi olla
häpeätahra, jättää yritteliästä tyhjän päälle tai toimia pelotteena sille että
jättäisi siipensä kokeilematta. On oltava vapaus epäonnistua, mutta sen ei
tarvitse tarkoittaa vapaata pudotusta.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu