Pikkuporvarillisen elämäntavan tuki?

Kotihoidontuen kysymyksistä on
väännetty viime aikoina varsin runsaasti. Oppositio ryöpytti asiasta hallitusta
ennen kehysriihtä kuultuaan että hallitus aikoisi sitä leikata. Lopulta
tukikuukausien määrä pysyi kuitenkin entisellään, minkä Keskustapuolue julisti
omaksi saavutuksekseen. Hyvää taktikointia. Ainakin Keskustan konservatiivinen
äänestäjäkunta hyrisee vallan tyytyväisenä, eikä turhaan. Lasten päivähoitoon
toimittaminen kun haja-asutusalueella tarkoittaisi useinkin pitkiä ylimääräisiä
autokiepauksia töihin meneville vanhemmille. Olosuhteissa, jossa perheenjäsenet
hankkivat elantoaan joko maataloudesta tai kodin yhteydessä olevasta
yrityksestä, lasten hoitaminen kotona on varsin houkutteleva vaihtoehto, koska
tällöin ensisijaisesti lastenhoitoon keskittyvällä osapuolella on mahdollisuus
tehdä muitakin ”talon töitä” ja vastaavasti ensisijaisesti ansiotyötä tekevän
on mahdollista ottaa vastuuta lastenhoidosta. Toisaalta, jos toinen perheestä
käy kaukana töissä, etenkin keikka- tai komennushenkisesti kuten kuljetus- ja
rakennusalalla työskentelevät usein, voi yhteinen halu olla että toinen jää
kotiin pitämään huolta talosta ja tiluksista, ainakin silloin kun lapset ovat
pieniä.

Hyvä, kotihoidontuki on siis
tärkeä ja hyödyllinen tuki Keskustan perusäänestäjäkunnan lastenhoidolle. Mutta
mitä muita näkökulmia asiassa tulisi ottaa huomioon? Anu Silfverberg kirjoittaa
kolumnissaan Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä aiheesta otsikolla Naistenhoidon
tuki (Nyt, 20.4.2012). Keskeisenä perusväitteenä on, että kotihoidontuki
ehkäisee sukupuoltenvälistä tasa-arvokehitystä, motivoi naisia jäämään kotiin
lapsen syntymän jälkeen ja näin ylläpitää hoivavastuun jakamattomuutta. Tämä
taas aiheuttaa mitä hirveintä syrjäytymiskehitystä, kuten huorittelua
vauvafoorumeilla, järjen valon menetystä ja mikä pahinta, itsensä kutsumista
”mammaksi”.

 

Feministien ei kannata repiä
pelihousujaan

 

Silfverbergin väite
kotihoidontuen asemasta sukupuolten työnjaon uudistumisen jarruttajana on
nähdäkseni mahdollinen, mutta korostettu. Kotihoidontuki ei korvaa mitään
suuruudeltaan mainittavaa palkkatuloa eikä näin ollen toimi kannustimena vaan
lähinnä mahdollistajana kotiin jäämiselle. Tällöinkin vain siinä tapauksessa,
että toinen vanhemmista tienaa riittävästi jotta tämän tulot kykenevät
kattamaan kotihoidontuen jälkeen toiselle vanhemmista jäävät menot. Näin ollen
kotihoidontuki on pienituloisissa perheissä mitenkään houkutteleva vain siinä
tilanteessa, ettei toisella vanhemmista ole järkeviä edellytyksiä työllistyä.
Tuki siis toimii yhtenä suomalaisen yhteiskunnan harvoista kannustimista
pikkuporvarillisen, taloudellisesti eriarvoisen perheen perustamiseen.

Olisi toivottavaa, että vanhemmat
olisivat nykyistä enemmän lastensa kanssa, myös sen jälkeen kun lapset ovat jo
koulussa. Yhtä lailla on arvokasta se, että lapset pääsisivät vanhetessaan
enenevissä määrin ikäistensä seuraan ja pääsisivät myös ammattikasvattajien
ohjaukseen. Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa yhä suurempi määrä
työtä kasautuu yhä pienemmälle määrälle ihmisiä ja vastaavasti vallitsee
laajamittainen massatyöttömyys, on vaarana että yhteiskunnan molemmissa päissä
oleville perheille syntyy ongelmia, joita kotihoidontuki ei kykene
ratkaisemaan. Yleisenä ja universaalina se ainoastaan tukee konservatiivista
yhden elättäjän mallia, mikä näyttäisi edelleen johtavan äitien jäämiseen
kotiin.

 

Ehdotuksia

 

Esitän ratkaisuna, että
kotihoidontukea myönnetään jatkossa pääasiassa perheille, joissa ainakin toinen
vanhemmista on työttömänä tai työskentelee kotoa käsin, lapsia on kolme tai
useampia tai tilanteessa jossa lasten päivähoito muulla tavoin järjestettynä ei
ole realistinen vaihtoehto. Muutoin perheillä, joissa on pieniä lapsia olisi
vanhempien mahdollista jatkossa tehdä kuusituntista työpäivää, mutta vain
mikäli molemmat vanhemmat lyhentävät työaikaansa. Tällöin lapset olisivat
päivittäin nelituntisessa puolipäivähoidossa ja molempien vanhempien olisi
käytännössä pakko osallistua lasten arkeen (toisen aamulla ja toisen iltapäivällä).

Lisäkokeiluna esittäisin, että
mikäli työntekijöiltä itseltään tahtoa löytyy, työttömyydestä kärsivillä
aloilla alettaisiin vastaavasti lyhentää kaikkien työntekijöiden päivittäisiä
työtunteja, joka mahdollistaisi sekä lisätyövoiman palkkaamisen että päivittäin
pidemmän ajan viettämisen perheen kanssa. Tämä voisi auttaa myös
syrjäytymisriskissä olevien yksilöiden ja perheiden tilannetta, luomalla
elämään säännöllistä rytmiä ja tuloa. Työttömyydestä kärsivät alat ovat myös
usein miesvaltaisia, joten tämä lisäisi erityisesti isille mahdollisuuksia olla
lastensa kanssa. Näillä aloilla myös palkat ovat yleensä sen verran korkeat ja
työ usein raskasta, että monille työntekijöille mahdollisuus vaihtaa osa
palkasta suurempaan määrään vapaa-aikaa voisi olla tervetullut ratkaisu.

Niitä, jotka kritisoivat tällaista järjestelyä
tehottomaksi ja varoittavat siitä, kuinka hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja
on vaarassa, mikäli ihmiset vähentävät työntekoa, kehotan tutustumaan
hyvinvointivaltiomme budjettiin ja huomaamaan sosiaali- ja terveysmenojen
suuren osuuden. Kehtaan väittää pelkällä mutu-pohjalla, että meillä on
mahdollisia saada pitkällä aikavälillä varsin huomattavia säästöjä juurikin
tällä sektorilla panostamalla perheiden hyvinvointiin ja jaksamiseen, sillä me
tarvitsemme sekä molempien vanhempien panosta yhteiskuntaan että aikuisia,
jotka ovat eläneet turvallisen lapsuuden ja saaneet hyvät eväät elämässä
pärjäämiseen.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu