Budjettiriihen jälkimainingeissa

Hallituksen budjettiriihi oli
jälleen syksyn suurin yksittäinen poliittinen vääntö, josta osattiin odottaa
kritiikkiä riippumatta siitä mikä tulos olisi. Kriittisyys mitä tahansa tulosta
vastaan on varsin ymmärrettävääkin. Onhan hallituskoalitiossa kuusi puoluetta
joilla on enemmän tai vähemmän ristiriitaisia näkemyksiä siitä, mitkä valtion
menot ovat tärkeimpiä ja mistä voidaan herkemmin tinkiä. Tätä kuuden puolueen
pakettia kuitenkin yhdistää 2011 kesällä todettu tosiasia, että jonkun pitää
maan asioista huolta pitää ja muilla puolueilla ei ole joko halua tai kykyä
hommaan ryhtyä.

Lisäksi eletään taloudellisessa
tilanteessa jossa kysymys ei ole siitä, miten rahaa jaetaan vaan mistä sitä
otetaan pois. Kuten pääministeri Katainen aikanaan hyvin sanoi, valtiolla ei
juurikaan ole ”turhia” menoja, ei ainakaan siellä minne leikkaukset
kohdistetaan. Leikkaukset kun on helpompi toteuttaa vaikka sulkemalla koulu tai
antamalla kenkää hoitajille. Byrokratian karsiminen ja toiminnan kehittäminen
on huomattavasti hitaampaa ja siitä on vaikeampi osoittaa välittömiä säästöjä.
Sitä paitsi, jos vallitseva filosofia on, että julkinen sektori on aina tehoton
ja huonompi vaihtoehto kuin yksityistäminen, niin eihän sitä julkista sektoria
silloin kannata kehittää!

 

Taistelu hoitajamitoituksista

 

Neuvottelun isoksi
spektaakkeliksi ja kiistakapulaksi nousi kamppailu siitä, kirjataanko tulevaan
vanhuspalvelulakiin sitova hoitajien vähimmäismäärä laitoshoidossa oleville
vanhuksille. Tässä kamppailussa näkyviksi osapuoliksi nousivat SDP ja Kokoomus,
vaikka mitoitusta kyllä kannattivat kaikki muutkin hallituspuolueet. Lopputulos
oli kompromissi, jossa mitoitukseksi tuli 0,5, aikarajaksi 2015 ja
hoitajamitoitusta ei kirjattu lakiin. Molemmat osapuolet olivat iloisia, mutta
miksi? Me sosialidemokraatit olimme tietenkin iloisia siitä, että vaikka
tavoitteemme ei toteutunutkaan, se on kuitenkin lähempänä kuin aikaisemmin.
Vanhuspalvelulaki on jo ilman hoitajamitoitustakin merkittävä edistysaskel.

Kokoomus kuitenkin juhlii sitä
että mitoitusta ei lakiin kirjattu. Miksi ihmeessä? Onko kokoomuslaisilta
mennyt ohi jokainen lööppi, jossa puhutaan siitä kuinka vanhukset makaavat
vuodeosastoilla pissaisissa vaipoissa? Vai pelottiko kumppaneita se, miten
puoluesihteeri Paananen linjasi hoitajamitoituksen olevan SDP:n vaalikikka?
Veikkaisinkin, että Kokoomus tajusi SDP:n käyttävän maailman vanhinta
vaalikikkaa: toteutuvia lupauksia. Kokoomuksessa alettiin pelätä, että tällä
”kikalla” SDP voittaa kunnallisvaalit, koska ihmiset haluavat että heille
annetut lupaukset pidetään. Näistä kunnallisvaaleista on muutenkin tulossa
varsinaiset palveluvaalit, koska niiden jälkeen päätetään vuosikymmeniksi
eteenpäin miten suomalaisten kunnalliset palvelut järjestetään.

On minusta surullista jos
Kokoomus on säilyttääkseen suurimman puolueen asemansa valmis uhraamaan
suomalaisten, etenkin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien vanhusten, edun.
En kuitenkaan kykene näkemään, mitä hyötyä tällaisella olisi saavutettavissa, koska
eivät suomalaiset sentään tyhmiä ole. Kyllä he tietävät, ketkä haluavat pitää
huolen siitä, että kuntalaisten palvelut ovat jatkossakin kunnossa. Hyvät
kunnalliset palvelut, kuten terveyskeskukset ja koulut, pitävät ihmiset
terveinä tekemään töitä ja kouluttavat huomisen osaajat ja yrittäjät.
Palveluista ”säästäminen” on lyhytnäköistä politiikkaa, joka kostautuu varmasti
tulevaisuudessa.

 

Oppositio räksyttää, karavaani
kulkee

 

Tätä hallituskautta tuntuu
sävyttävän erityisesti se, että hallitus joutuu kyselemään oppositiolta sen
linjaa sen sijaan, että oppositio kyseenalaistaisi hallituksen linjaa. Tämä
pätee kyllä Keskustan puheenjohtajan antamaan lausuntoon, jonka mukaan budjetti
on aivan liian löysä, ei pysäytä velkaantumista ja on kohtuutonta rahan haaskaamista
milloin mihinkin. Seuraavalla hengenvedolla herra puheenjohtaja kuitenkin
syyttää hallitusta palveluiden alasajamisesta ja kuntien ajamisesta ahtaalle.

Herääkin kysymys, miten Keskusta
aikoisi yhdistää sen, että valtion talous pitäisi välittömästi keskellä
Euroopan vakavinta taantumaa panna tasapainoon, siihen että mistään ei saisi
leikata. Valtiontaloudessa kaksi suurinta menoerää ovat sosiaali- ja
terveysmenot, jotka kattavat vajaan puolet kaikista menoista, sekä
koulutusmenot, jotka ovat runsaan neljänneksen. Molempien summien käytöstä
vastaavat käytännössä pitkälti kunnat. Suuria säästöjä ei ole mahdollista saada
muualta kuin näiltä sektoreilta, ellei tietenkin haluta ajaa kokonaan alas
esimerkiksi tienpitoa ja väylähankkeita tai maanpuolustusta. Tällaisillekaan
operaatioille en kuitenkaan usko edes Keskustasta löytyvän kannatusta.

Toisaalta nimen omaan kunnissa
olisi paljon mahdollisuuksia kehittää ja parantaa toimintatapoja. Kunnissa myös
tiedetään valtiota paremmin alueelliset olosuhteet ja prioriteetit sille, missä
löysää on ja mistä ei ainakaan saa karsia. Monessa kunnassa yksityistämisvimma
ja huonosti toteutetut ulkoistamiset ovat tuoneet kustannuksia. Miltei kaikkia
kuntia riivaa kohtuuton byrokratian määrä suhteessa palveluita oikeasti
tuottaviin käsiin. Jyväskylässäkin terveyskeskuksella töitä painavan hoitajan
ja kaupunginjohtajan välissä on seitsemän erilaista johtajaa. Eikö
vähemmälläkin pärjättäisi?

Menokehyksen pieneneminen on
nykyisessä taloustilanteessa väistämätöntä kehitystä. Kunnallisvaaleissa
ratkaistaan se, miten tähän vastataan. Lakkautetaanko lähikoulut ja -kirjastot,
yksityistetäänkö terveyskeskukset ja korotetaan käyttömaksuja? Vai lähdetäänkö
siitä, että säästöjä on haettava vähentämällä byrokratiaa ja lisäämällä ennaltaehkäiseviä
toimenpiteitä. Ihmisten pitäisi saada se pieni apu nopeasti ja helposti silloin
kuin tarvitsevat, oli se sitten lääkäriaika, hetki nuorisotyöntekijän kanssa,
tai askareissa auttava kodinhoitaja. Siinä vaiheessa kun ihminen on jo sairas,
syrjäytynyt tai raihnainen, tulee hänen auttamisensa kalliiksi. Puhumattakaan
siitä, että hänen ja hänen lähipiirinsä ja perheensä kärsimys on silloin jo
kohtuutonta.

Näitä ratkaisuja tekemään tarvitaan arjen
asiantuntijoita, ihmisiä, jotka näkevät ja kuulevat, mitä heidän ympärillään
tapahtuu. Tunnetko jo jonkun tällaisen ihmisen? Onko hän jo ehdolla? Voisitko
itse ajatella lähteväsi ehdolle vaaleissa? Tulevissa kunnallisvaaleissa
ratkaistaan se, miten palvelut Sinun kunnassasi järjestetään seuraavat kymmenet
vuodet. Äänestä, vaikuta –tule mukaan!

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu